Näin tässä on taas päässyt käymään: blogi on jäänyt hunningolle. Tässäkin suhteessa Oriveden opistossa opiskeleminen muistuttaa Hollanin-vaihtoani. Silloinkin minulla oli vankka ajatus raportoida kokemastani, mutta olin niin innokas kokemaan, että asioista kirjoittaminen tuntui vaivalloiselta. Sehän oli pois siltä kokemiselta.
Muutama viikko sitten kirjoitin eläväni kuplassa. Tämä kupla on varsin voimakas, ja kaikki Oriveden opiston ulkopuolella tapahtuvat asiat tuntuvat kaukaisilta. Kun muualla asuvat ystäväni ja perheeni kyselevät kuulumisiani, tuntuu välillä kovin työläältä raportoida elämästäni. Tiedän, että se on huono tapa ja kovin itsekästäkin, mutta elämäni aikataulut pyörivät tällä hetkellä oppituntien, kirjoittamisen ja elokuvien katselun ympärillä, eikä siinä aina tunnu löytyvän sitä sopivaa aikaa kertoa muille, mitä oikeastaan olen tekemässä. Teen asioita, enkä välttämättä jaksa kertoa siitä muille.
Saamme nykyään varsin paljon kirjoitustehtäviä aina esseestä draamadialogeihin. Tämän lisäksi kirjoitan monena päivänä viikossa romaaniani, jota työstän päässäni jatkuvasti.
Siellä minä nykyään matkustan, itse luomissani mielikuvitusmaailmoissa. Ulkomaanmatkat tuntuvat juuri nyt varsin kaukaisilta, mutta seuraava kiintopiste Vietnam odottaa onneksi joulukuussa.
Jonkin verran matkustelen kuitenkin koto-Suomessa, ja niistä reissuista on tarkoitus kirjoittaa myös täällä. Kolmisen viikkoa sitten ulkoilimme Luukissa, josta löytyy ihastuttava kahdeksan kilometrin kävelyreitti. Ensi viikonloppuna menemme poikaystäväni kanssa Naantaliin juhlimaan hänen syntymäpäiviään – hän ei tosin tiedä sitä vielä.
Viime aikoina on siis tuntunut valitettavan vaikealta kirjoittaa matkablogia, vaikka lupasinkin kirjoittaa myös Oriveden kokemuksista. Yritän nyt parantaa tapani, sillä elän nyt hyvin luovaa ja antoisaa aikaa, josta on mukava jäädä jotain kirjoitettuakin muistoa, siis muuta kuin vaikkapa romaani.
Ihanaa on tällä hetkellä myös se, miten paljon aikaa minulla on lukea kirjoja. Enkä ole varmaan ikinä katsonut niin paljon elokuvia kuin viime viikkoina: tiistaisin katsomme aina Hayao Miyazakin elokuvia, torstaisin katsomme perinteisiä klassikoita Citizen Kanesta Diktaattoriin. Tällä viikolla tosin katsoimme elokuvia kaikkina muinakin viikonpäivinä, tiistaina jopa kolme leffaa saman päivän aikana! Tässä mielessä Oriveden-elämäni eroaa paljonkin Utrechtistä: Hollannissa tuli tuhottua aivosoluja monta kertaa viikossa villeissä opiskelijariennoissa, mutta nyt aivot saavat jatkuvasti virikkeitä ja pureksittavaa taiteesta. Nautin eittämättä Utrechin bile-elämästä, mutta nyt olen tyytyväinen, ettei elämäni ole samanlaista kuin silloin.
Minä pohdin työelämästä Orivedelle lähtöä lopulta yli vuoden. Onneksi en lykännyt lähtöpäätöstäni yhtään enempää, sillä toissaviikolla meille tuli tieto, että Oriveden opiston toiminta lakkaa Orivedellä kahden vuoden päästä. Olemme siis ihan viimeisimpiä kirjoittajalinjalaisia, jotka opiskelevat nimenomaan Orivedellä.
Kahden vuoden jälkeenkin voi edelleen kyllä hakeutua Oriveden opiston kirjoittajalinjalle, mutta opiskelu tulee tapahtumaan Tampereella. Onhan se vähän outoa, että Oriveden opisto toimisi Tampereella (kenties nimi vaihtuu?), mutta päätöksen taustalla ovat – yllätys yllätys – taloudelliset syyt. Oriveden opiston omistaa Ahlmanin säätiö, jolla on toinen kansalaisopisto Tampereella. Kahden eri kiinteistön ylläpitokulut ovat käyneet kaalliiksi, ja siirtämällä kaikki Oriveden opiston linjat Tampereelle säätiö ilmeisesti varmistaa sen, ettei yhtäkään linjaa lakkauteta. Se on tietenkin pääasia.
On kuitenkin sääli, että yli sata vuotta Orivedellä toiminut taideoppilaitos lähtee kunnasta. Voin vain kuvitella, miten paikalliset uutiseen suhtautuvat, onhan opisto tuonut nuokkuvaan kylään eloa. Tokihan kehitys Suomessa on pitkälti juuri sitä, että palvelut ja toiminnot siirtyvät pieniltä paikkakunnilta isompiin. Helsingissä asuvana en ole koskaan murehtinut asiaa pienen kunnan kannalta. Vasta nyt, kun vietän suurimman osan ajastani Orivedellä, ymmärrän miten harmillinen asia Oriveden opiston Tampereelle siirtäminen oikeastaan on.
Väitän, että jos opisto olisi jo nyt Tampereella, en saisi puoliksikaan niin paljon kirjoitetuksi kuin mitä nyt saan. Tampere on yksinkertaisesti liian stimuloiva kaupunki, tekisi mieli lähteä aina ulos seikkailemaan. Mutta kun Orivedellä me lähinnä käymme ulkoilemassa ja muutaman kerran viikossa pubissa istumassa, jää kummasti aikaa kirjoittamiselle. Oriveden rauhallisuus on omiaan luovalle työlle.
Jos siis kukaan teistä lukijosta on koskaan ajatellut hakevansa Oriveden opistoon, nyt on se aika. Opintolinjat eivät katoa, mutta taiteiden kyllästämä elämä hiljaisessa suomalaispitäjässä on kokemisen arvoista.
Piditkö lukemastasi?
Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
Samaistuin aika vahvasti kirjoitukseesi, vaikka täällä elelläänkin sitä villiä vaihtarielämää juuri Utrechtissa. Täällä tosin on koko ajan kiire, koulua 9-17, ja silloin kuin ei ole sitä haluaa viettää aikaa uusien ihmisten kanssa ja matkustaa. Haluaisin kirjottaa enemmän, kun kerrankin on aikaa, mutta yhyy kun ei ehdi! 😀
Jep, tuttu tunne. Ja Utrecht on kaiken lisäksi aivan ihana kaupunki, jossa riittää rientoja. 🙂 En kuitenkaan ottaisi kovin paljoa stressiä blogin päivittämisestä, vaihto on niin ainutkertainen kokemus! Ja aina voi kirjoittaa takautuvasti. Pidä hauskaa ihanassa Utrechtissa! 🙂
Oho, tarkoitin asiaa, mutta lipsahti aikaa 😀 Toki voi kirjoittaa takautuvasti, mutta tunteet ja muistot eivät ole enää niin vahvat muutaman kuukauden jälkeen. Kiitos, pidän! 🙂
Se on ihan totta, toisaalta hetkeä ei voi koskaan purkaa tekstiksi täysin niin kuin se tapahtui. Joka tapauksessa tärkeitä vaihdossa on elää hetkessä, mitä sä varmasti teet nyt siellä! 🙂
Harmillista, että toiminta Orivedeltä loppuu. Se vaan tuntuu olevan tätä päivää, että tälläisiä paikkoja lakkautetaan. Omaa aikaa haluaisin itsekin suunnata enemmän kirjoittamiseen, mutta tällä hetkellä aika on kortilla. Ehkä joskus 🙂
Se on kyllä harmillista, mutta niin kuin sanoit, ihan tätä päivää. Toivottavasti saat jossain vaiheessa enemmän aikaa kirjoittamiselle, se on niin palkitsevaa. 🙂 Tosin hyvin ahkerasti ainakin bloggaat sun matkoista, mikä on ihan mahtavaa!
Kuulostaa täydellisen ainutlaatuiselta ajanjaksolta ihmisen elämässä – nauti siitä nyt, äläkä liikaa murehdi raportoimatta jättämisistä ja blogipostausten kirjoittamisesta! Ne ehtii kyllä myöhemminkin, mutta tuo aika ei palaa 🙂 Sääli, että opisto lähtee Orivedeltä. Todellakin uskon, että se on luettelemistasi syistä aivan omiaan tuollaiseen luovaan puuhaa.
Joo, sinäpä sen sanoit. Varmasti bloggamistahti muuttuu sitten taas, kun tämä homma on ohi. Mutta nyt nautin tästä ja matkabloggailen vähemmän. 🙂 Sä oot kyllä itse blogannut teidän reissulta todella kiitettävään tahtiin, nostan hattua sulle!