Lanzarote | tammikuu 2023
On kulunut yli puoli vuotta edellisestä kirjoituksesta. Syy pitkään blogitaukoon on ollut selvä: meille syntyi toinen lapsi heinäkuussa, eikä vauvavuoden ensimmäinen puolikas ole suonut aikaa kirjoittamiselle saati matkailulle.
Toinen vauvavuosi on ollut monin verroin ensimmäistä rankempaa – jo pelkästään siksi, että kaksi lasta nyt vain on enemmän kuin yksi – mutta uskaltauduimme silti syyskuussa varaamaan matkan Lanzarotelle tämän vuoden tammikuuksi. Jännitti ja hirvitti, saisimmeko reissusta mitään muuta kuin kärsimystä irti, kun matkaisimme ensimmäistä kertaa nelihenkisenä perheenä.
Nyt muutama viikko matkan jälkeen voin onnellisena kertoa, että kannatti lähteä. Olihan meidän reissu myös rankka ja välillä ihan armotonta sekoilua, mutta loma vain parani edetessään.
Kirjoitan tässä postauksessa pähkinänkuoressa matkastamme, ja pureudun yksityiskohtaisemmin hotelliimme Tui Blue Flamingo Beachiin ja Lanzaroteen myöhemmin. Kannattaa siis pysyä kuulolla, jos kiinnostaa kokemukset Tui Bluen perhehotellista, joka on nyt oman kokemuksen perusteella aivan nappivalinta perheelle.
Resort-elämää Playa Blancalla
Karusta kauneudestaan ja tuolivuoren purkauksien synnyttämistä kuumaisemista tunnettu Lanzarote valikoitui kohteeksemme kahdesta syystä: ensinäkin tilastojen mukaan siellä pitäisi sataa tammikuussa vähemmän kuin Teneriffalla tai Gran Canarialla ja toisekseen sieltä löysimme matkaseurueellemme täydellisen hotellin eli Tui Blue Flamingo Beachin.
Lähdimme reissuun naapureidemme kanssa, eli meitä oli kaksi nelihenkistä perhettä. Halusimme hotellin, jossa olisi hyvät uima-altaat, huoneistoja useammalla makkarilla, lapsiperhepalveluita kuten lastenhoitoa ja tietysti all inclusive. Tui Blue Flamingo Beach täytti nämä kaikki toiveet, ja sillä oli vielä yksi ässä hihassa vaikkapa Tjäreborgin Sunwing-lapsiperhehotelleja vastaan: siellä olisi lastenhoitoa myös alle 3-vuotiaille.
Lentoaika Lanzarotelle oli reilut kuusi tuntia, mikä sujui puolivuotiaan vauvamme osalta yli odotusten, kun taas aktiivinen 3-vuotias alkoi loppuvaiheessa hyppiä seinille. Lanzaroten pääkaupungista Arrecifestä ajoimme Tuin bussikyydillä puolen tunnin matkan Playa Blancaan, eikä bussi onneksi kiertänyt muiden hotellien kautta.
Sisäänkirjautumisen jälkeen pääsimme majoittumaan omaan huoneistoomme. Hotellin alue on laaja ja huoneistot ovat eri tasoissa, joten vastassa oli paljon rappusia. Harmillisesti meidänkin huoneistoomme päästäkseen joutui menemään useat rappuset, mikä oli hieman rasittavaa rattaiden kanssa liikkuessa.
Heti ensimmäisestä päivästä lähtien lomamme alkoi rakentua hyvin yksinkertaisista ja samanlaisina toistuvista asioista: ruokailut all inclusive -ravintolassa kolme kertaa päivässä, lasten kanssa hengailu uima-altailla, lasten kanssa hengailu leikkipuistossa ja illallisen jälkeen lasten disco ravintolaa vastapäätä olevassa baarissa.
Omaa aikaa meille aikuisille suotiin silloin, kun lapset olivat Bamse-klubilla ja Baby Clubilla. Bamse Club on yli 3-vuotiaille suunnattu ilmainen kerho, jossa lapsi saa leikkiä ja touhuta kaksi tuntia. Baby Club on vastaava, mutta sinne saa viedä 0-3-vuotiaan, ja se maksaa erikseen. Kirjoitan näistä molemmista enemmän hotellia koskevassa postauksessa.
Ihan alkuun olin todella poikki, enkä meinannut saada loman syrjästä kiinni. Kuopus oli nukkunut jo monta kuukautta huonosti ja kahden tunnin aikaero johti siihen, että ensimmäisenä aamuna heräsimme jo 3.25 paikallista aikaa. Vaati yhdet paremmat yöunet, jotta aloin tuntea itseni taas ihmiseksi ja pystyin nauttia olostani.
Tämä oli elämäni ensimmäinen loma, joka rakentui resort-elämän ympärille. Hotelli on aiemmin ollut mielestäni matkan epäkiinnostavin osuus, nyt se näytteli tärkeintä roolia. Lapsettomana aikuisena reissatessa olen nyrpistellyt nenää all inclusivelle ja kauhistellut, miten kukaan voi haluta syödä joka päivä vain hotellilla. Tässä elämäntilanteessa voin sanoa, että all inclusive on parasta mitä maa päällään kantaa. Oli mainiota tarjota vuorollamme pina colada -kierros meidän aikuisten kesken – rahan sijaan piti vain päättää, kenen vuoro oli kävellä altaalta baariin ja takaisin neljän juoman kanssa.
Enimmäkseen hotellimme tarjosi siis meille kaiken, mitä lomalta kaipasimme, mutta toki myös poistuimme sen ulkopuolelle. Muutaman kerran kävimme läheisellä Flamingo Beachilla, joka on tosi kiva ranta lasten kanssa. Ranta on matala ja aallonmurtajien ansiosta muutenkin turvallinen. Se on hotellin välittömässä läheisyydessä, eli vaikka vessassa voi hyvin käydä omassa huoneessa.
Rannan lisäksi käyskentelimme hieman rantabulevardilla ja kuikuilimme maisemia näköalakukkulalta. Sieltä oli hyvä tiirailla auringonlaskuja ja Lanzaroten lounaiskärjen majakkaa. Puolen tunnin lauttamatkan päässä olevalle Fuerteventurallekin näkee helposti.
Road trippailua pohjoisessa ja etelässä
Jottei lomailu olisi kutistunut pelkästään parin sadan metrin säteellä olevalle alueelle, vuokrasimme kahdeksi päiväksi autot. Niin ihanan rentoa kuin hotellilla hengailu onkaan, eihän lomailu saa olla liian helppoa! Vaikka mukavuudenhaluni matkoilla on nyt huipussaan, ei lapsiperhe-elämä ole kuitenkaan kokonaan nujertanut seikkailunnälkää.
Ensimmäisenä road trip -päivänä oli pilvisen harmaa sää, mutta ajoimme silti kuuluisalle Playa de Papagayolle, joka sijaitsee vain 10 kilometrin päässä hotelliltamme, ihan Lanzaroten kaakkoisnurkassa. Ajomatka on kuitenkin lähemmäs puoli tuntia, koska reitti rannalle kulkee pomppuisaa ja mutkittelevaa hiekkatietä. Ympärillä näkyy Lanzarotelle tyypillisiä karuja vuoria.
Playa de Papagayo on kaunis, smaradginvihreä ranta, jossa meidän vieraillessamme satoi ja tuuli – ei siis mitkään loistavat olosuhteet. 3-vuotiaamme ehti kuitenkin vartissa pludata itsensä ihan läpimäräksi, eli hauskaa oli.
Rannan läheisyydessä on yksi ravintola, joka oli tupaten täynnä, joten lähdimme ajamaan lounaalle 12 kilsan päässä olevalle Balcón de Femes -ravintolaan. Ravintola sijaitsee komealla paikalla ylhäällä vuoristossa, ja sinne vie kapea serpentiinitie. Olosuhteet autosta poistuessa olivat varsin apokalyptiset: puuskittainen tuuli riepoi hillittömällä voimalla, joten oli juostava nopeasti ravintolaan sisään.
Ruoka ravintolassa oli ihan ok, mutta suuria kulinaristisia tarinoita sieltä ei jää kerrottavaksi. Lounaan jälkeen ajoimme lasten päiväunien aikaan hissukseen kohti pohjoista. Lanzaroten värit ovat ruskea ja valkoinen: ruskeat vuoret ja maaperä, valkoiseksi kalkitut talot. Koko reissun aikana näin yhden käden sormin laskettavan määrän taloja, jotka eivät olleet valkoisia.
Löytyy Lanzarotelta myös vehreyttä, varsinkin pohjoisesta. Luonto ja maisemat olivat sielläkin varsin omintakeisia. Karujen kivi- ja laavakenttien somisteina näkyi vihreitä kasvustoja ja mättäitä, jollaisia en mielestäni ole nähnyt missään muualla.
Varsinainen kohteemme pohjoisessa oli Jameos del Agua, eli luola, joka tunnetaan kirkkaassa lammessa kimmeltävistä, sokeista ravuista. Paikka on arkkitehti ja taiteilija César Manriquen suunnittelema – kuten hyvin moni muukin paikka saarella. Lanzarote on yhtä lailla Manriquen käyntikortti, kuten Barcelona on Gaudin.
Jameos del Agua oli oikeasti tosi hieno ja hauska paikka. Luolassa on tyylikäs kahvila, ja koboltinsininen lampi valkeine, hohtavine rapuineen on kaunis. Meillä oli kuitenkin täysi työ, jotta saimme estettyä 3-vuotiastamme syöksymästä rapujen seuraan – mitään kunnon aitoja tai esteitä lammen ympärillä ei ole.
Seuraavana päivänä päätimme tehdä hieman lyhyemmän road trip -päivän ja ottaa agendaksi vain yhden kohteen. Se oli tietenkin Lanzaroten kenties kuuluisin luonnonnähtävyys eli Timanfayan kansallispuisto. Se sijaitsee näppärästi vain puolen tunnin päässä Playa Blancasta.
Timanfayassa upea kokemus on 14-kilometrin pituinen bussireitti Montanas del Fuegon alueella. Ajoimme sinne klo 10 aamulla, jolloin pääsimme heti sisälle ja bussiin – tuntia myöhemmin kansallispuistoon kiemurteli jo valtavan pitkä autojono. Oma auto on siis jätettävä kaltevalle ja tuuliselle parkkipaikalle, josta bussikierrokset Montanas del Fuegoon lähtevät. Bussissa oli nyt tammikuussa 2023 maskipakko – ainoa muisto koronasta, jonka tällä reissulla kohtasimme.
Timanfayan kansallispuisto todella on kuin avaruudesta, päiväretki kuun pinnalle tai miksei Marsiin. Sen hienot kraaterit ja laavakentät ovat syntyneet 1700-luvulla tulivuorenpurkauksien seurauksena. Alueella kiertelevän bussireitin on suunnitellut César Manrique, ja bussireissun aikana bussin kaiuttimista kuullaan niin tietoa alueesta ja historiasta kuin teemaan sopivaa musiikkia.
Meidän molemmat lapset olivat kieltämättä aikamoisessa burn outissa jo Timanfayaan tultaessa, eli hotellille paluu ja takaisin normaaliin resort-arkeen solahtaminen tuntuivat meistä kaikista erittäin houkuttelevilta.
Entä se sekoilupuoli sitten?
Otsikkoni lupasi lomamme olleen sekoilua, mutta tähän mennessä olen enemmänkin hehkuttanut all inclusivea, pina coladoja ja kertonut, että näimme hotellin kalkittujen seinien lisäksi myös saarta.
Näiden kaikkien tarinoiden lisäksi meillä on huudettu ravintolapöydässä, juostu karkailevan 3-vuotiaan perässä yksi kenkä jalassa ja viihdytetty marisevaa puolivuotiasta, jota ei kiinnosta seurata vierestä, kun muut syövät. Ja näitä vastaavia juttuja tapahtui joka päivä, monta kertaa päivässä.
Minulla ei ole yhtä ainutta kuvaa meidän ruokailutilanteista hotellilla, koska kaikki aika meni siihen, että sai esikoiselle eteen ruokaa, sai hänet pidettyä pöydässä, juoksi hänet taas kiinni jostain päin ravintolaa ja sai palautettua pöytään, neuvotteli siitä, mitä lautaselta pitäisi syödä ennen jälkiruokaa, vaihteli vauvalle puruleluja heilutteli vaunuja ja sai jollain herran ihmeellä myös itse syödyksi sen kaiken keskellä.
Uima-altailla 3-vuotias painui usein valtavalla itsevarmuudella syvään aikuisten altaaseen – joka muuten ei ollut lämmitetty, hyrr! Toisin sanoen, koko ajan sai olla silmät selässä, ettei 3-vuotias katoa tai telo itseään, ja samalla piti kuitenkin viihdyttää puolivuotiasta pikkuveljeä. Lentokoneessa esikoinen rimpuili itseään irti turvavöistä turbulenssin aikaan ja ninjaili jalkatilan kautta käytävälle kekkuloimaan.
Meillä oli siis selvästi aikamoinen uhmavaihe päällä Lanzarotella. Huvittavinta oli se, että reissukaveriemme 3- ja 5-vuotiaat lapset käyttäytyivät omaan silmään täysin moitteettomasti, kun taas me olimme se kaaosperhe, joka on ihan valmis Supernanny Suomen asiakkaiksi.
Vitsailimmekin ensimmäisinä päivinä, että meidän on suhtauduttava tähän reissuun kuten Saigonin aiheuttamaan kulttuurishokkiin: ensijärkytyksen jälkeen saisimme tyydytystä siitä, että selviämme kaikesta ja alkaisimme jopa nauttia olostamme. Ja näin myös kävi.
Oli ihanaa seurata, miten esikoinen nautti merivedessä polskimisesta, miten hän rynni hiekkarannalla eikä olisi koskaan tahtonut tulla pois. Ja miten söpö kuopus oli naama täynnä vakoista aurinkorasvaa, joka näytti kuin sotamaalaukselta. Illan discot ja hikisenä tanssivat lapset, silloin mekin saimme hengähtää. Hennossa tuulessa huojuvat palmut, joita emme ole nähneet moneen vuoteen.
Viikko Lanzarotella oli siis kaikin puolin aivan ihana. Se oli kuin paluu aikaan ennen koronaa ja matkustusrajoituksia, siihen vapauteen, johon olemme tottuneet. Se myös toimi samalla tavalla kuin aiemmat matkat, joilla olen ollut: unelmat ja ideat seuraavista lomamatkoista alkoivat syntyä jo ennen kuin käynnissä ollut reissu oli päättynyt.
Oletko sinäkin ollut ihanan kaoottisella perhelomalla?
Seuraa Tien päällä -matkablogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
Heh, tuollaista sekoilua se tosiaan varmasti monelta osin on! Itsellä kun ei ole lapsia, niin en siinä mielessä ole ollut kaoottisella perhelomalla, mutta lapsena ollessa käytiin usein ulkomailla, niin todennäköisesti minä olen ollut se, jota on jahdattu milloin missäkin! 😀 Kaiken kaikkiaan kuulosti kuitenkin oikein mukavalta lomalta ja ensimmäinen tavoite kuvien perusteella ainakin näytti täyttyvän, nimittäin aurinko ilmeisesti tosiaan paistoi! Lanzarote on ilman muuta itseäni eniten kiinnostava saariryhmän kohteista.
Haha jep, moni meistä on varmasti ollut kaoottisella perhelomalla, joko jahtaajan ta jahdattavan roolissa. 😀 Olen itse käynyt Gran Canarialla ja Lanzarotella ja voin suositella molempia tosi lämpimästi. Lanzaroten kuumaisemat ovat kyllä kertakaikkisen upeita. Muutenkin Kanariansaaret kiinnostavat kovasti, ne ovat näin perheellisen näkökulmasta juuri hyvän välimatkan päässä näin alkuvuonna ja niiden ilmasto on tosi suotuisa. Kaiken lisäksi ne todella ovat kauniita.
Aamen! Jälleen kerran paljon samaistuttavia asioita. Meillä on esikoisen kanssa matkat sujuneet aina tosi mutkattomasti, mutta nyt joulukuussa kun ensi kertaa lennettiin kauemmaksi nelihenkisenä perheenä, niin olihan se todella paljon stressaavampaa kuin kaikki muut aiemmat matkat. 2-vuotias ei tosiaan ravintoloissa tai aamupalalla pysynyt ollenkaan paikallaan ja hotellilla ei tullut kuuloonkaan, että olisi saanut hetkeäkään hengähtää paikallaan. Oon kyllä nyt lapsiperheenä vakuuttunut pakettimatkojen helppoudesta, joihin itsekin suhtauduin ennen välinpitämättömästi. Kun arki on hektistä lasten kanssa, niin haluan lasten kanssa lomalla (yrittää) ottaa hiukan rennommin. Itsellä on tälle vuodelle jopa pari pakettimatkaa tiedossa (toinen loppuvuonna, en oo vielä varannut mutta kohde jo tiedossa) ja tälle ensimmäiselle reissulle lähden kahdestaan tyttären kanssa, jätetään tämä vilkkaampi pikkuveli kotiin isän kanssa, niin saadaan ottaa tytön kanssa vähän rennommin 😀
Ihanalta kuulostaa tuo sun ja tyttären reissu! <3 Ja todellakin pakettimatkat on nyt niin se juttu, kun tosiaan nyt sellaista rentoa olemista on arjessa niin hirvittävän vähän. Puhuttiin miehen kanssa siitä, kuinka silloin lapsettomana tosiaan altaalla levyttely kävi pidemmän päälle tylsäksi, mutta tuolla Lanzarotella ei olisi saanut siitä tarpeekseen, koska se on nykyään niin harvinaista herkkua. Mut voin kyllä kuvitella, että kaukomatka nelihenkisenä perheenä on aikamoinen, en tiedä milloin ollaan valmiita siihen. 😀 Puhuttiin, että ensi vuonna taas Kanarialle, silloin meillä on 4 v ja 1,5 v eli vielä ehkä turhan räjähdysherkkä kombo… 😀
Hahhah, täällä myös yksi, joka on (varmaan täysi-ikäisyyteen saakka) ollut se kauhukakara, jonka perässä vanhemmat ovat saaneet juosta tukka putkella!
Mutta ihanaa, että kaikesta huolimatta loma oli onnistunut ja rohkaisi uusiin seikkailuihin!
Joo vanhemmille lomailu on kyllä aikamoinen suoritus silloin jos mukana on meneviä lapsia, nyt sen vasta itse tajuaa. 😀
Katselin teidän reissua IG:stä ja fiilistelin samalla Lanzaroten tunnelmia sillä silmällä, että piankin itse menossa siellä käymään. Näytti kivalle! 🙂
Se on kyllä tosi hieno saari, jota hieman eri olosuhteissa olisin mielelläni tutkinut vähän enemmänkin. 🙂 Kivaa reissua sinne!
AI-hotelleille on aikansa ja paikkansa. 🙂 Vaikka meillä ei ole enää pieniä lapsia ja voimme valita majoituksen vain omia mieltymyksiä kuunnellen, on meidänkin valinta ollut toisinaan AI. Viimeksi reilu vuosi sitten Kap Verdellä. Se oli helpoin vaihtoehto ja viikon reissulla vasta viimeisinä päivinä alkoi hotellin ruoat kyllästytää. Kiva, että päätitte lähteä ja saitte vilkkaan esikoisen perässäjuoksemisen lisäksi myös nauttia reissusta! 🙂
Voin kyllä joo kuvitella, että all inclusive on voittava vaihtoehto joskus muulloinkin kuin pikkulasten kanssa. 🙂 Ja joo, mäkin olen onnellinen että lähdettiin ja että ihan kaikki aika ei mennyt kuitenkaan siihen lapsiperhesekoiluun vaikka sitä olikin aika paljon…
Itse olen ollut lapsen kanssa kauempana ulkomailla ekan kerran , kun hän oli 10. Valittiin Kanariansaaret sen helppouden takia. Hän viihtyi, kun sai uida ja oli muutenkin sen ikäisenä helppoa matkaseuraa. En oo tuollaisia uhma -reissuja kokenut
Huh sinä onnekas! Uhmaikäisen kanssa reissuilu ei tosiaan ole pelkästään herkkua vaikka plussan puolelle jäätiin 🙂 Voin vain kuvitella, miten kivaa on reissata 10-vuotiaan kanssa. Enää 7 vuotta siihen… 😀
Onnea kovasti perheenlisäksestä! Olen käynyt Lanzarotella äitini kanssa, kun olin 8-vuotias ja se oli näin aikuisena ajatellen todella kiva perhematkakohde. Kiinnostavaa puuhaa riitti sekä itselleni että äidilleni.
Ja voi että, miten ihana aurinkorasvanaama tuo teidän pikkuinen on!
Kiitos paljon! 🙂 Joo tuolla Lanzalla viihtyvät varmasti tosi eri ikäiset lapset. Aurinkorasvanaamamme on kyllä suloinen. <3
Kyllä se kakkoslapsi mutkistaa asioita kovasti.. ha ha. Meillä lapsilla on sen verran iso ikäero, että toinen suoriutui jo lähes kaikesta itse kun vauva syntyi. Se helpotti paljon ja isommasta oli myös usein avuksi. Nyt kun ovat jo 5 ja 10 niin huomaa toki, että leikkivät harvemmin yhdessä. Mutta eivätpä kyllä nahistelekkaan. Joskus leikillään olen perheelle heittänyt, että minun lahjatoiveena on mennä yksin ravintolaan, jolloin saan syödä rauhassa. Ei tarvi nostella pudonneita haarukoita tai jakaa puolta ruoastani jollekin, jonka mielestä se näyttää paremmalle kuin oma. Ja ylipäätään saisin syödä kun se oma ruoka on vielä lämmintä. Tällaista se äitien elämä sitten on. 🙂
Joo sanopa muuta, kaksi on todellakin enemmän kuin yksi. Huh! Toi on kyllä kiva, kun eka lapsi on omatoiminen, mutta toki sit voi olla juuri tuo, että eivät niin kauheasti touhua yhdessä myöhemmin. Kaikessa on puolensa. Ja ymmärrän niin hyvin tuon unelman siitä, että pääsee yksin jonnekin rauhoittumaan! 😀
Vuosi sitten oltiin Lanzarotella ystävän ja hänen tyttärensä kanssa. Oli ihana reissu, niin rentoa lomailua. Käytiin myös Playa Blancassa, mutta tykkäsin enemmän Puerto del Carmenista missä me oltiin.
Meillä ei tällä kertaa ollut aikaa käydä Puerto del Carmenissa, vaikka se olisikin kyllä kiinnostanut. Se varmaan onkin Lanzaroten kaupungeista kinnostavin, uskoisin. 🙂
Hauska lukea lasten kanssa matkustamisesta. Me emme ihan pienten kanssa matkustelleetkaan, mutta kun vanhin täytti 12 ja nuorin oli 3, aloimme tehdä pitkiäkin Euroopan matkoja asuntovaunulla. Hyviä muistoja on siitä, että tuo vanhin juoksi pikkuveljensä perässä aina tarvittaessa, vei vessaan, jäi hetkeksi vahtimaan, jos tarvittiin. Eli kyllä se siitä teilläkin. Aila
Teillä on ollut paljon apua isosisaruksesta, se on ollut varmasti aivan mahtavaa! 🙂 Ehkä meilläkin jonain vuonna. Autoreissut parheen kesken kuulostavat kyllä tosi kivoilta, varmaan meilläkin myöhemmin mahdollista vähän pidempiin road trippeihin. Ja joka vuosi onneksi helpottaa näiden kanssa matkustelu.