Yleinen

Lempikaupunkini Top 10

Tällä viikolla olen lukenut useita kiinnostavia ”vastineita” Mondon kaupunkien top 10 -listaukseen, ja esimerkiksi Evasion-blogin Stacyn hervottoman hauskan 10 Paskinta kohdetta -kirjoituksen. Minä tuuttaan nyt näin lauantain kunniaksi oman top kymppini eetteriin. Lempikaupunkini Top 10 10. Vilna Kesäisellä Baltian road tripillämme ihastuin ikihyviksi Vilnaan. Rähjäinen katutaide yhdistettynä pariisimaiseen tunnelmaan yksikertaisesti toimii. Vilna on myös täynnä toinen toistaan koreampia kirkkoja, …

1-2 viikon irtiotot Eurooppa

Seitsemän syytä, miksi rakastan Lissabonia

Lissabon | toukokuu 2012 Minulla on kirjoittamatta enää muutama vuosia vanha matkasepustus, minkä jälkeen olen ajan tasalla matkakertomuksissani. Tällaiselle kontrollifriikille se tuottaa… no, sanotaan vaikka, että tyytyväisyyden tunnetta. Lissabonista ja Utrechtin opiskelijavaihdosta kirjoittaminen on tuntunut kaikista työläimmältä. Miksi? Koska ne ovat olleet niin unohtumattomia matkoja, ne ovat linkittyneet samaan ajanjaksoon elämässäni yli neljä vuotta sitten, niistä on kauheasti …

Maakuntamatkat Varsinais-Suomi

Syksyinen hetki kesäkaupunki Naantalissa

Naantali | lokakuu 2016 Minulla on tapana antaa poikaystävälleni elämyslahjoja tavaroiden sijaan. Ne muistaa paljon kauemmin ja niistä pääsee nauttimaan myös itse. Erityisesti tänä syksynä meille teki hyvää pieni weekend getaway, sillä elämme opintojeni takia kaukosuhteessa. Olemme ennenkin tehneet lyhyitä reissuja Suomessa, ja näillä reissuilla on aina ollut yhteinen nimittäjä: kylpylä. Tälläkin kertaa suuntasimme kylpylälomalle, nyt …

Maakuntamatkat Uusimaa

Kuuden lammen retki Luukissa

Espoo | syyskuu 2016 Ennen kuin armas kotimaamme kietoutuu masentavan pimeään talviviittaansa, kannattaa ottaa kaikki ilo irti näistä viimeisistä syksyn päivistä. Ainakin etelässä ja Pirkanmaan seudulla, jossa olen viettänyt suurimman osan ajastani, on syksy ollut ihan mieletön. Ruska on ollut kaunis, aurinko on paistanut eikä ole satanut. En ihmettelisi, vaikka Suomessa hääsesonki vaihtuisi kesästä syksyyn …

Eurooppa Huippureissut

Vaihdossa tapahtuu joskus ikäviäkin asioita

Lähdetään liikkeelle siitä, että opiskelijavaihtoni Hollannissa Utrechtissa oli tietyllä tapaa varmasti elämäni parasta aikaa. Se oli sosiaalisesti äärettömän vilkasta aikaa, mutta samalla yksiä henkisesti raskaimmista. Ajattelin kirjoittaa näistä vaihdon vähemmän mukavista puolista, sillä niistä olen harvemmin myös lukenut. Missään nimessä en sano, että vaihtoon ei pitäisi lähteä – päinvastoin! Vaihto on kuitenkin erikoislaatuista aikaa, jolloin …

Maakuntamatkat Uusimaa

Löyly, Mattolaituri vai Allas Sea Pool?

Tänä kesänä kaikki halusivat käydä Löylyssä. Siitä tuli juttu, josta ei kysytty, haluatko mennä – kysyttiin, oletko jo käynyt. Löylyn lisäksi toinen odotettu Helsingin helmi on heinäkuussa avautunut Allas Sea Pool, joka komeilee Kauppatorin kupeessa Helsinki-pyörän varjossa. Jos aikaa on vain yhteen, kumpaan kannattaisi mennä? Vai pitäisikö pitäytyä perinteisen tyylikäässä Mattolaiturissa? Kuluneen kesän ja syksyn aikana olen käynyt piipahtamassa kaikissa …

Yleinen

Pahoja tapoja

Näin tässä on taas päässyt käymään: blogi on jäänyt hunningolle. Tässäkin suhteessa Oriveden opistossa opiskeleminen muistuttaa Hollanin-vaihtoani. Silloinkin minulla oli vankka ajatus raportoida kokemastani, mutta olin niin innokas kokemaan, että asioista kirjoittaminen tuntui vaivalloiselta. Sehän oli pois siltä kokemiselta. Muutama viikko sitten kirjoitin eläväni kuplassa. Tämä kupla on varsin voimakas, ja kaikki Oriveden opiston ulkopuolella tapahtuvat …

Yleinen

Tiedän eläväni kuplassa

Tasan neljä viikkoa sitten muutin Helsingistä Orivedelle opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Ensitunnelmistani kirjoitin saman viikon perjantaina. Jo kuukaudessa uusi vapaa elämäntyyli on täysin kaapannut minut valtaansa. Oppituntien jälkeen voin päättää, menenkö lenkille, kirjoitanko romaania tai muuta tehtävää, luenko Knausgårdia, menenkö kaljalle lähikuppilaan, katsonko elokuvaa ystävien kanssa vai lipitänkö kokonaisen viinipullon opiston puutarhassa. Kaikkia näitä tuli tehtyä esimerkiksi …

Kainuu Maakuntamatkat

Hiidenkierros on mustia lampia ja värikästä niittyä

Sotkamo | heinäkuu 2016 Kuukauden kesälomastamme vietimme yhden viikon Sotkamon Vuokatissa jylhissä maisemissa. Katinkullasta ajaa alle tunnissa Hiidenportin kansallispuistoon, joten meillä oli oiva tilaisuus kävellä kansallispuiston kuuluisin reitti, Hiidenkierros. Hiidenkierros on kolmen tai viiden kilometrin pituinen riippuen siitä, käykö Porttilammella vai ei. Itse suosittelen ehdottomasti tätä koukkausta. Mutta mennään siihen myöhemmin. Hiidenportin kansallispuistoon on hyvät …

Maakuntamatkat Uusimaa

Pyörällä Tuusulanjärven ympäri

Tuusula | heinäkuu 2016 Pyöräretki suomalaistaiteilijoita inspiroineen Tuusulanjärven ympäri on klassikko. Pyöräilyyn voi yhdistää kulttuuria oman makunsa mukaan – tai sitten vain ihailla vehmaita järvi- ja maalaismaisemia. Visit Tuusulanjärvi -sivustolta löytää kaiken tarvitsemansa infon retken suunnitteluun. Me läksimme 25 kilometriä pitkälle retkelle heinäkuun lopulla. Päätimme pysähtyä tällä kertaa vain Halosenniemessä ja kuuluisalla Sarvikallion näköalapaikalla. Tällöin reissuun …