Rantasalmi | toukokuu 2018
Onko täällä muita, jotka joka kevät tuijottelevat sydämet silmissään, josko Pullervo tai joku toinen norppa olisi noussut kivelle jossain päin Saimaata? Siitä lähtien, kun WWF:n norppalive on ollut olemassa, olen seurannut sitä innosta piukeana. Kun on muutaman kerran tuijotellut norppaa toimiston tietokoneen ruudulta, herää vastustamaton tarve poistaa ruutu välistä.
Ostin Pyrylle joululahjaksi viikonloppureissun hotelli Järvisydämeen Rantasalmelle. Lahjan pontimena oli itse hotelli ja sen kylpylä (niistä kirjoitan myöhemmin), mutta yksi parhaista puolista oli hotellin sijainti: Rantasalmelta pääsee veneellä Linnansaaren kansallispuistoon, jonka vesistöt ovat saimaannorpan kotialuetta. Järvisydän järjestää tietysti itse norppasafareja, joten meidän ei tarvinnut kauaa miettiä, ostaisimmeko liput. Järvisydämen kautta ostettuna reilun kolmen tunnin norppasafari maksoi 79 euroa. Norppasafareja myy myös esimerkiksi Saimaa Holidays.
Psst. Lue täältä, millainen kokemus oli Kainuun karhusafari.
Norppasafari sinisessä järvilabyrintissa
On toukokuinen lauantaiaamu. Kello on kymmenen ja aurinko säkenöi Järvisydämen poukamaan. Laiturin vieressä kelluu puinen vene Armiitta, jonka saamme täysin omaan käyttöömme norppasafarin ajaksi. Oppaamme on tuonut veneeseen vilttejä, jos järvenselällä tulisi kylmä, mutta vaikuttaa siltä, ettei kylmyydestä ole nyt pelkoa.

Lähdemme toisen veneen perässä kohti Linnansaaren kansallispuiston vesiä. Leppeä toukokuinen tuuli puhaltaa lämpimästi ja pehmeästi. On vaikea uskoa, että tasan vuosi sitten samana päivänä Orivedellä satoi lunta. Lunta! Ja nyt meitä hellii kevään toistaiseksi lämpimin päivä. Auringon valo luo ihanan kirkkaan kajon horisonttiin.


On myös vaikea uskoa, että vasta paria viikkoa aiemmin järvi oli vielä jäässä. Oppaamme kertoo, että jäät eivät olleet lähteneet vielä vappunakaan, jolloin norppakausi perinteisesti alkaa. Edes viime vuonna jäiden lähtemistä ei tarvinnut odottaa niin kauaa. Ja nyt meille on sattunut mitä parhain ja uskomattomin sää. Se on onnekasta, sillä norppasafarikausi on kovin lyhyt: toukokuun ensimmäisestä päivästä kesäkuun 10. päivään. Näinä kevään ja alkukesän päivinä norpat pungertavat itsensä kiville, jossa ne köllöttelevät auringossa ja krapsuttavat talviturkkia pois. Sitä rapsuttelua on nähtävissä riittämiin norppalivessä.

Ihailtuamme tovin auringossa kylpevää, satumaisen sinistä ja tyyntä järveä, kohtaamme joutsenparin. Kun kaivan kameran esiin, ne alkavat kuopia peilikirkkaan järven pintaa ja lehahtavat lentoon yksitellen.
Oppaamme arvelee, että ne saattoivat luulla kameraani aseeksi. Tavallaan onnekastakin, koska lähtövalmisteluja on hieno seurata.

Matka jatkuu Saimaan sinisyyttä ihmetellen. Vesi näyttää samettisen pehmeältä. Ympärillämme ovat kaikki suomalaisen kansallisromantiikan kliseet ja se pakottaa suun hymyyn uudestaan ja uudestaan. Että saamme olla juuri täällä. Juuri nyt.

Seuraava eläintuttavuutemme ei ole vieläkään norppa, vaan kalasääski. Kuulemma ulkomaalaiset turistit ovat enemmän innoissaan niistä kuin saimaannorpista – eivät ilmeisesti käsitä täkäläisen norpan harvinaisuutta.

Kalasääskipariskunnalla on selkeästi kodin sisustusprojekti meneillään, mutta me emme jää seuraamaan sitä kovinkaan pitkäksi aikaa. Matka jatkuu pitkin sinistä selkää, jota täplittävät talven jäljeltä vielä rusehtavat pikkusaaret.

Ja sitten! Melkein tunnin vesilabyrintissa seilailun jälkeen edellämme ajanut vene pysähtyy. Oppaamme osoittaa eteenpäin, kivellä on norppa!
Mutta vaikka kuinka tiirailen omilla kiikareillani ja kameran linssin läpi, en meinaa millään nähdä sitä. Sitten luulen bonganneeni sen ja annan kameran laulaa. Näytän saalistani oppaalle ja hän pudottaa minut maan pinnalle: olen kuvannut lokkia. Älkää kysykö, miten voin luulla lokkia norpaksi.
Ja vihdoin näen sen. Kamerani sen sijaan ei meinaa nähdä sitä, objektiivi ei riitä. Norpista on pysyteltävä noin 300 metrin etäisyydellä, jotta ne eivät tuntisi oloaan uhatuksi.

Siinä se olla möllöttää, harmaana ja pulleana. Harjaantumaton silmä luulisi sitä kiveksi, kyllä luonto on kekseliäs. Amerikan hyljeserkut ovat ihmisiin niin sosiaalisia, että hengailevat suurina laumoina ihmisten ilmoilla. Ja samaan aikaan niiden savolainen serkku kököttää yksin kivellä jossain päin Saimaata. Niin suomalaista.
Ilman kiikareita norpan näkeminen olisi jäänyt aika vaisuksi kokemukseksi. Oma 70-300-millinen objektiivi olisi ollut loistava karhusafarilla, mutta norppasafarille se ei oikein riitä. En silti osannut surra sitä. Olinhan kuitenkin nähnyt norpan, ja kiikareilla sen liikkeet ja kasvot erotti kuitenkin ihan hyvin.
Ja matkamme jatkuu jälleen Saimaan järvilabyrintissa, jonka kauneudesta en ole saada tarpeekseni.

Seuraavan norpsukan bongaamme kaislikon takaa kiveltä – tai siis oppaamme bongaa. Jos ei tuntisi näitä vesiä ja norppia, kaikenmaailman pullervojen bongaus olisi miltei mahdotonta. Se on miltei mahdotonta havaita jopa tästä kuvasta, koska otus näyttää vain kiven jatkeelta.

Mutta hittoakos siitä, vaikka norppa ei meinaa tallentua kameran linssille. Järvi-Suomi tarjoaa parastaan!

Kolmas norppa makaa kaislikon keskellä kivellä. Kiikareilla sen erottaa selvästi, kameran kuvassa sen sijaan poseeraa valtava pökäle.

Kierrämme pötkylän toiselle puolelle ja opas sammuttaa veneen moottorin. Tulee valtavan hiljaista. Norppa kierähtää selälleen ja ottaa arskaa vatsalleen, meillä alkaa lounasaika. Tarjolla on riistapiirakkaa, kuksaan lorisee sumpit. Täy-del-lis-tä.

Loppumatkalla emme enää norppia nähneet, eikä se haitannut. Matkaa oli vielä taitettavana ennen kuin saapuisimme takaisin Järvisydämeen. Aurinko oli pitänyt huolen siitä, että yksikään karva käsivarrella ei ollut noussut pystyyn koko reissun aikana.

Siellä Armiittan kyydissä keskellä samettista järveä aloin väkisinkin miettiä, millaista olisi ollut kasvaa tällaisissa maisemissa. Millaista olisi ollut päästä joka kesä näille vesille ja pujotella saariryppäiden ja luotojen välissä. Olisinko erilainen ihminen, jos olisin varttunut veden äärellä? Ehkä en murehtisi niin paljon pikkuasioista vaan osaisin elää enemmän hetkessä – näissä järvimaisemissa se tuntui mahdolliselta.

Syyttäkää vain romantisoinnista ja siirapin kaatamisesta näppäimistölle, mutta niitä ajatuksia Saimaa minussa herätti.



Se oli ensimmäinen kertani Saimaalla, eikä taatusti viimeinen. Veneily Linnansaaren kansallispuistossa on elämys, vaikkei norpan norppaa näkyisikään.
Ja nyt kaikki kipin kapin norppasafarille ennen kuin kausi loppuu!
Oletko käynyt Linnansaaren kansallispuistossa?
Seuraa Tien päällä -matkablogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
Ihana on ollut teidänkin Saimaa-päivä, ja mahtava kuulla ihastuit näihin Saimaan maisemiin. Me tosiaan oltiin samana viikonloppuna bongailemassa norppia, me vaan lähdettiin liikenteeseen Linnansaaren kansallispuiston toiselta puolelta, Oravista. Ja meillä oli muuten päällä sellaiset paksut pilkkihaalarit! Mutta toki me lähdimmekin liikenteeeseen jo aamulla kello kuusi, jolloin aurinko ei pakkasyön jäljiltä vielä niin lämpimästi paistanut, ja varsinkin kovassa vauhdissa lämpöhaalari tuli ihan tarpeeseen. MInun on itsekin pitänyt käydä Järvi-Sydämeen tutustumassa, mutten vielä ole ehtinyt.
Joo hauska sattuma! Ihania olivat kyllä sun norppakuvat. Ja aamukuuden retkessä on sata varmasti ihan oma ihana tunnelmansa, vaikka pilkkihaalareissa lähdittekin reissuun. Järvisydän on kyllä ihan mukava paikka, vaikka ihan täysillä homma ei siellä skulannutkaan. Kirjoitan siitä tässä mahdollisimman pian lisää. Suosittelisin silti lämpimästi. 🙂
Ihania kuvia ja kuvauksia, arvaa vaan nousiko kuume suunnata nokka kohti Linnansaarta ja Saimaan vesiä…
Kannattaa, siellä oli kyllä niin ihanaa! <3
Voi että, täähän teidän reissu on ollut ihan huikea! Ei voi muuta sanoa näitä kuvia katsoessa, kuin että meillä on ihan mielettömän kaunis kotimaa. Tuo Järvisydän on pidemmän aikaa ollut takaraivossa, pitäisiköhän munkin ilahduttaa avopuolisoa tuollaisella.
No sitä ajttelin kyllä itsekin koko tuon reissun, ihan mielettömältä tuntui olla siellä. Järvisydämeen kannattaa kyllä lähteä tutustumaan rennolla asenteella. Ainakin nyt muutama asia meni siellä vähän sinne päin, mutta kokonaisuutena tykkäsin kovasti. 🙂
Suomen suuret järvet (ja ne pienemmätkin) ovat käsittämättömän kauniita. Teillä on ollut hieno reissu, toivottavasti Saimaa kutsuu toisenkin kerran. Tätä kirjoittaessani ajamme kohti Rantasalmea, mutta tällä kertaa käännymme pienemmän lammikon rantaan, laitamme saunan kiukaaseen tulen ja pulahdamme uimaan. Oi onnea!
Ihanan kuuloista, teilläkin on siellä kyllä niin upea viikonloppu, tämä toukokuu on ollut niin uskomatonta. <3 Ja sitten kun sitä saa viettää noin ainutlaatuisissa maisemissa. Aivan varmasti Saimaa kutsuu uudemman kerran, se teki niin lähtemättömän vaikutuksen.
Tämä postauskin sen osoittaa, että kotimaanmatkailua pitäisi harrastaa enemmän. Itse olen reissannut Suomen sisällä niin onnettoman vähän tätä Varsinais-Suomea lukuun ottamatta, että oikein hävettää. Erityisesti juuri Itä-Suomeen olisi mukava tutustua paremmin.
Todellakin kannattaa! Itselläni on toiveena nähdä jokainen Suomen maakunnista ja viettää niissä onnistuneita lomia. Itsellänikin etelää, Varsinais-Suomea, Kainuuta ja Lappia lukuunottamatta on vielä kovasti näkemättä. Itä-Suomi ja jälleen kerran Lappi kiinnostavat tällä hetkellä eniten.
Enpä ollut tullut koskaan edes ajatelleeksi, että tällaisiakin safareita on tarjolla, vaikka norppalive on niin suosittu.
Kyllä vain! Ja sehän on osa jännitystä, kun aina ei voi ihan varmaksi tietää, näkyykö norppa. 🙂
Saimaa on kyllä upea paikka ja tuolta Järvisydämen ympäriltä löytyy juuri sitä täydellisintä järvi-Suomen maisemaa. Plus toki norppia! Vierailin tuolla samaisella retkellä pari vuotta sitten ja ihastuin kyllä syvästi paikkaa. Ja norppakin tuli bongattua, tosin vain pienenä vilauksena vedessä. 🙂
Kyllä, me ihastuttiin aivan päätäpahkaan noihin maisemiin. <3 Ja norpat olivat vaan aivan ihana lisä.
Norppa <3 Kyllä kuvista hyvin erotti oman elämänsä Pullervot. Voi miten suloisia ne ovat. Ja kuinka onnekkaita olitte, että näitte noin paljon. Valokuvista viis! Tärkeintä on kuitenkin suojella pullervoja ja antaa populaation elellä ja kasvaa rauhassa.
No sinäpä se sanoit! 🙂 On tärkeämpää, että ne eivät tunteneet oloaan uhatuksi meidän läsnäololla. On mahtavaa, että norppien suojelu on alkanut tuottaa tulosta.