Lieksa | heinäkuu 2021
Aapasoistaan ja elinvoimaisesta karhupopulastaan tunnettu Patvinsuon kansallispuisto oli toinen kansallispuisto Itä-Suomen road tripillämme. Koukkasimme Patvinsuolle matkallamme Joensuusta Kolille. Patvinsuo ei varsinaisesti ole matkan varrella, vaikka se sijaitsee Kolin tapaan Lieksassa.
Patvinsuolla on mukavasti reittejä mistä valita. Alle viiden kilometrin mittaisia päiväreittejä on kolme, ja alueelta löytyy myös pari selkeästi pidempääkin reittiä: Suomunkierto (16 km) ja Patvinkierto (25 km). Lue täältä lisää kansallispuiston reiteistä.
Suomunkierto on reiteistä suosituin, mutta me valitsimme omaksi poluksemme 4,5 kilometrin mittaisen Mäntypolun. Reittikuvaus hienohiekkaisista, kirkasvetisistä rannoista ja mäntykankaista kuulosti kutsuvalta.
Mäntypolku lähtee Suomun luontotuvalta (Suomuntie 56, Lieksa). Reitti suositellaan kävelemään vastapäivään, mutta me lähdimme kiertämään sitä myötäpäivään hieman vahingossa, koska reitin loppupiste oli niin lähellä parkkipaikkaa. Päästäkseen kiertämään reitti suositeltuun suuntaan täytyy kävellä Suomun luontotuvan pihapiirin poikki kohti leirintäalueita. Niin päin kierrettynä Mäntypolku päättyy parkkipaikan viereiselle kaivolle, josta me lähdimme matkaan.
Oli hikisen lämmin heinäkuinen päivä. Jossakin ihan lähellä jyrisi ukkonen, ja taivas oli monin paikoin hailakan harmaa, vaikka aurinko vielä puskikin pilvien läpi.
Alkumatka kuljettiin pitkin kapeaa polkua, jossa mustikoiden varvut kutitettelivat nilkkoja. Hyvin pian saavuimme Sihvonlammien rannalle. Pystyyn kuolleet puut muuten vehreässä ympäristössä toivat hauskaa kontrastia maisemaan. Oltiin taas korvessa, idän erämaassa.
Reitti jatkui kotvan vesistön vieressä, polku on helppokulkuinen hieman kumpuilevassa maastossa. Pian saavuimme Kaunisniemenkankaan metsäpaloalueelle, joka on kulotettu tutkimustarkoituksissa vuonna 2001. Palon merkit olivat selvästi nähtävissä mustuneissa puissa.
Harmaat pilvet kiertyivät yhä tiiviimmin yllemme, ja ukkonen ärisi yhä lähempänä. Päätimme pitää evästauon ihan vain keskellä polkua, koska myrsky ei ollut vielä saavuttanut meitä. Poika tallusti tyytyväisenä pitkin metsäpolkua, kun pääsi pois repusta. Hän alkaa olla jo sen ikäinen, ettei hän ihan mukisematta niele kohtaloaan reppumatkailijana – onhan hänelläkin jalat, joilla kävellä ja juosta!
Evästauon lopussa vesipisarat saavuttivat meidät vihdoin. Alkuun satoi vain pieniä ripsauksia, mutta kiihdytimme tahtia ukkosen pelossa. Ei tehnyt mieli jäädä samoilemaan puiden katveeseen ukonilmalla, lapsi reppuselässä.
Hetkeksi sade taukosikin, ja tällöin olimme sopivasti saapuneet Kuikkaniemen kauniille hiekkarannoille. Vasten uhkaavaa taivasta niiden upeus ei tullut ehkä niin hyvin esiin kuin ne häikäisisivät tyynenä ja kirkkaana päivänä. Mutta olivathan ne upeita metsärantoja.
Jos sade hetkeksi hellittikin, seuraavassa silmänräpäyksessä taivas aukeni ja vettä pulppusi päällemme kaatosateena. Miten sopivaan saumaan satuimmekaan Kuikkaniemen vanhalle kalastajasaunalle! 1800-luvulla rakennetussa saunassa on valtava, kivenmurikoiden peittämä kiuas, mutta sauna on käyttökiellossa. Meille se oli kuitenkin loistava mahdollisuus pitää sadetta.
Kuikkaniemessä päädyimme hetkeksi harhailemaan ympäriinsä tietämättä, minne meidän kuului jatkaa. Tämä oli ehkä osin sen takia, että kiersimme reittiä ”väärään” suuntaan. Suositellussa kiertosuunnassa nimittäin Mäntypolku kulkee alkuun Suomunkierron kanssa samaa matkaa, kunnes erkanee oikealle Kuikkaniemeen. Hiekkarannoilla koukkaamisen jälkeen reitti risteää jälleen Suomunkierron kanssa jatkaakseen kohti Kaunisniemenkankaan kulotusalueita. Opasteet ovat todella selkeät niin päin kierrettäessä.
Meidän kiertosuunnassa näytti yhdessä vaiheessa aivan kuin reittimerkit olisivat vain kadonneet, ja yhtäkkiä olimme jälleen samalla hiekkarannalla, jossa olimme hetki sitten olleet. Avuliaiden kanssaretkeilijöiden avulla löysimme takaisin oikealle polulle.
Jos mielikuvissa siintävät laajat, sumuiset suoaueet ja hyvässä lykyssä karhu, ei Mäntypolku ole suositeltava reitti. Jos sittenkin kaipaa monipuolista, mutta helppoa reittiä, jossa pääsee ihailemaan niin itärajan metsää kuin huokuttelevia hiekkarantoja, Mäntypolku on erinomainen vaihtoehto.
Tykkäsimme reitistä paljon ja se oli lapsen kanssa retkeillessä ihanteellisen mittainen. Pako 1800-luvun pirttiin sadetta pitämään teki retkestä ikimuistoisen.
***
Onko Patvinsuo sinulle tuttu kansallispuisto?
Seuraa Tien päällä -matkablogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
Pari kertaa olemme Patvinsuolla käyneet ja tykätään kyllä kyseisestä kansallispuistosta kovasti. On myös varsin rauhallinen ja vuotuisia kävijöitä on todella vähän, niin saa kulkea usein ilman, että joutuu väistelemään muita.
Joo saman huomasimme, taisi olla kahden käden sormin laskettavissa ne ihmiset, jotka tulivat tällä reitillä meitä vastaan. Voisin käydä itsekin uudestaan, varsinkin kun jäi tällä kertaa ne suomaisemat väliin.
Me oltiin toissa vuonna juhannuksena Patvinsuon kansallispuistossa ja ai vitsit miten ihastuin paikkaan. Meni kyllä yhdeksi suosikeistani kansallispuistoissa. Me käveltiin tuo Patvinkierto, jossa yövyttiin kahdessa paikassa matkan varrella teltassa koirien kanssa. Nimenomaan nuo suo-osuudet oli itselle se wow-hetki sekä tietty juhannussauna.
Jos kiinnostaa nuo suomaisemat, niin täältä löytyy meikäläisen kokemuksia sieltä puolen Patvinsuon kansallispuistoa: https://www.rantapallo.fi/aurinkorasvaajaaloeveeraa/2020/11/23/idan-helmi-patvinsuon-kansallispuisto/
Mä haluaisin mennä Patvinsuolle uudestaan tekemään jonkun suoretken, eikä se ole kyllä kaukaa haettua, koska sen verran paljon innostuttiin Pohjois-Karjalasta. Täytyypä käydä lukemassa teidän retkestä siellä. 🙂
En ole täällä käynyt vaikka muutamia kertoja ”ohi ajanut”. Upean näköistä nuo hiekkarannat. Kesäkuumalla olisi kiva käydä.
Jep, kuumana kesäpäivänä tuo olisi varsinainen paratiisi! 🙂
Itse olen kiertänyt Suomujärven. Tuntuu vähän kuin olisi Patvinsuohuijari ja ei olisi siellä käynytkään, kun ei ole nähnyt niitä oikeita upeita suomaisemia
No vähän sama fiilis jäi, että voiko sanoa käyneensä Patvinsuolla, jos ei ole käynyt suolla!
Oih ja voih, nämä ovat taas sellaisia kiehtovia kohteita, joihin ei julkisilla taida päästä. Väliin jäänee, kunnes vuokrattavat itsekulkevat autot ovat arkipäivää.
No juu, tänne ei tosiaan taida julkisilla päästä valitettavasti. Mutta ilmeisesti Kolille pääsee piakkoin julkisilla, se on mahtavaa!
Olen käynyt Patvinsuolla kerran ja toisen kerran tekisi mieli käydä. Kävin nimenomaisesti puiston soisessa osassa. Karhua en nähnyt.
Suoalueet Patvinsuolla ovat varmasti upeat. Karhun näkevä onkin erityisen onnekas, eikä sitä juuri kellekään tapahsu.