Uuden-Seelannin Pohjoissaaren olennaiset 11 päivässä

Auckland | Rotorua | Wellington | helmikuu 2014

Alun perin suunnitellessani matkaa Australiaan kahdeksi kuukaudeksi ajattelin poiketa Länsi-Australiassakin. Sitten eräs viisas mies kysyi, miksen menisi mieluummin Uuteen-Seelantiin, joka oli lähempänä Australian itärannikkoa kuin länsirannikko.

Niin minä sitten varasin Uuden-Seelannin tutkailemiseen 11 päivää. Myöhemmin harmittaa, etten varannut enempää, sillä olisin voinut käyttää osan Sydneyn-ajastani naapurimaassa.

Tällä kertaa suuntasin ainoastaan Pohjoissarelle. Olin kuullut jo monta kertaa, että Eteläsaari on kauniimpi, mutta Pohjoissaari olisi eksoottisempi eurooppalaiselle.

Aucklandko muka tylsä?

Kuulin vähätteleviä kommentteja Uuden-Seelannin suurimmasta kaupungista Aucklandista. Se on kuulemma tylsä. Omat kokemukseni kaupungista ovat aivan erilaiset.

Olin jälleen kerran saanut majoituksen isäni kontaktien kautta. Majoituin noin kolmen kilometrin päässä kaungin keskustasta Aucklandin yliopiston ravitsemustieteellisessä yksikössä. Yksikkö toimi tavallisessa suuressa puuomakotitalossa. Talo sijaitsi kävelymatkan päässä Aucklandin tulivuorikraateri Mount Ednalta.

Mount Ednalle pääsee kävellen ihan mukavaa asvaltoitua tietä, mutta ilmeisesti se oli liian mainstreamia minulle. Olin lähtenyt lähestymään kukkulaa metsäpolulta, joka lopulta johti todella jyrkkään nousuun. Mitään portaita tai kaiteita ei näkynyt missään, mutta jostain syystä päättelin, että juuri tästä pitäisi päästä ylös hikisillä ballerinoilla.

Siispä liukastelin yli viisitoista minuuttia kohti huippua. Välillä otin tukea rautalanka-aidasta, joka kulki oikealla puolellani. Muutaman kerran pohdin siinä, että olisivat edes kunnon kaiteen laittaneet. Päästessäni ylös huomasin lähestyväni kraateria sivupientareelta. Muut turistit taapersivat tyytyväisinä jalkakäytävää pitkin paikalle.

Aucklandin keskusta on oikein mukavan oloinen paikka, ja sieltä pääsee monille hauskoille retkille lähisaarille. Omat retkeni tein Waiheken ja Rangitoton saarille.

Waiheke oli ihana sekoitus rantaa ja maaseutumaista rauhaa. Vietin päivän rannalla aurinkoa ottamassa ja kävellen ympäri saarta sen kauniita maisemia ihaillen.

Rangitoton tulivuorisaari oli kaikessa karuudessaan kiehtova. Laavan peittämältä saarelta löytyi myös huikaisevan kauniit näköalapaikat, joista minulle tuli mieleen Lappi. (Huomaan muuten ajattelevani yleensä aina jylhistä luontomaisemista, että ne ovat ”aivan kuin Lappi”.)

Rotoruan ihanat termiset lähteet ja Hobittila

Vietettyäni neljä päivää Aucklandissa otin bussin Rotoruaan. Valitsin Rotoruan seuraavaksi kohteekseni kolmesta syystä:

1. Siellä pääsisin tutustumaan geotermisiin lähteisiin
2. Rakastan kananmunan hajua
3. Sieltä tehdään retkiä Matamataan Hobittilaan

Ok, numero kakkonen on tietysti vitsi. Mutta! Olen lukenut hirveästi nenän nyrpistelyitä Rotoruan ominaistuoksusta, jota toiset kutsuvat rikiksi ja toiset kananmunaksi. Minä olin reissustani niin täpinöissäni, että en osannut inhota Rotoruan hajua. Ensimmäisenä iltanani paikallisessa hostellissa yritin kirjoittaa päiväkirjaani, kuinka epätodelliselta tuntui oikeasti olla Uudessa-Seelannissa. Siellä minä olin! Mutta koska olin yksin, en voinut hihkua siinä tilanteessa kellekään. Tästä syystä pidän loppujen lopuksi aina enemmän jonkun kanssa matkustamisesta kuin yksin reissaamisesta.

Rotoruassa on usempia paikkoja, joissa voi ihailla kuumia lähteitä. Minulla ei ollut aikaa lähteä esimerkiksi Waimanguun asti, joten ”tyydyin” puolen tunnin käveläymatkan päässä olevaan Whakarewarewan maorikylään. Kylän nimi lausutaan muuten Fakkarewarewa.

Whakarewarewan maorit käyttävät hyväkseen termisiä lähteitä niin ruuan kypsyttämiseen kuin kylpemiseen. Kylä on pieni ja vierailijat saavat kattavan kierroksen paikallisen oppaan kanssa. Tämän lisäksi alueella voi kiertää yksin. Se on juuri sopivan kokoinen muutaman tunnin retkeilyyn.

Whakarewarewa on myös halvempi paikka kuin Te Puia, joka on aivan vieressä. Te Puian päänähtävyys on geysir, jonka voi kuitenkin nähdä myös Whakarewarewasta käsin oikein hyvin.

Whakarewarewassa saa siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla: tuhdin tietopaketin maorien kulttuurista ja elämästä sekä kauniita maisemia termisillä lähteillä. Me turistit saimme myös nähdä maorien kansantansseja, jotka olivat mielestäni hienoja, mutta minua kiusasi silti ajatus siitä, että kaikki oli tehty vain meitä varten. Tanssisivatko he näin, jos me emme olisi täällä? Tällaisista erilaisten turistikokemusten aitoudesta tai epäaitoudesta olen kirjoittanut täällä.

Rotorua kaupunkina ei ole mikään erityisen mieleenpainuva, mutta toisaalta siellä on mieletöntä luontoa ympärillä. Siellä viettää siis ihan helposti kahdesta kolmeen päivään. Ehdoton suositus on myös kaupungin Polynesian Spa, jossa pääsee lillumaan jopa 40-asteisessa termisessä vedessä. Siellä viihdyin pari tuntia ja olo kylpemisen jälkeen oli sangen rentoutunut.

Toisena Rotoruan-päivänäni lähdin siis suhteellisen kalliille, mutta mielestäni pakolliselle reissulle Hobittilaan eli Kontuun. Kontu sijaitsee Matamatassa, joka on Rotoruasta noin tunnin ajomatkan päässä.

Sanotaan näin, että retki Kontuun oli kai tehtävä, jotta saisin sen ”pois systeemeistäni”, mutta en luultavasti menisi sinne uudestaan. Paikka on kaunis ja pittoreski, maalaismainen ja kovin idyllinen, mutta myös kovin pieni. The Blue Dragonissa saatu omenasiideri oli mukava plussa.

Wellingtonissa keskityin vain haahuiluun

Olin ahnehtinut Aucklandissa ja Rotoruassa niin paljon retkiä, että Uuden-Seelannin pääkaupunki Wellingtonissa en jaksanut enää tehdä muuta kuin olla. Löysin itselleni hengenheimolaisen hostellistani The Dwellingtonista. Suosittelen kaikkien Wellingtonin-matkaajien sujauttamaan tämän nimen muistiin, se hostelli on kenties paras, jossa olen koskaan majoittunut. Se on siisti, sen keittiö on aivan ihana ja kodinomainen, huoneet kodikkaita, mukavia vieraita… Menkää sinne.

Kuten sanoin, löysin hengenheimolaisen hostellistani, lontoolaisen naisen, jonka kanssa päädyimme kiertämään Wellingtonia rennosti ilman suurempia suunnitelmia.

Kävimme Te Papassa, joka on jokaisen Wellingtonin-kävijän must-see. Valtava museokompleksi kaupungin trendikkäällä satama-aluuella on ilmainen ja täynnä kiinnostavia asioita. Museot saisivat olla enemmän Te Papan kaltaisia, ei hiljaisia ja vakavia vaan leikkisiä ja villejä.

Menimme uuden ystäväni kanssa myös varsin kostealle kierrokselle Wellingtonin yöelämään. Oppaanamme toimivat irlantilaisveljekset, joihin olin tutustunut Australiassa.

Wellington sopi mielestäni erinomaisesti juuri tämän tyyppisen fiilistelyyn. Nautin kalastajakylämäisestä tunnelmasta ja kirpeästä meri-ilmassa. Kaupungilla kiertelyn jälkeen saatoin palata kodinomaiseen hostelliin ja tuijotella muiden asukkaiden kanssa How I Met Your Motheria koko loppuillan. Täydellistä.

Seuraavan kerran, kun menen Uuteen-Seelantiin, suuntaan pääasiassa Eteläsaarelle. Myös Pohjoissaaren helmi, Bay of Islands, on nähtävä.

Piditkö lukemastasi?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.