Jo kuukauden päivät matkablogeissa kiertänyt, alun perin Kohteena maailma -blogista lähtenyt matkahaaste on saavuttanut minut jo useaan otteeseen: haasteen ovat minulle heittäneet ainakin Unelmatrippi-, Ja sitten matkaan – ja Suunnaton-blogi. On siis aika ryhtyä toimeen! Olen viimeksi listannut matkahaaveitani vuosi sitten uuden bucket listin merkeissä, joten nyt on hauska miettiä kohteita hieman rajatummasta näkökulmasta. Paikka: …
Kevättalven kuulumiset ja tulevia reissusuunnitelmia
Terve! Minulla on jo reilun vuoden ollut vakaana pyrkimyksenä kirjoitella jokaisena vuodenaikana kuulumispostaus, jossa pääasiassa mehustellaan tulevia reissuja. Jostain syystä alkuvuosi laukkaa aina niin hirvittävää vauhtia eteenpäin, etten ole millään ehtinyt kirjoittaa kuulumisia tätä aiemmin, joten päätin nyt luovasti yhdistää talven ja kevään terveiset yhteen! Ehkä se ei ole vakavaa kenenkään muun kuin kaltaiseni kaappikontrollifriikin …
Singaporen vehreät keitaat – 7 kaunista puutarhaa ja puistoa
Singapore | joulukuu 2018 Talvilomallamme Singaporessa kiinnitimme välittömästi huomiota kaupungin vehreyteen. Viiden miljoonan asukkaan vilkas kaupunki on täynnä toinen toistaan upeampia puutarhoja ja puistoja, joissa vieraileminen on yksiä Singaporen-matkan ehdottomia kohokohtia. Esittelen nyt lyhyesti kaikki puutarhat ja puistot, joissa kävimme reilun viikon aikana. 1. Gardens By The Bay Aloitetaan Singaporen puutarhoista kuuluisimmasta eli Gardens by …