Dalat – ihana kaupunki, jonka ei uskoisi olevan Vietnamissa

Dalat | tammikuu 2017 Raikas vuoristoilma, länsimaalaisia kivitaloja, vesiputouksia, maailman hienoin buddhalaistemppeli (minun mielestäni), kahvi- ja teeviljelmiä… tätä kaikkea on Dalat. Dalat on vain reilun 200 000 asukkaan kaupunki Vietnamin eteläisillä ylängöillä, eikä sen todella uskoisi olevan samassa maassa Saigonin ja Mui Nen kanssa. Vietnamin Pariisiksi ja ikuisen kevään kaupungiksi kutsuttu Dalat on ilmeisesti maan suosituin häälomakohde, enkä ihmettele. …

Vietnamin-matkan parhaat maisemat olivat Tacu-vuorella

Tacu-vuori | tammikuu 2017 Mui Nen -kalastajakylästä tehtäviä päiväretkiä ei hiekkadyynien lisäksi ole kovin monta. Retkikohteita on toki paljon, mutta etäisyydet ovat sen verran suuret, että monet retket kestävät yön yli. Alle tunnin päässä Mui Nesta sijaitsee kuitenkin Tacu-vuori, joka on ihan ehdoton retkikohde. Vuori on kuuluisa siellä makaavasta Buddha-patsaasta, joka on koko Aasian suurin …

Retki Mui Nen hiekkadyyneille auringonlaskun aikaan

Mui Ne | tammikuu 2017 Etelä-Vietnamin rantalomakohde Mui Ne on erityisesti tunnettu dyyneistään, jotka sijaitsevat noin puolen tunnin ajomatkan päässä turistialueilta. Sanomattakin selvää, että sinne jeepitetään turisteja joka päivä aika tavalla. Ja kun paikalliset firmat tarjoavat retkeä dyyneille niinkin halvalla kuin kahdeksalla dollarilla, olisi hullua olla menemättä! Esimerkiksi Aurinkomatkojen dyyniretki taisi olla 20 euroa. Mui …

Mui Ne on Etelä-Vietnamin leppoisa rantakohde

Mui Ne | tammikuu 2017 Me olemme viime aikoina tykästyneet matkatoimistojen yhdistelmämatkoihin. Matkatoimistot kun ovat nohevina tajunneet, että reissaajat haluavat nykyään nähdä yhä enemmän lomallaan. Ja samalla yhdistelmämatkoista voi pyytää tietty enemmän rahaa kuin ”perussetistä”. Kaksi vuotta sitten teimme Koh Lantan ja Ao Nangin yhdistelmämatkan Tjäreborgin kautta, vuodenvaihteessa lähdimme Vietnamiin Saigonin ja Phan Thietin yhdistelmämatkalle. Se …

Aurinkomatkojen Mekong-retkellä

Mekong-joki | joulukuu 2016 Pakettimatkat ja ryhmäreissut muiden Suomi-turistien kanssa. Tässä on yhdistelmä, joka kiljuttaa monia matkabloggaajia, olen huomannut. On minullakin huonoja kokemuksia, varsinkin suomalaisille järjestetyistä retkistä. Kanarialla osallistuimme silloisen Finnmatkojen Gran Canarian saarikierrokselle, joka oli suurimmaksi osaksi sitä saamarin bussissa istumista. Tuntui äärettömän turhauttavalta ajaa läpi upean mantelipuulaakson pääsemättä ihailemaan sitä jalan. Ala-asteen opettajaani …

7 + 3 must-juttua Saigonissa

Saigon | joulukuu 2016 Vietnamin suurin kaupunki Saigon on aikamoinen tapaus. Se voi aiheuttaa kulttuurishokin kokeneellekin matkaajalle – siitä kirjoitin edellisessä kirjoituksessani. Kun alun kaoottisuudesta ja ahdistuksesta pääsee yli, kannattaa keskittyä siihen, mitä kaupungilla on tarjottavana. Olen tähän kirjoitukseen listannut seitsemän mielestäni tärkeintä asiaa, jotka Saigonin-vierailijan kannattaa kokea. Matkailija, jolla on Saigonissa enemmän kuin muutama …

Valmistaudu kaaokseen – Saigon ei ota avosylin vastaan

Saigon | joulukuu 2016 Vielä kolme viikkoa sitten en ollut koskaan käynyt aasialaisessa suurkaupungissa. Miljoonakaupungit ovat toki muuten tuttuja Euroopasta ja Australiasta, ja esimerkiksi vuosi sitten vietimme viikon Dubaissa. Se on eittämättä suurkaupunki, mutta se ei olisi mitenkään voinut valmistaa meitä siihen, mikä meitä odotti Saigonissa, joka onkin arabikaupunkia väkiluvultaan noin viisi kertaa suurempi. Jo lentokoneesta käsin …

Kaksi viikkoa Vietnamissa pähkinänkuoressa

Kotiuduimme eilen kahden viikon lämpölomalta Etelä-Vietnamista. Ajattelin nyt lyhyesti esitellä, mitä kaikkea noihin 14 vuorokauteen mahtui, ja mitä kaikkea blogissa on aiheesta luvassa lähiaikoina. Saigoniin tutustuminen Lomamme alkoi neljän päivän vierailulla Vietnamin suurimpaan kaupunkiin Saigoniin. Kymmenen miljoonan asukkaan metropoli on nykyään nimeltään Ho Chi Minh City, mutta itse käytän siitä edelleen vanhaa Saigon-nimeä, kuten suuri …

Seitsemän syytä, miksi rakastan Lissabonia

Lissabon | toukokuu 2012 Minulla on kirjoittamatta enää muutama vuosia vanha matkasepustus, minkä jälkeen olen ajan tasalla matkakertomuksissani. Tällaiselle kontrollifriikille se tuottaa… no, sanotaan vaikka, että tyytyväisyyden tunnetta. Lissabonista ja Utrechtin opiskelijavaihdosta kirjoittaminen on tuntunut kaikista työläimmältä. Miksi? Koska ne ovat olleet niin unohtumattomia matkoja, ne ovat linkittyneet samaan ajanjaksoon elämässäni yli neljä vuotta sitten, niistä on kauheasti …

Calabrian rauhaa pienessä Tropeassa

Tropea | lokakuu 2006 En ole koskaan ollut mikään suuri Italia-fani. En ole vieläkään käynyt Roomassa tai Milanossa, Venetsiaa pidin kauniina, mutta tylsänä paikkana. Mutta jotakin läikähti sisälläni, kun luin Lähtöportti-blogin Mikan postausta Italian alueiden bongailusta. Italia-intoilijan käyntilistalta puuttuivat muun muassa Calabria sekä Sisilia – paikat, joissa olen itse piipahtanut kymmenen vuotta sitten 16-vuotiaana. Toki on …