Inkoo | elokuu 2017
Onko joku teistä kuullut Eläinvideokerhosta eli EVK:sta? Olen jo monta vuotta kuulunut tähän kulttimainettakin niittäneeseen Facebook-ryhmään, minkä vuoksi Facebook-feedistäni noin 90 prosenttia on pelkkiä koira- ja kissavideoita. Näin on hyvä.
Mutta miten EVK liittyy Inkoossa sijaitsevaan Lomamäen lemmikkipuitoon? Siten, että ilman EVK:ta en olisi luultavasti vieläkään kuullut paikasta.
Kesällä 2017 useat videokerhon jäsenet postasivat ryhmään kuvia, joissa he vuoroin silittivät kettua, vuoroin pesukarhua. En ollut ainoa evklainen, joka hieraisi sydämiä silmissään. Tuonne ihanaan paikkaan oli päästävä!

Lomamäen lemmikkipuisto sijaitsee siis Inkoossa, 50 kilometrin päässä Helsingistä. Se on avoinna kesäkuukausina keskiviikosta sunnuntaihin, eli vielä on elokuun loppuun saakka aikaa huristella landelle eläinten perässä. Pääsymaksu on 15 euroa per henkilö. Sanomattakin selvää, että kohde on lapsiperheiden suosiossa.
Tämä sympaattinen eläinpuisto on omistajanpariskunnan kotona ja pihapiirissä – sen takia ymmärtää hyvin, ettei puisto ole auki vuoden ympäri ja jokaisena päivänä. Kun kerroin paikan omistajalle, mistä kuulin Lomamäen lemmikkipuistosta, hän naureskeli, etten ollut ainoa eläinvideokerholainen, joka oli viime aikoina tehnyt pyhiinvaellusmatkan Inkooseen.

Satuimme paikalle varsin hyvään aikaan, sillä pian oli alkamassa päivän viimeinen vierailu kettuaitaukseen. Aitaukseen ei siis pääse milloin tahansa vaan sinne mennään aina opastetusti. En muista enää, kuinka usein päivän aikana aitaukseen pääsee, mutta jos tulee hieman puolen päivän jälkeen, ei ole mitään hätää.
Ennen aitaukseen menoa kaikille kerrattiin säännöt: on istuttava koko ajan ja mahdollisimman rauhallisesti. Kettujen pitää antaa tulla itse lähelle, niitä kohti ei ole tarkoitus kurkotella tai varsinkaan lähteä perään. Jokaiselle jaettiin käteen makupala, joita ketut tulisivat hakemaan.
Kettuja on Lomamäen lemmikkipuistossa kaksi ja ne molemmat ovat varsin kesyn oloisia. Molemmat osasivat istua saadakseen makupalan, mutta niistä kahdesta oranssi on kuulemma vielä miellyttämisenhaluisempi.

Siinä me sitten istuimme, lapset ja aikuiset kalliota vasten, kun ketut vipelsivät höyhenenkevyin tassutteluin vuoroin kaikkien luona nappaamassa makupaloja.
Kuvien saaminen näistä kahdesta veijarista oli helpommin sanottu kuin tehty.
Valkoinen kettu tuntui hieman aremmalta, vaikka molemmat kyllä kiipeilivät varsin pelottomasti ihmisten päällä makupalojen toivossa.


Molemmat olivat kyllä kerrassaan mainioita tapauksia. Ketun kanssa lähietäisyydelle pääseminen oli mieleenpainuva kokemus, jota ei pääse kokemaan juuri missään. Tässä mielessä Lomamäen lemmikkipuisto on varsin ainutlaatuinen paikka.
Eläinturismista kiinnostuneena olen toki lukenut varoituksia paikoista, joissa eläimiin saa koskea. Varsinkin ulkomailla nyrkkisääntönä voi pitää, että mikäli eläinsafaria tai muuta vastaavaa elämystä tarjoava firma antaa koskea eläimiin, se ei ole eettistä eikä siinä ajatella eläinten hyvinvointia. Lomamäen lemmikkipuistossa korostettiinkin sitä, että kettujen pitää itse antaa tulla ihmisen luo. Molemmat ovat löytyneet orpoina, eivätkä enää selviytyisi luonnossa näin kesyinä. Ainakin minun nähdäkseni molemmat ketut olivat hyvinvoivia eivätkä vaikuttaneet ahdistuvan niitä rapsuttelevista käsipareista.

Kettujen lisäksi jotkut vierailijat ovat päässeet tutustumaan lähemmin myös pesukarhuihin. Kuitenkin meille sanottiin, ettei niiden aitaukseen pääsisi. Jouduimme siis tyytymään niiden katseluun verkkoaidan läpi. Myönnän, että pesukarhun mainiota pesutuokiota pällistellessäni olisin niin kovin mielelläni kaapannut pikkusöpöliinin syliin ja rapsutellut sitä niin maan perkeleesti!

Entä mitä muita eläimiä Lomamäen lemmikkipuistosta löytyy? Yksi eksoottisimmista kavereista on piikkisika – olikohan sen nimi Toto? Aitauksen yhteen puupölliin oli laitettu sen piikkejä törröttämään. Ne olivat uskomatton isoja!
Itse päätähti ei olisi juuri sillä hetkellä halunnut tulla näyttäytymään, ei vaikka sitä yritettiin houkutella ulos ruualla. Lopulta se ajettiin hetkeksi sisätiloista pois väkisin, mikä tuntui hieman kummalliselta. Ehkä se ei kuitenkaan niin hevillä säikähdä.

Eikä piikkisika kovin kauaa meille kuitenkaan suostunut esiintymään vaan se katosi pian taas uskomattoman piikkiperänsä kera sisätiloihin.
Eksoottisempien tuttavuuksien lisäksi eläinpuiston ulkohäkeissä asuu paljon kotoisia maatilaneläimiä sekä erilaisia lintuja.

Kannattaa poiketa myös sisätiloissa, jossa löytyy taas yhtä sun toista ihmeteltävää. On jyrsijöistä, käärmeitä – ilmeisesti hämähäkkejäkin, joita en onnekseni bongannut!
Sain silittää söpöä undulaattia (?), mikä ilmeestä päätellen vaati ankaraa keskittymistä.

Vielä ennen lähtöämme sain erikoisen päähänpiston ja päätin tehdä lähempää tuttavuutta kuristajakäärmeen kanssa. Koska äitini kammoaa käärmeitä yli kaiken, ajattelin kunnon tyttären tavoin shookeerata hänen sunnuntaipäiväänsä ihan huvikseni.

Käärmeet eivät ole koskaan aiheuttaneet minussa samoja inhonväristyksiä kuin karvaiset hämähäkit. Minua ei siis jännittänyt käärmeen piteleminen – ei ennen kuin sen painava ruumis asettui kaulaani vasten hieman liian tiukasti. Esimerkiksi Pyryn kohdalla käärme pysyi enimmäkseen hartioilla eikä takertunut kaulan ympärille.

Minä taas huomasin välittömästi, miten se alkoi tiukentaa otettaan kaulastani ja liukua alaselkää kohti. Aivan kuin se olisi käärinyt minua tiukalle rusetille. Se varmaan luuli, että joulu tuli ajoissa.

Käärmettä käsitellyt mies huomasi hermostuneen hihitykseni ja naureskeli, että sininen väri sopi kasvoilleni oikein hyvin.
Vaikka en selvinnytkään käärmeen halailusta ihan niin suvereenisti kuin ajattelin, sain kuitenkin toivomani kuvat – ja tietysti toivomani reaktion äidiltä. Saattoi kuitenkin olla ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kaulailen käärmeen kanssa.
Lue myös:
Norppasafari Linnansaaren kansallispuistossa
Karhusafarilla Martinselkosen eräkeskuksessa
Oletko käynyt Lomamäen lemmikkipuistossa?
Seuraa Tien päällä -matkablogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa
Parasta olisi tietysti ankan silittäminen ja ankat ylipäätään. Linnuissa on se, ettei ne oikein ymmärrä silityksen päälle. Ymmärrän hyvin, että eläimiin koskeminen nähdään epäeettisenä. Ehkäpä kesyt linnut ovat tottuneet siihen, että niitä paijataan.
Minä olen tietysti ihan hulluna ankkoihin. Aikuiselta ihmiseltä on sisäinen lapsi usein hukassa, mutta aikuisella ankalla on täysin suora yhteys sisäiseen ankanpoikaseen. Suurin osa eläimistä myös vaistoaa, että olen eläinten ystävä ja aikeeni ovat hyvät.
Ankat ovat kyllä hellyyttäviä! Ja veikkaan joo, että lintu tottuu silitykseen, jos sen opettaa – toivottavasti myös alkaa samalla pitää siitä! Itsekin ajattelen tietysti, että eläimet tunnistavat sisäisen eläinystäväni, mutta villieläimistä ei toki ikinä tiedä. 🙂
Ensimmäinen ajatus kyllä minullakin oli tätä lukiessani, että onkohan tuo nyt ihan kettujen toive osallistua tällaiseen, mutta ehkä ne ovat tosiaan sen verran kesyyntyneet, että tämä nyt on niiden elämää eikä oikein muutakaan vaihtoehtoa ole.
Korkeasaarikin taitaa tarhata joitakin villieläimiä, jotka loukkaantumisen tai orpoutumisen takia ovat joutuneet tilanteeseen, jossa muuta vaihtoehtoa ei ole. Pitäisikö harkita tätä(kin) retkikohteena, jonain päivänä, ehkä koulujen lomien jälkeen?
Jep, ymmärrän kyllä ensimmäisen ajatuksesi. En ole tietenkään asiantuntija, mutta tosiaan omaan silmään ketut vaikuttivat hyvinvoivilta eivätkä ahdistuneilta. Kannattaa harkita paikkaa vierailukohteeksi, omistajat kertovat myös mielellään lisää ketuista. Itsekin kyselin niistä enemmän, mutta kun vierailusta on jo vuosi aikaa, en halunnut kirjoittaa ulkomuistista mitään höpöhöpöä.