Kaksi vuotta sitten, kun sain aikuisiällä ensimmäisen vakituisen työpaikan, minussa heräsi innostuksen lisäksi huoli. Ehtisinkö sittenkään toteuttaa unelmaani jälleen yhdestä pitkästä ulkomaan reissusta ennen kuin hankkisin lapsia?
Kirjoitin silloin kesällä 2017 päiväkirjaani, etten saa antaa uuden työn estää tämän unelman toteutumista. 2019 – silloin päätin, että tänä vuonna minun olisi toteutettava haaveeni pitkästä ulkomaan matkasta.
Mutta tämän vuoden helmikuussa sain tietää olevani raskaana. Eli kyllä, olen kuin olenkin jäämässä nyt pois työelämästä hetkeksi, mutta hyvin erilaisesta syystä kuin suunnittelin.
Olen todennut, että noin kahden vuoden välein alan kaivata isompaa irtiottoa omasta arjesta. Vuonna 2012 se oli viiden kuukauden vaihto Hollannissa. Vuonna 2014 se oli parin kuukauden reissu Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Syksyllä 2016 muutin yhdeksäksi kuukaudeksi Orivedelle opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Ja nyt reilun viikon päästä jään äitiyslomalle.
Onhan se toki vähän eri vaihdella kotona kakkavaippoja ja sivellä arkoihin rintoihin nännivoidetta kuin uida trooppisissa vesissä ja heittäytyä satunnaisiin kohtaamisiin tuolla jossain. Hassua kyllä, sen jälkeen kun tein positiivisen raskaustestin, en ole oikeastaan kertaakaan harmitellut, että nyt en sitten tullut toteuttaneeksi tätä unelmaa ”viimeisestä kunnon reissusta ennen lapsia”.
Miksi olen luonut päähänpinttymän nimenomaan siitä, että reissuun pitäisi päästä ilman lasta? Onhan se toki äärimmäisen paljon helpompaa ja vapaampaa, mutta tavallaanhan kaikki elämässä on helpompaa ilman lasta.
Myönnetään, minut on saanut nalkkiin se sama romanttinen ja välillä ärsyttävä mielikuva, joka tuntuu vaivaavaan koko sukupolveani. Se jossa aidointa ja hienointa matkustamista on se, kun saavut uuteen paikkaan ilman yösijaa, et tiedä milloin palaat kotiin ja kaikki muu paitsi surffaaminen on turhaa. Okei, voihan näitä asioita tehdä myös lasten kanssa, mutta silloin niistä ropisee reissuromantiikka aika nopeasti.
Ja olenhan minä kokenut niitä uskomattoman kauniita, omassa päässä elokuvallisiksi muodostuneita hetkiä maailmalta, jotka saavat vain haluamaan lisää.
Se viikko Hollannissa, kun asensimme kotimme kattoterassille luvattoman kittypoolin ja kylvimme siellä joka päivä.
Se junamatka Berliinistä Prahaan, kun en ollut nukkunut edellisenä yönä silmäystäkään ja ikkunan takana vilisivät vuoret ja joet.
Se auringonlasku Ison Valliriutan risteilyllä, kun yhtäkkiä veneemme luo ui kaksi delfiiniä.
Tai se hetki, kun Grand Canyon avautui edessäni ensimmäisen kerran ja tunsin sydämensykkeiden nousevan valtaviin korkeuksiin.
Olla nuori ja vapaa, sehän se unelma on. Kun sitä on kerran maistanut, sitä haluaa lisää.
Vuosi sitten keväällä 2018 kaivoin tämän unelman pitkästä reissusta taas esiin. Pohdin ääneen Pyrylle, että nyt tai ei koskaan, ennen kuin hankkisimme lapsia. Milloinkaan ei olisi sopivampi hetki.
Suunnittelin, miten menisin heti seuraavalla viikolla puhumaan esimiehelleni ja pyytäisin useiden kuukausien palkatonta lomaa. Voisin ehkä jopa irtisanoutua. Vaikka puhuin nämä asiat ääneen, samaan aikaan en uskonut itseäni. Tosi asiassa minusta ei tuntunut yhtään siltä, että haluaisin marssia töihin ja ilmoittaa lähteväni jonnekin pois useammaksi kuukaudeksi.
Totta puhuen olin pitkästä aikaa todella innostunut ja motivoitunut työssäni. Työpaikan vaihtaminen oli selkeästi tehnyt hyvää, enkä ollut todellakaan missään kyllästymispisteessä alle vuoden jälkeen.
Vaikka en olekaan mikään uraohjus ja oma työpolkuni on ollut suunnitelmallisuuden sijaan enemmän sattumia ja tilanteesta toiseen ajautumista, koin työpaikkani siinä tilanteessa kuitenkin tärkeämmäksi kuin pitkäaikaisen matkaunelman täyttämisen. Eihän minulla ollut edes selkeää kuvaa, minne halusin lähteä ja kuinka pitkäksi aikaa. Tiesin vain, että jonnekin ja useammaksi kuukaudeksi.
Joitakin tuollaiset hähmäisyydet eivät estä pitkään reissuun lähtemistä. Olen kuitenkin oppinut sen verran itsestäni näiden vuosien aikana, että lähteminen on minulle helpompaa, jos minulla on siitä selkeä kuva päässäni. Miksi ja minne.
Miksi voi hyvinkin olla vain se, että matkustaminen on ehkä parasta mitä tiedän, mutta jostain syystä vuosi sitten se ajatus ei kantanut tarpeeksi pitkälle. Tulen vielä aivan varmasti kohtaamaan työelämässä hetkiä, jolloin töistä irrottautuminen tuntuu hyvältä idealta. Miksi siis lähtisin juuri silloin, kun en nimenomaan tahtoisi olla pois töistä? Eihän minulla oikeasti ollut muuta syytä kuin tämä päähänpinttymäni siitä, että reissu pitäisi nimenomaan tehdä ennen kuin perustaisimme perheen. Koska elämähän loppuu lapsen saamiseen ja siihen, kun täyttää kolmekymmentä.
Jossain vaiheessa alkoikin tuntua, että olin toistellut tuota unelmaa niin kauan, että se oli alkanut menettää merkitystään. Että siitä oli tullut vain lause, jota toistelin milloin kenellekin, joka sattui olemaan läsnä. Kuitenkin huomasin samaan aikaan, että elämäni eteni täällä Suomessa ja koko ajan yhä enemmän siihen suuntaan, jossa yhtäkkiset irtiotot kävisivät yhä vaikeammaksi.
Vähän kuten lapsen hankinnastakin sanotaan, ei pidemmälle reissulle ole välttämättä ikinä otollinen aika. Mutta mielestäni sille tavallaan on, ainakin silloin, kun sitä haluaa todella, todella palavasti eikä vain siksi, että se on ollut mielessä jo monta vuotta. Itselläni se alkoi tuntua siltä kuin olisin koittanut väkisin survoa neliön muotoista palikkaa ympyränmuotoiseen koloon, jota elämäkseni kutsun.
Sitten tuli lokakuu 2018 ja Budapestin-reissu, jolloin en löytänyt e-pillereitäni. Olinko todella voinut unohtaa ne kotiin, vaikka olin syönyt niitä säntillisesti viimeiset kymmenen vuotta? Ihana Budapest oli saanut minut hirveään reissukiimaan ja ahdistuneena pohdin jälleen maanisesti, miten ihanaa olisi vain jatkaa tätä matkaa muihin Euroopan kaupunkeihin, jossa syksyn päivissä oli vielä lempeää hehkua – ja missä helvetissä ne pillerit nyt oikein ovat?
Pillerit löytyivät kotona muutaman päivän päästä meikkilaukustani, joka oli mukana Budapestissä. Mutta sen reissun jälkeen en ole niitä enää syönyt.
Tuntui oikeastaan vapauttavalta, että olin pitkien pohdintojen jälkeen lopettanut pillereiden syömisen hieman yhtäkkiä. Tuntui ihanalta sanoa: Katsotaan miten käy. Voihan olla, että emme voi saada lapsia tai että tarvitsemme siihen vähintään apua. Voihan olla, että siinä menee ainakin vuosi ja ehdin kuin ehdinkin reissata pidemmän ajan ennen sitä.
Meni vain kolmisen kuukautta ja elämä kertoi: nyt tulee lapsi. Enkä ehtinyt sille viimeiselle reissulle ennen lasta, eikä se haittaa.
Mieleen on alkanut piirtyä uusia, ihania kuvia. Me kolme Japanissa kirsikankukan kukkien aikaan. Me kolme Provencessa asunnossa, jonka pihalla on oma puutarha omenapuineen. Me kolme ajamassa Kaliforniassa merituulen heiluttaessa rannan kasveja.
Nyt jopa nolottaa, miten suuren numeron tein päässäni siitä, että seuraava pidempi reissu pitäisi tehdä nimenomaan ennen lapsia. Tiedän vaikka kuinka paljon perheitä, jotka ovat tehneet jopa maailmanympärimatkoja lasten kanssa – miksi matkustaminen olisi vähemmän maagista uuden perheenjäsenen kanssa?
Tämä oli unelma, josta minun piti lopulta luopua, mutta se oli oma valintani. Päätin aina tehdä jotain muuta kuin lähteä yksin reissuun: muuttaa pieneen maalaiskylään kirjoittamaan ja jatkaa työssä, josta olin täpinöissäni. Ja sitten päätin jättää ehkäisyn pois.
Vaikka en ole tänä syksynä lähdössä rinkka selässä ja passi povitaskussa ulkomaan seikkailuihin, olen todella innoissani siitä, mikä matka meillä on alkamassa.
Onko teillä ollut joitain unelmia, joita ette ehtineet toteuttaa ennen lapsia?
Seuraa Tien päällä -matkablogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
Onnea vauvasta! Nauti pienestä ihanuudesta. Ja kyllä pitemmälle matkalle voi lähteä vauvan kanssa. Meillä on karibialle lähtö kun pidän vanhempainvapaan jälkeen pitämättömät lomat töistä, samaan aikaan mies pitää isyyslomansa.
Kiitos! 🙂 Odotamme kyllä kovasti tätä pikkuista. Ensin on ihana tutustua siihen kotona, mutta haaveissa tosiaan ovat myös pidemmät reissut. Ihanalta kuulostaa teidän Karibian-reissu!
Voi että, miten aloinkin hymyillä tätä lukiessa! Susta oikein huokuu tyytyväisyys ja onnellisuus <3
Ihanaa uudenlaista matkaa teille kolmelle! Pus!
Onnea uudesta perheenjäsenestä! ❤️
Ihana kirjoitus, mun mielestä on myös tärkeää olla ”jäämättä jumiin” omiin unelmiinsa jos niistä alkaa kasvaa ohi. Koska uusia unelmia tulee aina ☺️
Kiitos Iida! <3 Joo, just näin ajattelin itsekin, että joskus kannattaa vaan päästää irti joistain unelmista, koska jotain muuta tulee tilalle. Ja tuo reissu-unelmahan muuttaa nyt vain muotoaan hieman erilaseksi. 🙂
Kiitos! <3 Tyytyväiseltä ja onniselta onkin tuntunut jo pitkään, hyvin seesteiseltä!
Onnea! Tavattiin toisemme sen verran myöhään (eli lähes nelikymppisinä), ettei ehditty paljon matkustaa ennen kuin saimme lapsen. Nyt ollaan sitten lähdössä 3v9kk lapsen kanssa reissuun kolmeksi kuukaudeksi. 🙂
Kiitos! Ja vau, ihan mahtavalta kuulostaa, täytyypä alkaa seurata teidän matkaa. 🙂 Ps. Utrecht on rakas vaihtokaupunki, asut ihanassa kaupungissa! <3
Ei ole sitä ongelmaa, koska en koskaan halunnut lapsia ja nyt olen yli 40-v ja edelleen saan tehdä ja lähteä minne haluan. Vapaus <3.
Olen myös tehnyt tietoisen valinnan jättää lapset hankkimatta. En ole koskaan halunnut perhettä, enkä usko että mieli tulee enää muuttumaan näin 36-vuotiaana. Syynä ei ole pelkästään matkustelu, vaan yksinkertaisesti se, etten halua lapsia. Minulle riittää se, että voin hemmotella veljeni poikia ja olla kummi perulaiselle tytölle.
Hienoa, että olet elänyt ja elät edelleen itsesi näköistä elämää! 🙂 Hyviä reissuja sulle!
Kyllähän sitä edelleen tulee mietiskeltyä, että olisipa ihanaa tehdä vielä villi ja vapaa pitkä unelmareissu ilman huolen häivää. Heittää rinkka selkään ja tallustella pitkin poikin iloisesti vihellellen. Vaan ei onnistu enää. Se on nimittäin näin, että huolettomuus poistui elämästä sillä sekunnilla kuin pieni ihminen astui maailmaan. Vaikka voisinkin vielä lähteä kuukaudeksi tai vaikka useammaksikin seikkailemaan ilman lasta, ei se ole enää sama asia kuin ennen. Huoli seuraa jatkuvasti mukana missä ikinä kulkeekaan, ja nyt mä kuulostan kyllä aivan todella synkältä 😀 Mutta se on totuus, ja se totuus muuttaa oman maailman niin, ettei niille huolettomille reissulle enää haikale yhtälailla kuin ennen. Haikailee vain hektisille perhelomille. On nekin kivoja! Välillä. 😅😄
Kuulostaa siltä, että bebe on tulossa teille ihan just oikeaan aikaan! ♥️ Tsemppiä loppuraskauteen Sonja!
Toi on muuten totta! En vielä tiedä, mitä toi koko ajan perässä seuraava huoli on, mutta kohta tiedän. Ja et oo kyllä ensimmäinen ”synkistelijä” joka mulle tosta sanoo. Ei varmasti enää tosiaan osaakaan ihan samalla tavalla haikailla. Hektiset perhelomat, here we come! 😀 Ja joo, tää kaveri tuntuu kyllä tulevan oikein hyvään saumaan. Kiitos Outi. <3
Onnea pienestä reissukaverista! 🙂 Itselläkin matkailuelämään tulee taukoa parin kuukauden päästä syntyvän esikoisen takia. Ehdin kuin ehdinkin käydä vielä yksin kolmen viikon Kaakkois-Aasian-reissussa, ja pari viikkoa matkalta palattua näytti raskaustesti plussaa. 🙂 Borta bra men hemma bäst. 🙂
Kiitos! 🙂 Kävipäs sulla kivasti! Mekin oltiin seikkailemassa Singaporessa ja Malesiassa vuodenvaihteessa, siellä se raskaus on tainnut alkaakin. 😀 Ihanaa loppuodotusta sullekin ja hyviä tulevia reissuja sitten uuden kaverin kanssa!
Eihän se matkustelu lapseen lopu, muuttaa vain muotoaan. Alitajuntasi oli selvästikin päättänyt, että oli aika lapselle vaikka yritit esittää muuta.
Jep, ei lopukaan ja sen ymmärrän nyt, vaikka joskus aiemmin se on tuntunut ajatuksena jotenkin haastavalta. Näin se varmmaan on, alitajunta teki tämän iänikuisen jahkailun lapsen ja reissun välillä vihdoin turhaksi. Nyt tulee lapsi, reissu tulee sitten myöhemmin ja jossain eri muodossa. 🙂
Kiva postaus siitä miten elämän prioriteetit voivat heittää häränpyllyä ja miten tärkeää on osata tunnistaa se mitä milläkin hetkellä oikeasti haluaa. Lapsi ei todellakaan estä matkailua, mutta mun täytyy kyllä myöntää, että nautin reissaamisesta tällä hetkellä enemmän ilman lapsia kuin heidän kanssaan. Tilanne oli eri silloin kun esikoinen oli pienempi ja muuttuu varmasti taas kun lapset hieman kasvavat ja uhmaiät sun muut jäävät taakse. Onneksi meidän on mahdollista tehdä pieniä reissuja myös keskenämme tai kavereiden kanssa. Seuraava isompi reissu on kuitenkin varmasti lasten kanssa ja odotan sitäkin jo kovasti, kun he alkavat olla sen ikäisiä, että nauttivat matkustamisesta ja oppivat uutta maailmaa nähdessään.
Onnea hurjasti loppuraskauteen! Kohtahan se 2.10. jo on, jolloin vauvanne syntyy. 😀
Kiitos Martina! 🙂 Ymmärrän kyllä, että tietyssä vaiheessa lasten kanssa matkustaminen saattaa uuvuttaa enemmän kuin antaa, mutta tosiaan sekin varmasti muuttuu heidän kasvaessaan. Kiva, että ootte päässeet Henkan kanssa matkustamaan vähän kahdestaankin. Laskettu aika on itse asiassa 7.10., luotan siihen, että se pitää kutinsa, kun oli niin hyvin valittu päivä. 😀
”Olla nuori ja vapaa, sehän se unelma on. Kun sitä on kerran maistanut, sitä haluaa lisää.” Tämä oli jotenkin niin ihanasti kiteytetty! <3 sitähän minäkin taidan koko ajan kaivata edelleen! 😀
Onnea tulevaan <3 eihän se pienokainen sitten estä haaveiden toteuttamista, mutta haaveet varmasti muokkaantuvat sen mukaan. 🙂
Kiitos Sandra! <3 Nuoruutta ja vapauttaa meistä kaipailee itse kukin. 😉 Ja tosiaan, ei tämä uusi perheenjäsen unelmien toteuttamista estä, ne vain vähän muuttavat muotoaan.
Ensinnäkin, onnea lapsen tulon johdosta teille! 🙂 Rakastan lukea blogiasi ja erityisesti kaikki New Yorkin postaukset löytyvät tietokoneen kirjanmerkeistä. Tämä tuskin tulee muuttumaan sittenkään, kun teitä on kolme, kuten tuskin loppuu teidän reissutkaan. Elämä heittää joskus kierrepallon ja ajatukset muuttuu, ei se kuitenkaan huono asia ole. 🙂 Nyt koette uudenlaisen seikkailun! 🙂 Itsekin kohta kolmekymppisiä viettelen ja elämä on nyt parin viime vuoden aikana vasta alkanut olla sitä, mitä todella rakastan. Ei siis suinkaan olla jo toinen jalka haudassa, niinkuin joskus 15w teininä tuppasin ajatella 😀 Nauttikaa!
Voi kiitos Tiina ihanasta kommentista, ihana kuulla, että tykkäät! 🙂 <3 Ja jep, onneksi sitä näin kolmenkympin kynnyksellä tajuaa, että elämää ja unelmia on vielä paljon elettävänä nyt ja vastaisuudessakin. Tästä se vasta alkaakin. 🙂
Mikään ei estä teitä lähtemästä sille pitkälle matkalle, kun vauva on tullut maailmaan ja arki on jokseenkin vakiintunut. Onnea tulevasta perheenjäsenestä. <3
Niinpä, juuri näin! 🙂 Kiitos paljon onnitteluista Sini! <3
Me palasimme aikoinaan kahden viikon Floridan lomalta kun sain kuulla olevani raskaana. Se oli niin ihana ja odotettu uutinen, että reissuhalut väistyivät hetkeksi. Nyt elämme taas uutta vaihetta, kun lapset ovat lentäneet pesästä ja olemme kahden (plus karvakorvat) Ihana vaihe tämäkin. Onnea loppuodotukseen! <3 Vauvelin kanssa voi myös reissata mutta matkat ovat sitten vaan vähän erilaisia.
Jep, se on ihanaa, kun myöhemmin elämässä on taas uudestaan se sama vapaus, mitä ennen lapsia. Ja sitä ennen saa sitten nauttia siitä elämänvaiheesta, jonka lapset tuovat tulleessaan. 🙂 Kiitos Merja! <3
Vitsit miten hienosti ja pohtivasti kirjoitettu! <3 Onneksi suuria matkoja pystyy tekemään kolmestaan jatkossa – Japanit ja Provencet kuulostaa täydellisiltä. Toi kohta ’olla nuori ja vapaa’ jotenkin pysäytti miettimään omaa elämää. Tästä sai hyvin ajateltavaa myös itselle sunnuntaihin, kiitos tästä Sonja. Siis ja vain viikko äitiyslomaan, kuinka siistiä!
Kiitos Veera! <3 Tosiaan yhden lapsen kanssa reissaaminen on tosi yksinkertaista ilmeisesti, varsinkin kun se on ihan pieni. Kiva, jos herätti ajatuksia. Uskon, että tuo haave mahdollisimman pitkästä nuoruudesta ja vapaudesta on aika monilla. 🙂