Tallinna | elokuu 2020
Maaliskuussa tuli vuosi täyteen koronaa Suomessa. Parin kuukauden flunssakaudeksi luultu pandemia on venynyt sprintistä maratoniksi, jolle ei varmaa loppua vielä näy.
Tämä matkablogi on elänyt hiljaisinta aikaansa sitten perustamisvuoden 2016. Se ei ole yllätys: omalla matkailurintamalla ei ole yli kymmeneen vuoteen ollut näin hijaista, varsinkaan mitä tulee ulkomaanmatkoihin. Uusi normaali ei ole saanut minua kieriskelemään tuskissani, vaan lähinnä turtumaan. En oikein osaa tällä hetkellä edes unelmoida ulkomaista, koska vielä ei ole mitään arviota siitä, milloin kaikki palautuu normaaliksi. Kenties jo tänä kesänä, mutta maski päällä heiluminen jossain päin Kreikkaa ei kiinnosta yhtään.
Kun maailma tuntuu kaukaisemmalta kuin koskaan, voi pökertyä onnesta päästessään kahdeksi yöksi Tallinnaan. Jos emme tämän vuoden elokuuhun mennessä ole poistuneet Suomen rajojen ulkopuolelle, on viime vuotinen viikonloppu Virossa ainoa kosketuksemme ulkomaihin kahteen vuoteen. Tuossapa lause, joka joskus muinoin olisi saanut minut hyperventiloimaan, mutta nyt ei herätä juuri mitään tunteita. Ihminen tottuu häkellyttävän helposti vallitseviin oloihin.
Hieman huvittaa tämän postauksen lakonisen pessimisten alku, koska oikeasti tämän kirjoituksen on tarkoitus olla kuvaus onnellisesta matkasta Tallinnaan. Matkasta aikana, jolloin edes Viron-reissua ei voi pitää itsestäänselvyytenä.
Matka alkaa Tallinkin loungesta
Olen varannut meille kahden yön matkan Tallinnaan samaan aikaan, kun koronatapaukset alkavat hiljaisen kesän jälkeen taas nousta. Tahdon mennä jonnekin edes vähäksi aikaa, ennen kuin tilanne taas riistäytyy käsistä. Viron koronatilanne on elokuussa yhtä hyvä kuin Suomessa, joten reissu tuntuu turvalliselta. Varmuuden vuoksi ostan liput laivan loungeen, jossa olisi helpompi pitää turvavälejä. On varaa törsätä – edellinen ulkomaanmatka on tapahtunut yli vuosi aiemmin.
Kyseessä on muutenkin historiallinen reissu: tästä tulee kohta 10-kuukautisen lapsemme ensimmäinen ulkomaanmatka. Sydän sulaa, kun näkee pojan istumassa ikkunalaudalla tuijottamassa merta. Täältä tullaan maailma! Kokolattiamatolla könyäminen tekee hyvää vastustuskyvylle.
Me juomme Pyryn kanssa laihat lonkerot – ilmassa on juhlan tuntua.
Tuoksuu ulkomailta
Pääsemme ulos satamaan, ja meitä vastassa on elokuun lämmin alkuilta. Tallinnan vanhakaupunki odottaa pienen kävelymatkan päässä kutsuvampana kuin koskaan. Lokit kirkuvat yläpuolellamme merihenkisiä huudahduksiaan.
Imen keuhkot täyteen Tallinnan ilmaa, joka haiskahtaa makealta ja kostean lämpimältä. Tuoksuu ulkomailta, sanon ääneen. Tämä lause eri asiayhteydessä edusti minulle joskus urpointa mahdollista kommenttia – suomalaisturisti Hurghadan lentokentällä vuonna 2009 toitotti kovaan ääneen, miten kentällä haisee ulkomailta – mutta nyt, nyt! Tallinnassa tuoksuu erilaiselta kuin kotona, enkä tiedä mitään parempaa.
Majoitumme Olevisten kirkon lähellä olevaan ulakkohuoneistoon. Sieltä aukeaa vanhaan kaupunkiin upea näkymä, jota istahdan katsomaan ikkunalaudalle. Kadulta kuuluu eloisaa hälinää ja saksofonin soittoa. Pääsen siihen samaiseen tunnelmaan, joka minut valtaa aina, kun olen erityisen haltioitunut: alan fantasioida siitä, millaista täällä olisi asua.
Näkymä on ihana, mutta asunnossa on tukahduttavan kuuma. Pyry jää syöttämään pojalle iltapalaa, kun minä lähden hakemaan kaupasta ruokatarvikkeita ja take away -illallista venäläisravintola Kohvik Moonista.
Kauppa ja ravintola ovat päinvastaisissa suunnissa, ja päädyn raahaamaan kauppakasseja hikisenä monta kilometriä. Ruuat ovat seisoneet melkein puoli tuntia tiskillä, kun ehdin Kalamajaan niitä hakemaan. Olemme tilanneet häränlihatartarit ja stroganofia. Lopulta jätämme styroksipakkauksessa murjottavat, raa’alla kananmunalla höystetyt tartarit syömättä. Ne eivät saisi olla ihan niin hikisiä kuin minä.
Koronan hyviä puolia: ilman varausta sisään Rataskaevuun
Aamulla huomaan selkeän eron lapsen kanssa matkustamisessa verrattuna aikuisten kesken tehtyyn reissuun: koska vauva nukkuu kahdet unet, joista toiset jo heti aamusta, päivä lähtee käyntiin ihanan rennosti. Minnekään ei ole kiire ennen lounasaikaa, kun muutoin olisin suuna päänä miettimässä, mihin kallis ulkomaanaika kannattaisi käyttää.
Suoritettavien asioiden lista kumisee tyhjyyttään – sekin on täysin uutta minulle. Ja jotenkin virkistävää. Sen sijaan virkistävää ei ole vauvan laittaminen unille. Hän on protestoinut puolen tunnin huutomaratonilla jo ensimmäisenä iltana ja sama jatkuu päiväunilla. Lopulta peto rauhoittuu ja uinahtaa kolisevan tuulettimen hurinaan.
Okei, valehtelin hieman. Suoritettavien asioiden listalla on yksi asia, nimittäin Tallinnan suosituin ravintola Rataskaevu 16. Päätämme kokeilla onneamme ja lähdemme talsimaan sitä kohti lounassapuskat mielessämme. Mukulakivikadut ovat tyhjempiä kuin koskaan muistan nähneeni.
On todellakin koronan ansiota, että pääsemme Rataskaevuun suoraan sisään elokuisena lauantaina ilman lounasvarausta. Lastenvaunut kannetaan ystävällisesti salin perälle, ja poika pääsee touhottamaan pöydän päähän. Hän flirttailee viereisen pöydän italialaisseurueelle.
Me syömme maistelumenun, josta en kumma kyllä muista muuta kuin vihreät annokset, hampaissa hauskasti narskuvat linssit ja sen, että kaikki on niin kovin hyvää. Viileä riesling puskee hien viinilasin pintaan.
Lounaan jälkeen lähdemme sulatauskävelylle Toomparkiin. Astelemme vailla kiireen tuntua puiden lehtien lempeässä varjossa ja tiirailemme alhaalla kiemurtelevaa Šnellin lampea.
Puutalojen viemää – Kassisaba ja Pelgulinn
Puistosta yritämme etsiytyä kohti Telliskiven aluetta, mutta päädymmekin seikkailemaan sen läheiseen Kassisabaan. Sinne meidät houkuttelevat rappioromanttiset puutalot, jollaisiin olemme ihastuneet aiemmin Tartossa.
Ostamme pojalle evässmoothien pikkuisesta kivijalkakaupasta, jotta voisimme jatkaa rentoa, suhteellisen päämäärätöntä vaellustamme pidempään.
Kassisaban hiljaisilta kaduilta kaarramme vieläkin viehättävämmälle Pelgulinnin alueelle. Siellä värikkäät puutalokorttelit ovat toisinaan valtavien puiden katveessa. Telliskiven hipsteriyden lonkerot tuntuvat ulottuvan Pelgulinniin, joka muistuttaa hieman Puu-Käpylää ja -Vallilaa, omalla virolaisella rosoisuudellaan.
Gelatoa, gelatoa!
Vihdoin päädymme Telliskiveen, jossa olemme kolme vuotta aiemmin nopeasti kiertäneet ja ruokaillee F-Hoonessa. Monet Tallinnan suosituimmista ravintoloista löytyvät täältä, ja ilmiselvä vetonaula on vuonna 2019 avattu Fotografiska.
Vaunuissa rennosti jodlaileva ihmislapsi antaa tekosyyn jättää museokierroksen johonkin toiseen kertaan. Oikeastaan juuri nyt ei tee mieli poistua ulkoilmasta tuijottamaan valokuvia – en tiedä olisinko uskaltanut sivuuttaa tällaista must see -kohdetta, jos mukana ei olisi ollut vauvaa.
Sen sijaan jäätelön syömiselle en keksi mitään estettä, joten suuntaamme Telliskiven hauskasti nimettyyn jäätelöpuotiin La Muu.
Käsintehtyyn luomujäätelöön erikoistuva La Muu on täydellinen esimerkki aikamme kulinaristisista ilmiöistä. Valitettavasti oma mangosorbettini menee enemmän osastolle La Buu. Olen maistanut lukemattomia, ihanan täyteläisiä sorbetteja, mutta tämä kyseinen yksilö maistui ohuelta ja hieman vetiseltä. En mitenkään halua dissata koko lafkaa alimpaan jäätelöhelvettiin – La Muu vaikuttaa olevan niin suosittu Virossa, että kaikki asiakkaat eivät mitenkään voi olla väärässä.
Jätskitauon jälkeen kävelemme takaisin kämpille huilaamaan. Tarkoitus on vauvelin päiväunien ja ruokailun jälkeen lähteä tutkimaan Kalamajaa ja siellä lymyilevää leikkipuistoa.
Päiväunet: check! Päivällinen: check! Leikkipuisto: Ch…?
Käveltyämme sata metriä airbnb-kämpältä kohti Kalamajaa taivas aukeaa. Onni onnettomuudessa on se, että sade alkaa sopivasti kotikatumme gelaterian kohdalla. Mikä jottei!
Gelato Ladiesin jäätelöt näyttävät juuri niin ihanan runsailta kuin gelaton olla pitää. Paksun suklaan ja raikkaan sitruunan yhdistelmä on bellisima!
Sade ei osoita laantumisen merkkejä, joten kärräämme jäätelön kyllästämät ahterimme takaisin ullakkohuoneistoon. Tällä kertaa wolttaamme illallisen ja vedämme intialaisöverit kotikadun Chackran antimista. On muuten törkeän hyvää!
Kiireetön aamupala ja kaatosateessa kotiin
Yks kaks on sunnuntai ja viimeinen aamu. Ennen laivan lähtöä ehdimme vielä nauttia myöhäisen aamupalan Must Puudelissa. Suomessa emme juuri koskaan notku ravintoloissa vauvan kanssa – ehkä enemmän koronan kuin vauvan syy – joten tällainenkin tuntuu juhlavalta. Sitä vain istuskellaan Tallinnan suosituimmissa ravintoloissa, eikä lapsi estä sitä. Harhaluulo, joka minulla on saattanut olla ennen lapsen saamista.
Meidän aamupalan ja pojan lounaan jälkeen käymme vielä Toompeanmäellä ihailemassa ortodoksikirkkoa. Se on minulle Tallinnan-perinne.
Taivas näyttää niin mahdottoman kirkkaalta, että tuntuu uskomattomalta, kun vain parikymmentä minuuttia myöhemmin alkaa vaikuttava rankkasade, joka kastelee meidät satamaan kipittäjät sisuskalujamme myöten.
Paluumatkalla loungessa poika ei nuku viittä minuuttia kauempaa, vaikka on päiväuniaika. Lonkeroa ei tee mieli, onhan loma jo ohi. Ennen kun poistumme laivasta, puen päälleni kasvomaskin ensimmäistä kertaa pandemian alettua.
***
Seuraa Tien päällä -matkablogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
Ai että, Tallinna! Koskaan ennen ei ole munkaan tehnyt niin paljon mieli Tallinnaan kuin nyt, kun sinnekään ei pääse. Pystyn samaistumaan pandemiaan turtumiseen, ulkomaan tuoksuun ja muutenkin koko teidän reissuun, kun meidänkin viime kesän kohokohta oli muutama päivä Tallinnassa. Omalla kohdallani La Muun jätski oli kyllä ainakin melkein yhtä hyvää kuin Gelato Ladiesilla, mutta ihan samoja puutaloja tuli kuvattua ja kivenheiton päässä teidän kämpästä majoituttuakin. Pääsispä ensi kesänä Tallinnaan tai jospa vaikka kauemmaksikin 🙂
Ah ihanaa, että samaistut! 🙂 Kiva, että La Muu maistui sulle – mitähän söit, jos vika oli vaan omassa valinnassa? 😀 Heh, hauskaa myös, että kuviin on osuneet samat puutalot ja teilläkin majoitus oli lähellä Olevisten kirkkoa. Tallinna tänä kesänä olisi taas kyllä tosi mieluinen.
Viime elokuussa koronatilanne oli useassa paikassa Eurooppaa aika hyvä, niin pystymme matkustamaan Alppikohteissa aika mukavasti. Täytyy toivoa, että ensi kesänä olisi taas yhtä hyvä tilanne, joskin tällä hetkellä tilanne taitaa olla huonompi kuin vuosi sitten. Tällä hetkellä matkustaminen ei koronatilanteen vuoksi kuitenkaan innosta, mutta kovasti odotan, että tilanne palautuisi normaaliksi.
Ooh, Alpit! Viime kesä tuntuu joltain ihan utopialta nykyisessä tilanteessa, kun tosiaan Eurooppaan pystyi tosi vaivattomasti ja sangen turvallisestikin lähteä. Toivotaan tästä kesästä tosiaan ainakin yhtä hyvää kuin viime kesästä. Toki pysyn siinä sanojeni takana, että jos korona vielä jyllää suurimmassa osassa maailmaa niin itsekin suosiolla odotan niitä aikoja kun maskin voi jättää matkalaukusta pois kokonaan.
Iki-ihana Tallinna! Onneksi pääsitte edes sinne. Jos voisin, lähtisin itsekin, mutta.. Niin. Haluan uskoa, että matkailu on jo pian niissä voimin, että voin lähteä täältä pohjoisesta etelään ilman karanteeneja. Onneksi Lapin raja Norjaan taitaa avautua huomenna, joten pääsen tekemään edes pienen ”ulkomaanmatkan” Karigasniemen ruokakauppaan. 🙂
Kiitos hyvistä vinkeistä! Tässä jutussa tulikin muutama uusi tuttavuus, jotka toivottavasti pääsen kokemaan. Pian. <3
Sanopa muuta! On ihanaa, että päästiin edes Tallinnaan – asiat voisivat siis olla paljon huonomminkin. 🙂 Itsekin tahdon uskoa matkailun normalisoitumiseen kesällä, viimeistään ensi vuonna laajemmin. Ja ihan totta, raja taitaa olla kiinni siellä pohjoisessa! Kivaa ulkomaankauppareissua sinne – nyt täytyy ottaa kaikki, mitä on saatavissa. 😀 Kiva jos Tallinna-vinkeistä oli iloa, toivottavasti pääset pian sinne!
Oli niin kaihoisankateutta aiheuttavaa lukea tätä. En ole koskaan yöpynyt Virossa. Ensin oli alkukesälle sovittu viikon kodinvaihto Saarenmaalle – no he perui vaihdon jo koronan alettua. Sitten Tallinnaan oli sovittu kodinvaihto syyslomalle – sinne ei silloin ollut mitään asiaa. Ehkä tämän vuoden syyslomalla?
Ihanko totta? Harmillista, että nyt on mennyt mönkään, mutta varmasti tulevaisuudessa Viro tulee sulle tutuksi. Saarenmaalla en ole minäkään käynyt, mutta haluaisin kovasti. Sormet ristissä, että Viro kutsuu syyslomalla!
Pökertyisin itsekin onnesta, jos nyt pääsisin edes Tallinnaan! Tai edes Suomeen! Tässä tulikin uusia vinkkejä, mistä en ole ennen kuullut. Nuo puutalot näyttää ihanilta!
Jep, korona saa aikaan sen, että aiemmin pieniltä reissuilta tuntuvat asiat saavat arvon arvaamattoman! Kiva, jos vinkeistä oli iloa. 🙂
Ihana Tallinna! 🙂 Vaikka tykkään aina matkustella paljon uusiin maihin, on minulla ne muutamat paikat (maat tai kaupungit), joihin tykkään palata aina uudelleen ja uudelleen. Tallinna on yksi näistä ehdottomasti, siellä on tullut käytyä useasti helppoutensa vuoksi ja varmasti (toivottavasti) tulevaisuudessa vielä lisää. Kyllähän tämä korona-aika on tuonut ”hyviäkin” puolia mukanaan, moni meistä ihmisistä on löytänyt onnentunteet pienistä arjen asioista ja oppinut arvostamaan matkailua, ravintoloita ja tapahtumia esimerkiksi eri tavalla. Ainakin itse tunnen näin ja en usko olevani ainoa? 🙂 Juuri itseasiassa luin uutisen, jossa kerrottiin Tallinnan olevan avoin matkailijoille Suomesta ja parista muusta Euroopan maasta tästä päivästä alkaen ilman rajoitteita, tosin palatessa kotimaahan pätee kotimaan rajoitteet (testi yms). Heh. Ihania reissukuvia ja tunnelmointia, seuraavia odotellessa! 🙂
Samaistun ihan täysin tuohon, että korona on opettanut arvostamaan arkea ihan eri tavalla. 🙂 Ja todellakin kaikki ravintolaillallisista lähtien – tekee hyvää, että kaikki ulkona syömisestä ulkomailla ravaamiseen ei ole aina itsestäänselvyys. Olen tajunnut, että tarvitse matkustamista ollakseni onnellinen. Mutta tietysti kaipaan maailmalle paljon ja odotan sitä päivää kun pääsee taas ulkomaille nuuhkimaan ilmaa. <3
Oi Tallinna. Kun viime syksynä ymmärsin, että vapaamman kesän jälkeen korona oli taas palaamassa rytinällä, lähdin vielä kerran Tallinnaan. Kuljeskelin ympäriinsä nauttien just tuosta tunteesta, että ollaan ulkomailla. Ja kävelin ilman varausta syömään Rataskaevuun. Tuntui kuin olisin saanut anastettua vielä pienen siivun vapautta, ja ilmassa oli haikeutta. Edessä kun olisi pitkä rajoitusten talvi.
Nyt talven jälkeen tunnelma on taas toiveikas. Kunpa kesällä pääsisi Tallinnaan!
Sullahan oli sitten melkein samanlainen reissu kun meillä – miinus vauvameiningit! 😀 Ihanaa, että säkin pääsit vielä nauttimaan Tallinnasta ennen tätä uutta, loputtoman pitkää aaltoa… Toivotaan tosiaan, että edes Tallinna tai Norja olisi kesällä mahdollisia!
Jännää aikaa tämä kyllä – viime kesänä vielä Tallinna ja vaikka Norja tuntuivat mahdollisilta ja olivatkin sitä. Juuri nyt ei ole mitenkään varmaa, että kummastakaan kohteesta on suomalaisten kesäkohteeksi. Viron tilanne saattaa olla liian huono, että sinne haluaisi lähteä ja Norja saattaa pitää rajansa kiinni.
Niinpä, eipä olisi uskonut vuosi sitten, että tilanne voisi olla vieläkin epävarmempi. Rokotuskattavuus onneksi kasvaa koko ajan, mutta muuten tilanne tuntuu olevan huomattavasti viime vuotta pahempi.
Nyt kyllä Tallinna kelpaisi! Olin talvella onnesta soikeana kun pääsin Leville ja tuntui kuin olisimme olleet ulkomailla. Nyt haaveilen, että kesällä pääsisi uudestaan Lappiin ja vaikka Norjaan. Muista maista ei uskalla edes unelmoida. Kreikkakin maistuisi, mutta maski päässä hiipparointi paahtavassa helteessä ei kuulostaa houkuttelevalle. Mutta sitäkö tulevaisuus on, jos jonnekin haluaa matkustaa?
Uh toivottavasti ei ole tulevaisuus sitä maski päällä heilumista! Tahdon uskoa siihen, että kaikki normalisoituu viimeistään vuoden päästä. Kaikki matkat juuri nyt tuntuvat tosi juhlallisilta ja ihanilta, maisemanvaihdos tekee todella hyvää. Itsekin haaveilen nyt syksyisestä Lapista. 🙂
Ihanaa elämäniloa näissä kuvissa koronasta huolimatta! Ja tunnistan tuon kun sanot, että ”tuoksuu ulkomailta”. Aika usein tulee tuollainen tunne kun matkustaa jonnekin. Se on jotenkin aika jännä juttu.
Me ollaan täällä Kaliforniassa niin totuttu jo noihin maskeihin, että niiden kanssa liikkuminen ei vaivaa meitä. Jopa meidän 3v pitää mukisematta maskia. Se tuo meille tuvallisemman olon. Tosin me aika paljon ollaan ulkona ja patikoidaan, niin siellä sitä ei tarvitse pitää jos ei ihmisiä ole ihan lähellä. Mutta toki ideaalitilanne olisi, ettei niitä tarvisi ollenkaan.
Kiva kuulla, etten ole ainoa ulkomaan ilman tuoksuja fiilistelevä. 🙂 Joo kyllä mekin nyt ollaan totuttu maskeihin, tosin käytän edelleen vain kaupassa ja julkisissa, eli ihmisten ilmoilla sisätiloissa. Kaipaan ulkomailta sitä totaalisen vapautunutta fiilistä, ja pahoin pelkään, että niin kauan kuin korona riehuu tällaisena, en sitä saavuta, jos on vaikka maskipakko kaikkialla…
Viime kesänä Kreikassa oli maskipakko vain sisätiloissa, mutta kukapa Kreikan matkalla sisällä viihtyy? Terassilla syötiin aina, joten voin sanoa ettei sisätilojen maskipakko paljoa haitannut. Tosin laivassa pienelle saarelle mennessä oli maskipakko myös kannella mutta sekään ei haitannut vaan oli ihan ok, sillä muuten olisi naama kärähtänyt aurinkovoiteesta huolimatta auringon porottaessa. Olemme ikionnellisia omasta elokuisesta Kreikan matkastamme.
Kiva kuulla, että nautitte elokuisesta matkastanne Kreikkaan! 🙂 Mukavaa, ettei maskia tarvinnut terassilla käyttää, eli varmasti siellä pärjäsi pajon vähemmän maskilla kuin omissa mielikuvissani. Saa nähdä miten tänä kesänä. Viimeistään 2022 luulisi, että kaikki on normaalisti.
itselläkin viime vuoden etelän aurinkoloma vaihtui lomaksi Tallinnaan. Samoilla huudeilla on kuljettu , jätskibaarit kyllä testaamatta. Rataskaevuun myös vihdoin päästiin syömään. Tallinna on mukava kohde, ja kyllä siellä saa aikansa kulumaan. Toivottavasti edes sinne pääsis tänä kesänä !
Hauskaa, että tekin pääsitte ensimmäistä kertaa Rataskaevuun, olisi meiltä varmaan jäänyt menemättä, jos ei olisi ollut niin tyhjää Tallinnassa. Toivottavasti Viron tilanne tosiaan paranee kesää vasten. 🙂
On totta, että pienikin matka ja retki on tuntunut korona-aikana luksukselta! Itse olen vain kerran käynyt Tallinnassa, joten varmasti olisi elämyksellinen reissu käydä taas siellä ja etenkin noissa ihastuttavissa kahviloissa.
Tallinnassa saa kyllä ajan kulumaan pienellä lomasella enemmän kuin hyvin. Ja todellakin, kahvilat ovat siellä ihania! 🙂