Kaupunkilomat Pohjois-Amerikka Yleinen

35 vinkkiä iki-ihanaan New Yorkiin

New York on kaupunki, jossa kaikkien tulisi käydä edes kerran elämässä. Se hämmästyttää monikulttuurisuudellaan, kiihkeällä elämänrytmillään, rosollaan, loistokkuudellaan ja kulttuurillaan. Mitä pidempään siellä on, sitä enemmän New Yorkiin jää koukkuun, ja kotona huomaa valitsevansa yhä uudestaan kaupunkiin sijoittuvia tv-sarjoja, joilla tilkitsee ikäväänsä.

Olen käynyt New Yorkissa kahdesti, viimeisimmästä reissusta on kulunut nyt kaksi vuotta. Kokosin tähän kirjoitukseen kaikki suosikkini kaupungin nähtävyyksistä ja ruokapaikoista ympäri kaupunkia. Aiemmin olen listannut kymmenen suosikkialuettani New Yorkissa, käy lukemassa postaus täältä.

Tämä vinkkipostaus minun piti julkaista vasta sitten, kun matkustaminen New Yorkiin olisi mahdollista, mutta nyt sen ajan odottaminen ei tunnu enää mielekkäältä. Ennen kuin pääsemme, unelmoikaamme!

Näe ja koe

1. Central Park

Kaupunki, jossa on yli kahdeksan miljoonaa asukasta, kaipaa sykkivän kaupunkikulttuurin keskelle myös rauhallisuuden keitaita. Ilmiselvä paikka rauhoittumiselle on valtava Central Park, jonka vihreille nurmikentille ja peilikirkkaille lammille kannattaa etsiytyä useaan otteeseen.

Puiston eteläinen osa on vilkas ja täynnä elokuvista ja sarjoista tuttuja paikkoja. Pohjoisosassa on rauhallisempaa. Suosittelen tutustumista molempiin osiin rauhassa. Central on Park on ehkä New Yorkin ihanin paikka.

Lue lisää: Central Park on yksi New Yorkin parhaista asioista

2. Times Square – Midtown

Times Squre voi joidenkin mielestä olla lähinnä ahdistava ja epileptinen kokoelma välkkyviä valoja, jotka kiusaavat verkkokalvoja vielä haudassakin, mutta minun mielestäni se on kaikessa hektisyydessään innostava ja surrealistinen paikka.

Parhaiten suurkaupungin sykkeen tuntee täällä ilta-aikaan. Monien Broadway-ilta alkaa juuri täältä.

Yhtä asiaa suosittelen välttämään täällä, nimittäin syömistä. Ravintolat ovat varsinkin täällä hinta-laatusuhteeltaan varsin karmaisevia – ellei sitten oteta Mäkkiä huomioon.

3. World Trade Center Site – Financial District

Syyskuun 11. päivän muistomerkki ja tuhoutuneiden WTC-tornien entinen olinpaikka on vaikuttava näky. Kaksi valtavaa neliönmuotoista allasta ammottaa siinä, missä pohjois- ja etelätornit seisoivat ennen terrori-iskua. Altaiden laidalla lukee iskuissa kuolleiden nimiä. Siellä täällä näkee valkoisia ruusuja nimiin kiinnitettynä syntymäpäivien merkiksi.

Muistomerkkien lisäksi uudelleen rakennetun World Trade Centerin alueella on muun muassa terrori-iskuista kertova museo (varaudu jonottamaan tai osta lippu etukäteen) sekä virtaviivainen, solakkana kiiltelevä One World Trade Center -pilvenpiirtäjä, joka on Yhdysvaltain korkein rakennus.

4. Brooklyn Bridge

Manhattanin ja Brooklynin yhdistävä silta on kaikessa legendaarisuudessaan ohittamaton. Eihän New Yorkissa voi käydä kävelemättä edes kerran sen päästä päähän! Vuonna 1883 avattu sillanköntys on alle 500 metriä pitkä, joten sen yli voi myös löntystää tuhlaamatta matkaan koko päivää aikaa. Kannattaa kuitenkin varoa valonnopeudella liikkuvia pyöräilijöitä!

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että jos pitää valita, Brooklyn Bridge kannattaa kävellä Brooklynista Manhattanille päin, jolloin voi ihailla silmiensä eteen piirtyvää pilvenpiirtäjien kavalkadia.

5. The Battery – Lower Manhattan

Manhattanin eteläkärjessä sijaitseva viihtyisä puistoalue The Battery (aiemmalta nimeltään Battery Park) on oiva paikka tiirailla Vapaudenpatsasta. Täältä myös lähtevät patsaan luo Liberty Isladille ja siirtolaisten saarelle Ellis Islandille suuntautuvat turistiveneet.

Pääseepä Batterysta myös monesti unohdettuun kaupunginosaan Staten Islandiin – Staten Island Ferry on muuten monien mielestä loistava väline ihailla Vapaudenpatsasta. Kaiken lisäksi se on täysin ilmainen.

Puistossa viihtyvät niin turistit kuin pikkulinnut ja paikalliset aina kalastajista marisätkien polttajiin.

6. Vapaudenpatsas – Liberty Island

Leiki olevasi siirtolainen joskus 1800-1900-lukujen taitteessa matkalla Amerikkaan paremman elämän toivossa. Pitkän ja uuvuttavan laivamatkan päätteeksi saavut New Yorkiin, jossa ensimmäisenä näet ylvään Vapaudenpatsaan. Se on lupaus tulevasta, paremmasta elämästä, joka on alkamassa.

Tietenkään kaikkien siirtolaisten tarinat eivät ole olleet niin ruusuisia, mutta voi vain kuvitella, miltä on tuntunut nähdä Vapaudenpatsas noina aikoina. Kylmiä väreitä. Onnen kyyneleitä. Kylmiä väreitä patsas voi nimittäin aiheuttaa vielä tänäkin päivänä.

Järjestetyt retket patsaan luo Liberty Islandille lähtevät tosiaan Batterysta, josta voi käydä ostamassa lipun muutaman päivän varoitusajalla. Retkiä järjestää vain National Park Servicen Statue Cruises, eli kadulta ei kannata ostaa lippua Vapaudenpatsaalle. Samalla lipulla pääsee seilaamaan patsaan lisäksi myös Ellis Islandille, joka on ollut siirtolaisten ensimmäinen kosketuspinta Yhdysvaltoihin.

Lisämaksusta pääsee nousemaan Vapaudenpatsaan kruunuun. Pelkällä peruspiljetilläkin pärjää onneksi pitkälle, koska näkymät Manhattanille ovat vertaansa vailla.

7. Smalls – Greenwich Village

Kuulla jazzia New Yorkissa – siinä oli yksi matkaunelmista, jonka kirjoitin päiväkirjaani 14-vuotinaana. Pääsin  toteuttamaan sen vihdoin 27-vuotiaana ja uudelleen 29-vuotiaana, ja vieläpä samalla jazzklubilla.

Greenwich Village on mainio paikka kuunnella jazzia, löytyyhän sieltä sekä Blue Note että Village Vanguard. Suosittelisin unohtamaan nämä kuuluisuudet ja suuntaamaan sen sijaan sympaattiseen Smallsiin (183 West 10th St). Kyseessä on pieni kellariklubi, joka on kovasti paikallisten suosiossa. Sisäänpääsy on vaivaiset 20 dollaria, jonka lisäksi sisällä täytyy ostaa vähintään yksi juoma. Vertailun vuoksi: seisomapaikka Blue Noteen olisi maksanut yli 70 dollaria per pää.

Joka ilta Smallsissa on monia esiintyjiä ja jokainen soittaa kolmisen tuntia, eli useampia keikkoja. Lipulla saa jäädä kuuntelemaan vaikka kaksikin keikkaa, joita järjestetään noin tunnin välein. Noin puolta tuntia ennen seuraavaa keikkaa Smallsin eteen alkaa kerääntyä jono. Ihastuttavan paikan hyvä maine on kiirinyt kahdessa vuodessa selkeästi: vuonna 2019 jono oli jo huomattavasti pidempi ja jonossa oli yhä enemmän turisteja.

8. Coney Island – Brooklyn

Brooklynin perukoilta, omalta niemekkeeltään löytyy suolaveden, hattaran ja popparinhajuinen New York. Täällä kuumana kesäpäivänä raikaavat latinomusiikin rytmit, kun puertoricolaiset saapuvat paikalle hengaamaan ja musisoimaan sankoin joukoin. Täällä aurinkorasva pursuaa purtiloista ihoille, jotka grillautuvat Brighton Beachilla auringon alla ja kastautuvat sitten merivedessä.

Coney Islandin rantabulevardi on ihana fiilistelypaikka ja tivolineen hauska päiväretkikohde lapsiperheille. Matka Coney Islandille kestää metrolla yli tunnin verran Manhattanilta, mutta on reissun arvoinen.

9. Bryant Park – Midtown

Saisiko olla piknik Empire State Buildingin valvovan silmän alla? Pienessä Bryant Parkissa se onnistuu! Paraatipaikalla 5. ja 6. Avenuen risteyksessä sijaitseva pieni puisto oli minulle rakkautta ensi silmäyksellä.

Täällä voi nauttia vohvelikahvit, viedä lapsen karuselliin ja istua lukemaan kirjoja, joita on jätetty pieniin vihreisiin kirjahyllyihin. Se ei tietenkään ole sattumaa, sillä Bryant Parkin naapuri on New York Public Library.

10. New York Public Library – Midtown

Aamiainen Tiffanylla, Sinkkuelämää, Spiderman – siinä muutamia elokuvia, joissa New York Public Libraryn on vilahtanut. New Yorkin komeassa pääkirjastossa on voinut vierailla jo yli sadan vuoden ajan. Se kätkee sisäänsä noin 2,5 miljoonaa nidettä – vertailussa legenda siis häviää jonkin verran meidän Kansalliskirjastolle.

Erityisen upea on kirjaston lukusali. Kirjastoon voi tutustua myös ilmaisella opaskierroksella, joita järjestetään maanantaista launtaihin klo 11 ja 14. Mukaan mahtuu 25 ensimmäistä, ja kokoontumispaikka löytyy 3. kerroksen hisseiltä.

11. The High Line – Chelsea

Chelsean viihtyisällä alueella sijaitseva The High Line on mukava tapa tutustua New Yorkiin hieman eri perspektiivistä. Yläilmoissa vanhan rautatielinjan viaduktin paikalla kulkeva puisto vie West 34th Streetiltä aina Gansevoor Streetille asti eli käveltävää on yli 15 korttelin matkan verran. Tämän tästä löytyy portaita, jotka vievät jälleen katutasoon, eli pois pääsee myös kesken kaiken.

Matkan varrella on mukavia istuskelupaikkoja ja taideteoksia. Kauniina päivänä The High Linella voikin olla yhtä paljon kuhinaa kuin tavallisella kadulla.

12. Brooklyn Botanical Garden – Brooklyn

Central Parkin tapaan Brooklyn Botanical Garden on ihana keidas keskellä vilkasta kaupunkia. Toisin kuin Keskuspuisto, Brooklynin kasvitieteellinen puutarha on maksullinen. Käynti täällä on kuitenkin 15 dollarin arvoista.

Puutarhan alueella on useita eri teemaisia puutarhoja, kuten japanilainen puutarha, ruusutarha ja kivipuutarha. Koska me olimme äitini kanssa liikkeellä sakuran aikaan, nautimme erityisesti komeasta Cherry esplanadesta, joka oli kuin suoraan sadusta.

Brooklyn Botanical Gardenissa järjestetään muuten myös hanami, mutta sinne tuntui olevan matkalla joka toinen newyorkilainen, joten me jätimme väliin.

13. MoMa – Midtown

Museum of Modern Art eli tuttavallisemmin MoMa nousi kertakäynnillä yhdeksi suosikkimuseoistani. Ja minä en ole siis mikään perinteisten museoiden suurkuluttaja – pidän enemmän uudentyyppisistä museoista, joissa saa katsomisen lisäksi myös koskea ja tehdä itse.

MoMa on ihan sitä perinteistä katseluosastoa, mutta kyllä se sävähdyttää aika tavalla, että peruskokoelmissa saa ihailla läjäpäin Van Goghia, Picassoa, Dalia, Monetia ja Magrittea, muutamia mainitakseni. Vaihtuvana näyttelynä oli keväällä 2019 Joan Miró.

Yksi parhaista asioista oli MoMan ilmavuus. Olen käynyt todella monessa taidemuseossa, jossa taiteen määrä suorastaan uuvuttaa – esimerkiksi Vatikaanimuseo – joten oli ihanaa, kuinka väljästi MoMassa taidetta sai ihailla. Täällä katsojalle jää tilaa nauttia maailmanuokan taidetta pienempinä annoksina.

Mukavaa oli myös se, että emme joutuneet odottamaan tuntikausia monta sataa metriä pitkässä jonossa, vaan saatoimme lauantai-iltapäivänä vain marssia suoraan kassalle.

14. Roosevelt Island Tram – Roosevelt Island

Pitkulainen Rooseveltin saari sijaitsee Manhattanin Upper East Siden ja Queensin Astorian välissä. Rauhallisella saarella itsellään ei ole mitenkään erikoisemmin nähtävää, mutta tänne kannattaa vaivautua voidakseen matkustaa East Riverin ylittävällä vaijerihissillä.

Rooseveltin saarelle pääsee myös metrolla, ja vaijerihissipysäkki on aivan metron lähellä. Parasta on, että vaijerihissiin pääsee metrolipulla. Jos tahtookin mennä edestakaisin hissillä, Manhattaninpuoleinen pysäkki löytyy E60 th Streetin ja 2. Avenuen risteyksestä.

15. Wall Street – Financial Distric

Eteläisellä Manhattanilla harmaiden kivitalojen kortteleissa on New Yorkin pörssin koti. Omalla kahdella vierailulla paikasta on puuttunut leffoista tuttu hälinä ja kiihko – lähinnä tunnelma on ollut asiallisen vakava.

Pörssin lisäksi kannattaa pysähtyä esimerkiksi Federal Hallin luo, sen tunnistaa edessä seisovasta George Washingtonin patsaasta. Siellä Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti vihittiin virkaansa.

Wall Streetiltä löytyy tietenkin myös kuuluisa Raivoava härkä -patsas, jonka kultaisia palleja koskettamaan jonottaa yleensä monikymmenpäinen turistilauma. Todennäköistä on, että matkaan tarttuu lähinnä myötähäpeää herättävä kuva, jota ei kehtaa julkaista missään. Arvonsa toki niilläkin kuvilla.

16. Chelsea Market – Chelsea

Chelsean kauppahalli oli uusi, iloinen tuttavuus toisella viisiitillä New Yorkiin. Chelsea Market on perustettu alkujaan jo 1890, mutta se on rempattu 1990-luvulla. Ja varsin komeasti! Sisällä tunnelmaa luovat rosoinen punatiiliseinä – liekohän jopa alkuperäinen – ja industriaalihenkiset putkirakennelmat, jotka luikertelevat seinissä ja katonrajassa.

Kauppahalli on kiva yhdistää esimerkiksi kävelyretkeen High Linella, sillä halli sijaitsee sen varrella W16th Streetin ja 10th Avenuen kulmalla. Se on täynnä kiinnostavia ruokapaikkoja, joista osassa saa istahtaa rennosti alas, kun taas toisissa tarjolla on vain seisomapaikkoja. Teen myöhemmin tässä postauksessa muutaman noston Chelsea Marketin ruokapaikoista.

Ruuan lisäksi kauppahallista löytyy myös esimerkiksi vaatekauppoja, kukkamyymälä ja erilaisia herkkupuoteja.

17. Washington Square Park – Greenwich Village

Greenwich Villagen maineikas puisto on varsinainen koko kansan olohuone. Washington Square Park on tunnettu siitä, että sinne kokoontuvat monen eri kulttuurin ja vähemmistön edustajat. Se on aina ollut aktiivinen näyttämö erilaisille poliittisille mielenilmauksille. Puiston naapurina on New Yorkin yliopiston kampus.

Tuntuu, että tänne ovat tosiaan kaikki tervetulleita juuri sellaisena kuin ovat. Tavallisena päivänä täällä kerääntyvät taideopiskelijat maalaamaan, koirien omistajat piknikille, saippuakuplataiteilijat esiintymään ja kulmakunnan räppärit heittämään riimejä. Aina vähintään yhdellä puistoilijalla on meneillään demonstraatio.

Puistosta löytyy suuri suihkulähde ja Pariisin riemukaarta muistuttava Washington Square Arch.

18. Empire State Building – Midtown

Kenties New Yorkin kuuluisin rakennus Empire State Building on yksi kaupungin parhaista näköalapaikoista. Toinen kilpaileva ja pidetty paikka on esimerkiksi Top of the Rock, jonka hyviin puoliin kuuluu tietysti se, että sieltä näkee Empire State Buildingin.

Mutta siinä on jotain taikaa nousta nimenomaan Empire State Buildingiin. Meillä oli äitini kanssa etukäteen netistä ostetut liput, joilla sai ohittaa jonot. Maksoimme niistä muhevat 78 dollaria per naama, ja niillä pääsimme 86. kerrokseen. Menimme Empire State Buildingiin maanantai-iltana noin kello 18, jolloin jonoista ei ollut tietoakaan. Olisimme siis aivan hyvin voineet ostaa halvemmat liput paikan päältä.

Kaiken lisäksi hissille, joka vei 86. kerrokseen, oli kuitenkin pieni jono, jonka ohittamiseen meidän ”VIP-liput” eivät kuitenkaan kelvanneet. Hississä kerrotaan pilvenpiirtäjälegendan tarina katossa pyörivällä videolla. Sen jälkeen pääsee 86. sisätilojen museoon, josta on pääsy myös pilvenpiirtäjän kiertävälle näköalatasanteelle.

Aikataulumme oli mielestäni ihanteellinen. Saimme nähdä New Yorkin valot kaikista ilmansuunnista iltahämän valaistuksessa ja auringon laskettua seitsemän jälkeen upeassa tornitalojen valomeressä.

Empire State Buildingissa pääsee myös 102. kerrokseen, jonne tavallinen lippu maksaa 72 dollaria.

19. The Oculus – Financial District

Aivan World Trade Centerin viereen on noussut metroliikenteen keskus Oculus, joka on samalla myös ostoskeskus. Vuonna 2016 avautunut rakennus muistuttaa sisältä valaan vatsaa.

Avara ja tyylikäs ostoskeskus pitää sisällään esimerkiksi Applen liikkeen, joka sopii tänne modernin ja kiitellyn arkkitehtonisen ilmestyksen sisään kuin Pinokkio valaan vatsaan. Ha. Ha.

20. Eataly – Flatiron District

Ciao ja tervetuloa Italiaan keskellä New Yorkia! Ja nyt en puhu Little Italysta vaan Eatalysta, joka on italialaisen ruuan mekka. Eatalyja on Nykissä kaksi, toinen kuuluisan Flatiron-rakennuksen kulmilla ja toinen lähellä WTC:tä.

Kauppahallissa on useita ravintoloita, jotka täyttyvät taajaan lounasaikaan. Täältä voi myös ostaa juustoja, leikkeleitä, oliiveja ja kaikkea muuta italialaisen keittiön kulmakiviä kotiin. Aivan sisäänkäynnin vieressä on kahvila, josta saa herkullisia gelatoja.

Eatalyssa järjestetään myös kokkauskursseja, joilla voi oppia vääntämään itse tuorepastaa.

21. Flatiron Building – Flatiron District

Silitysraudan muotoinen kolmiotalo Flatiron Building on hankala kuvattava. Se tuntuu kuin kaihtavan kameraa ja näyttää kapeammalta kuin onkaan.

Madison Square Parkin vieressä, 5. Avenuella seisova rakennus oli valmistuttuaan 1902 yksi New Yorkin korkeimpia rakennuksia. Nykyään se ei tietenkään enää pärjää kilpailussa 20 kerroksellaan, mutta se on edelleen yksi kaupungin ikonisimmista rakennuksista.

22. Broadway-musikaali – Midtown

Broadway-musikaalissa käyminen on yksi huikeimpia kokemuksiani New Yorkissa molemmilla reissuilla. Maailmanluokan spektaakkeleja esitetään joka ilta useissa eri teattereissa Midtownissa. Osa musikaaleista on pyörinyt teattereissa jo yli 30 vuotta.

Olen itse käynyt katsomassa syksyllä 2017 The Book of Mormonin Eugene O’Neill -teatterissa ja huhtikuussa 2019 Leijonakuninkaan Times Squaren Minskoff-teatterissa. Siinä missä Book of Mormon sai kyynelehtimään naurusta tämän tästä, Leijonakuningas veti jalat alta jo ensimmäisessä, ah-niin tutussa It’s the Circle of Lifessa. En ole koskaan nähnyt niin mielettömän kekseliäitä tapoja toteuttaa eläimten esittämistä lavalla. Kun katsomossa kävelee norsu, tunne on silkka vau. Youtubessa on nähtävillä tämä Leijonakuninkaan avauskappale, joka ei kuitenkaan videona ole yhtä järisyttävä kokemus kuin teatterikatsomossa.

Liput Broadway-musikaaliin ovat usein varsin tyyriitä. Olen itse maksanut lipusta molemmilla kerroilla lähemmäs 200 dollaria, mikä ei kuitenkaan ole mitään verrattuna yli 800 dollariin, jota parhaimmillaan pyydetään ensi-ilta musikaaleista.

Onneksi Broadwaylle on saatavilla myös halpislippuja, jos ei ole niin tarkka siitä, mitä ja milloin menee katsomaan. TKTS-lippukaupoista saa samalle päivälle Broadway-lippuja jopa 50 prosentin alennuksella. Yksi tällainen lippuluukku sijaitsee Times Squarella Broadwayn ja West 47th Streetin kulmassa. Täälläkin aikainen lintu madon nappaa.

23. San Gennaro -festivaali – Little Italy

Tämä suositus pätee vain, jos matka New Yorkiin ajoittuu syyskuulle – mikä on kyllä mainio ajankohta! Jokavuotisessa amerikanitalialaisessa San Gennaro -festivaalissa juhlistetaan Napolin suojelupyhimystä ihanan maallisesti täyttämällä Little Italyn kadut ruualla ja karkeloilla.

Rakastettua 11-päiväistä festivaalia on järjestetty jo vuodesta 1926. Perustamisvuotensa jälkeen festivaali on peruttu vain kahdesti: vuonna 2021 ja 2020. Toivon sydämeni pohjasta, että tilanne New Yorkissa olisi valoisampi tulevana syksynä. Toivon, että Little Italyn kadut voisivat taas täyttyä juhlahumusta joka tuoksuu cannoleilta, pizzalta ja makkaralta.

24. Grand Central Station

New Yorkin päärautatieasemalla voi vierailla vaikka samaan syssyyn, kun käy Bryant Parkissa ja New York Public Libraryssa. Vilkkaalla asemalla tulee hauska lähtöfiilis, vaikka ei olisi matkustamassa minnekään. Osa paikan viehätystä on tietysti se, että asema on vilahtanut niin monessa tv-sarjassa ja elokuvassa.

26. Brooklyn Bridge Park – Brooklyn

Manhattanin välkkyvät valot ja taivaita hipova siluetti. Yksi tunnelmallisimmista paikoista ihailla kaupunkia on Brooklynin puolella Brooklyn Bridge Parkista käsin. Liikkeellä on usein paljon lenkkeilijöitä ja koiranulkoluttajia, mutta  maisemista myös istumalihaksillaan nauttijat on huomioitu useilla penkeillä.

Ruoka

27. Katz’s Delicatessen – East Village

Katz’s Deli on niin kreisi ja unohtumaton ruokailukokemus New Yorkissa, että kirjoitin siitä ihan oman jutun. Kaupungin kuuluisin deli on perustettu jo vuonna 1888 ja sen vetonauloja ovat herkulliset pastramileivät. Kahden leivän väliin ladottu vaaleanpunainen lihamörssäri näyttää siltä, että syöjä lähtee kotiin tuliaisina sydän- ja verisuonitauteja, mutta karskin ulkokuoren alta löytyy mehevä ja suussasulava ruokaelämys. Leivän kruunaa tursaus sinappia. Tämän kun yhdistää Katz’s Delin hektiseen ilmapiiriin, on kasassa yksi ehdoton must-juttu New Yorkissa.

28. Momofuku Noodle Bar – East Village

Pieni aasialaisravintola Momofuku Noodle Bar East Villagen sydämessä on tupaten täynnä. Pöydissä istuu iloisesti sekaisin eri seurueita ja eteisessä odottaa lisää nuudelinnälkäisiä syöjiä. Joudumme odottelemaan ainakin 20 minuuttia ennen kuin pääsemme istumaan – ravintoloihin jonottelu on kylläkin ihan arkipäivää New Yorkissa. Arvostetun David Changin nuudeliravintolassa on ihanan isot keitot, mutta kannattaa maistaa myös herkullisia sämpylöitä. Spicy Beef Ramenin lihaliemi saa edellen veden herahtamaan kielelleni.

29. Two Hands – NoLiTa

Chinatownin haisevimman kadun Mott Streetin varrella NoLiTan puolella sijaitsevan Two Handsin aamiainen oli minulle kuin huumetta. Kävimme täällä äitini kanssa kolmesti viikon reissulla, ja joka kerta tilasin saman ihanan jogurtti-granola-annoksen ja tulisen avokadoleivän. Rasvaisen jogurtin vastapainona annoksessa kirpeyttä toi lakka. Two Hands on australialaisketju, mutta kahvilasta puuttuu kolkko ketjumaisuuden tunne. Aamiaiselle voi olla jonoa, mutta oi, se on niin sen arvoista.

30. Paesano – Little Italy

Tervetuloa yhteen Little Italyn tunnelmallisimmista ravintoloista! Kaarsimme ensin Paesanon kaukaa, koska oven edessä seisovassa kyltissä luvattiin epäilyttävän halpoja pasta-annoksia. Kovat Google-arviot saivat meidät kuitenkin uskaltautumaan sisälle. Sisällä on ihanan hämyisää ja lämmintä, juuri sellainen ympäristö, jossa haluaa kietoutua vilttiin, siemailla punaviiniä ja syödä rehellisen hyvää pastaa. Sellaista täällä nimittäin on – ei kannata antaa tarjoushinnan hämätä.

31. Nyonya – Chinatown

Nyonya on malesialainen ravintola, jonne päädyimme syömään Broadway-musikaalin jälkeen. Paikka ansaitsee suitsutusta paitsi hyvästä ruuasta – maistakaahan paikan satay-vartaita – myös nohevasta palvelusta. Olin nimittäin aikeissa tilata täältä kuuluisan malesialaisen herkun eli laksa-keiton. Tarjoilija nosteli kulmiaan ja päätti varmistaa, tiesinkö mitä olin tilaamassa. Kyseessä ei nimittäin ollutkaan singaporelaistyyppinen laksa, joka maistuu myös turisteille vaan paikallisten malesialaissiirtolaisten ”erittäin kalaisa ja hapan” herkku. Kuulemma tämän annoksen kohdalla keittiöön palautuu noin 90 prosenttia. Tällaisen intron jälkeen päätin pysytellä tutummissa mauissa, eikä ruokaa todellakaan tarvinnut palauttaa keittiöön.

32. Baz Bagels – Little Italy

Niin ihana kuin edellä mainitsemani Two Handsin aamiainen olikin, kerran oli saatava myös bagelaamiainen. Paikaksi valikoitui Baz Bagels Little Italyssa. Paikka on sisustukseltaan ihanan retro, ja bagelinsa saa rakentaa täytteitä ja leipää myöten itse. Kahvia käydään kaatamassa diner-tyylisesti suoraan pannusta kuppiin.

33. Serra – Flatiron District

Jo aiemmin mainitsemani Eataly-ostoskeskuksen katolla on varmasti yksi New Yorkin instagrammatuimmista ravintoloista. Serra on teemaravintola, jonka sisustus vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Meidän keväisellä reissulla saimme syödä lounasta ihanan kukkaloiston alla. Kieltämättä ympärillä käynnissä olleet kuvaussessiot alkoivat käydä vähän hermoon. Toinen tunnustus: ruoka ei ollut kovinkaan hyvää, mutta kävisin täällä edes viinilasillisella – sen verran komeat ovat puitteet.

34. Los Tacos No. 1 – Chelsea

Nämä viimeiset pari ruokavinkkiä sijaitsevat molemmat Chelsea Marketin katon alla. Aloitetaanpa Los Tacos No. 1:sta, josta saimme vinkin äitini työkaverilta. Kuulemma meitä odottaisi pitkä jono, mutta todellakin sen arvoiset tacot.

Pitkulainen jono kulkee onneksi nopeasti ja pian olemmekin jo tilaamassa. Tacoja ei ole hinnalla pilattu, ja ne valmistetaan nenämme edessä uskomattomalla nopeudella. Erityisen maittavia ovat carne asada eli lihatacot. Guacamole ja tuliset salsat viimeistelevät makunautinnon.

35. Doughnuttery

Jos tacojen jälkeen kaipaa pientä makeaa palan painikkeeksi, ei sopivaa mestaa tarvitse etsiä kaukaa. Niin ikään Chelsea Marketilla sijaitsevasta Doughnutterysta saa herkullisia pikkudonitseja, joihin saa valita itse oman kuorrutuksen tai sokeroinnin.

Me kokeilimme kanelisokerilla ja tomusokerilla sokeroituja donitseja ja varsinkin jälkimmäinen vei kielen mennessään.

***

Mitkä ovat sinun New York -suosikkisi?

Seuraa Tien päällä -matkablogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.

Saatat myös pitää...

24 kommentti

  1. Tämä olikin kattava listaus kivoista paikoista New Yorkissa! Itse lisäisin listalle myös American Museum of Natural History -museon. Sinne kannattaa mennä hyvissä ajoin jonottamaan ennen aukeamista ja aloittaa dinosauruksista, sillä se on erittäin suosittu osio ja täyttyy tupaten täyteen nopeasti. Muuten, vaikka ihmisiä paljon onkin, ei ruuhkia synny museon valtavan koon vuoksi.

    Paikallinen tuttu on suositellut muuten myös tuota Momofuku Noodle Baria, mutta ei olla itse käyty. En ole tainnutkaan muuten syödä ramen-keittoa Japanin ulkopuolella.

    1. Me itse asiassa mentiin äidin kanssa sinne yhtenä aamuna, mutta sattui siinä mielessä huono mäihä, että jet lag iski hirveällä moukarilla ja päädyttiin vain raahautumaan huoneesta toiseen muumioina. Se voisi olla kyllä kiva paikka mennä lapsen kanssa. 🙂 Olisin varmaan tykännyt jos energiatasot olisivat olleet korkeammat. Momofuku on kyllä todella hyvä mesta! 🙂

  2. Aijai, tällä listalla oli paljon omiakin suosikkejani. Ravintolat olivat pääosin minulle tuntemattomia, mutta Katz’s on myös minulle tärkeä paikka. Olemme käyneet siellä melkein joka kerta Nycissä vieraillessamme. Rakennuksista ykkössuosikkini on Chrysler Building, mutta eihän tuo Empire State Buildingkaan huono ole. 🙂 Chryslerin sisäpuolesta ei tavallinen tallaaja pääse näkemään kuin aulan, joka kyllä sekin on varsin hieno. Kesäisin tykkään kierrellä Union Square Green Marketin tarjontaa ihmettelemässä.

    Jos maailma nyt ihmeellisesti vapautuisi pandemian kahleista, voisi New York hyvinkin olla vierailukohteiden listan kärkipäässä. Kävisin ehdottomasti ainakin Central Parkissa, High Linella, ja Staten Islandin lautalta käsin ihailemassa Vapaudenpatsasta. Ja tietenkin söisin itseni ähkyksi kaikissa tutuissa baageli- ja pastramipaikoissa. Lisäksi kaupunkiin on valmistunut sitten viime näkemän pari uutta pilvenpiirtäjää, joihin ainakin piti tulla yleisölle avoin näköalatasanne. Just ykköskohteita tällaiselle korkeanpaikankammoiselle. 🙂

    1. Chrysler Building on myös komea. Siis nätimpi todellakin kuin Empire State Building, olispa kiva nähdä se aula! Nuo sun suunnitelmat seuraavaa Nykin reissua ajatellen kuulostaa kyllä just oikeilta! Ja todellakin shokkihoitoa pilvenpiirtäjien näköalatasanteilta! 😀

  3. Tosi kiva listaus kaikesta näkemisen arvoisesta! 😊🌺 Edelleen on NY haaveeksi vain jäänyt, sillä korona iski juuri, kun matkaa olin ottanut työn alle. Kovasti näiden tunnelmien ja kuvien parissa nyt fiilistelin tulevaa, toivottavasti kuitenkin edes viiden vuoden sisällä saisi tämän toteutettua. 🙂 Vaikka luontoa rakastava reissaaja enimmäkseen olen, niin New Yorkissa on jotain houkuttelevaa ja kaunista city taikaa. Se on vaan must! Kaikki sun NY postauksen on menneet tallennuksiin koneelle, että saa parhaat vinkit sitten tulevaisuudessa hyödynnettyä! 😁

    1. Voihan korona! Toivottavasti saat visiitin sinne pian toteutumaan. 🙂 Itsekin rakastan luontokohteita, mutta New Yorkissa on kyllä sitä jotakin, mikä saa ainakin itseni aivan onnelliseksi ja lumoutuneeksi. Ihanaa jos näistä postauksista on hyötyä tulevaisuudessa! <3

  4. Tässä sitä taas odotellen, että josko seuraava New Yorkiin varattu reissu toteutuisi. Yhden korona perui lempikaupunkiini ja sinne menen kyllä heti kun mahdollista turvallisesti.

    Tietysti urheilujutut tästä listasta puuttui kokonaisuudessaan, ne omalla kohdallani varsin tärkeitä. Mikko mainitsikin luonnonhistorian museon, missä voi halutessaan käydä ihastelemassa pelkästään vaikka dinosaurukset aulassa. Yleisesti New York on sellainen, että siitä saisi helposti top100 listan, ja jäisi paljon vielä listaamatta. Tässä oli muutama ruokapaikka mitä en tiennyt, niin aion ne tutkia ja kenties jopa vierailla jossakin niissä seuraavalla kerralla. Kaiken kaikkiaan matkakuumetta nostava postaus lempikaupunkiin!

    P. S. Heitetään nyt lisäksi sellainen juttu, että New Yorkissa kannattaa osallistua jollekin kiertoajelulle. Hop on-Hop off bussit yläkerroksissa on hyvä tapa nähdä kaupunkia, ihan vaan kiertämällä reitit ilman pysähtymisiä. Samalla saa myös iltakierroksen liput ja veneajelun. Oma lukunsa on sitten eri televisiosarjoihin perustuvat kiertoajelut, mitkä ovat varsin mielenkiintoisia myöskin. Jouduinps itse osallistumaan Sex and the City -tourille, jotta pääsin korismatsiin 😀 Oli muuten hyvä, meinaan molemmat 🙂

    1. Haha aika hyvä vaihtokauppa siellä, Sex and The City -kierros korismatsista! 😀 Todella, urheilupuoli loistaa poissaolollaan vielä tästä listasta – en ole yleensä ensimmäisenä suuntaamassa urheiluhappeninkeihin, mikä varmaan tästä paistaa. 😀 Mutta tahtoisin kyllä käydä katsomassa baseballia tai korista, korista vielä enemmän ehkä Chicagossa 😉 Nyki tosiaan on helposti top 100 -mesta, jossa riittää näkemistä yhtä monelle kerralle kuin siellä käy. Kiva jos päädyt testaamaan jotain näistä ravintoloista seuraavalla NYC-visiitillä! Todella peukut pystyssä, että varattu matka ei enää peruuntuisi.

  5. Jo vähän useammallakin NYCin reissulla on ehkä arviolta puolet näistä tullut nähtyä tai koettua. Lisäisin ”listaasi” vielä ideana, että jos tästä kaupungista on jo tullut nähtyä aika paljonkin, niin kannattaa ehkä harkita, josko samaan matkaan liittäisi poistumisen kaupungista, esimerkiksi Bostonin, Cape Codin, Hyanniksen ja saarien, Nantucketin ja Martha’s Vineyardin suuntaan. Nuo saaret ovat lyhyellä lennolla JFK:lta tavoittavissa ja amerikkalaisten keskuudessa hyvin suosittuja kesäkohteita – ja aivan ihania! Nantucketin ravintolatarjonta ylittää tasossaan kevyesti keskimääräistä paremmatkin ravintola New Yorkissa.

    1. Kiitos Pirkko, hauska idea tuokin! Boston kiinnostaa itseäni ihan suunnattomasti ja muukin itärannikko. Jos olisi vain viikko aikaa, en kuitenkaan ehkä raaskisi poistua Nykistä, eli se olisi sitten pidemmän reissun juttu. 🙂

  6. Oijoi, olipa siinä mahtava kattaus New Yorkia! Itse olen käynyt kaupungissa vain kertaalleen, ja silloinkin tavallaan vähän sattumalta matkalla Meksikosta Eurooppaan viime vuoden helmikuussa. Tuota ajankohtaa ei voi varsinaisesti suositella, vaikka NYC onkin tietysti vierailun arvoinen milloin vain, sillä suurimman osan ajasta oli kylmää, märkää ja harmaata. Pari aurinkoisempaa päivääkin onneksi sattui, mutta silti esimerkiksi Central Park oli hieman ankea kaikessa lehdettömyydessään.

    1. Olenkin ymmärtänyt, että talvet ovat siellä aika purevia, joten ei ole itseäni kiinnostanut kauheasti mennä sinne niihin aikoihin. Kurjaa, että teillä oli kylmyyden lisäksi harmaata. Central Park ei juu varmastikaan pääse oikeuksiinsa ilman lehtivihreää. Keväällä siellä oli mielestäni vielä kauniimpaa kuin syksyllä. Sun täytyy ottaa revanssi! 🙂

  7. eerika laurila says:

    Moi! paljon parempi kuin Moma on Met. samalla lipulla pääsee kahtena päivänä. Aivan valtavasti kaikkea katsottavaa

    1. Kiitos kommentista Eerika! Metissä en ole vielä käynyt, mutta ehdottomasti haluan sielläkin päästä käymään joku kerta. 🙂

  8. Paljon tuttua ja paljon tuntemattomia paikkoja! NYCissä riittäis ihan valtavasti nähtävää, onneks viikossakin ehtii nähdä nuo päänähtävyydet, sen jälkeen saa matka toisensa jälkeen tutustua kaupunkiin syvemmin. Me käytiin kattomassa NHL:ää joten se oli kyllä ainakin yks elämys, mutta mieleen jäi kyllä koko kaupunki kokonaisuudessaan. Se on niin valtava ja niiiiiiin paljon näkemistä! Huh 🙂

    1. Joo, New York on siitä jännä, että viikossa ehtii tosiaan hyvin nähdä pääjutut ja sit muilla kerroilla voi syventää kokemusta ja nähdä sekä lemppareita että uusia juttuja. NHL oli varmasti myös kokemus! Itseäni kiinnostaisi baseball tai koristurnaus! 🙂

  9. lauralinnea says:

    Huh, olipas siinä kattava paketti New Yorkin matkaajalle. Itse en ole ikinä Jenkeissä käynyt, mutta New York löytyy kyllä bucket listiltäni. 🙂 Juuri tuossa yksi päivä mietin, että miten New York onkin brändätty niin hyvin, että sinne haluaa mennä ja vielä suurilla odotuksilla, kun taas maailmassa on monta mahtavaa, tuntemattomampaa paikkaa, mitkä ei löydy ihmisten bucket listoilta. Kaipa se pitää mennä paikan päälle ja kokea itse, miksi Nyki on niin suosittu 😉 Kiitos vinkeistä!

    1. New York on niin iso osa populaarikulttuuria, että sillä lienee osansa kaupungin vetovoimaisuuteen. 🙂 On lauluja, elokuvia, sarjoja, kirjoja… Ja sitten kun se osoittautuu yhtä maagiseksi paikaksi kuin on kuvitellutkin (ainakin itseni mielestä), yhtäkkiä on ihan koukussa.

  10. Stacy Siivonen says:

    En ole koskaan käynyt, mutta Greenwich Villagen nähtävyydet kuulostavat kiinnostavilta ja tietysti puistot. Central Parkin liepeillä pesii muuttohaukka. Suomessa ei minkään puiston laidalla pesi muuttohaukkaa, se ei ole urbanisoitunut.

    1. Oho, en ole kuullutkaan, että Central Parkin liepeillä olisi muuttohaukka! Kiintoisaa. Greenwich Village on kyllä mainio osa New Yorkia.

  11. Mukava listaus ja oli kivoja vinkkejä päänähtävyyksien lisäksi. Itse en ole
    tuolla päässyt koskaan käymään, mutta toivottavasti vielä joskus.
    Ihania kuvia olet ottanut!

    1. Kiitos Katri! 🙂 Toivottavasti tiesi vie tulevaisuudessa Nykiin ja näistä vinkeistä olisi silloin iloa.

  12. Ihana New York! Ja mahtava lista! Kuten suurkaupungeissa yleensä, New Yorkissa on niin paljon nähtävää ja tekemistä. Itse varmaan joutuisin lisäämään vielä kaikki National Monumentit listalle, koska kaikki kansallispuistojen alaiset paikat kiinnostaa. Ja niitäkin siellä riittää.

    1. Nyt piti ihan googlettaa tuota national monuments -listaa, kiitos vinkistä! Seuraavan kerran, kun menen Nykiin, aion ehdottomasti tutkailla noita! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *