New York | huhtikuu 2019
Harvoin sitä miettii ravintolaan tullessaan, että mitä hemmettiä täällä kuuluu tehdä.
Mutta se oli ensimmäinen ajatus, kun astuimme äitini kanssa Katz’s Delicatesseniin lounasaikaan. Edessämme tiskillä parveili ihmisiä, jotka heiluttivat käsissään pieniä sinisiä lippuja ja huutelivat tilauksia tiskin takana hääriville valkoasuisille miehille. Samaan aikaan laiskasti puhuva ravintolan emäntä tökkäsi samanalaiset siniset lipukkeet ja isot ruokalistat kätösiimme ja selitti, että keskellä istuivat itsepalveluasikkaat, reunojen pöydät olisivat varattu asiakkaille, jotka haluavat pöytiintarjoilun ja oman tarjoilijan.
Keskemmällä salissa tarjoilijoiden ja asiakkaiden tarjottimilla risteili sämpylöitä, joiden väliin oli pinottu valtavat määrät vaaleanpunaista lihaa.
”Että haluaisitteko oman tarjoilijan?”
Emme osanneet vastata heti edes tähän kysymykseen, joten siirryimme sivummalle. Päätimme hiipiä lähemmäs tiskejä, jos siten saisimme selville, miten Katz’s Delissä kannattaisi toimia.
Tutkimme ruokalistaa ja yritimme verrata sitä tiskin takana pienellä präntillä oleviin valotauluihin, joissa vilisi erilaisia sandwicheja. ”ORDER SANDWICHES HERE” julisti yksi tiskintakainen kyltti kolmen punaisen nuolen kera.
Olimme siis tulleet New Yorkin kenties kuuluisimpaan deliin, vuonna 1888 perustettuun Katz’s Delicatesseniin. Ravintolan ja lihakaupan yhdistelmä Katz’s Deli on juutalaissiirtolaisten perustama, joten kaikki delissä tarjottu on kosheria. Se sijaitsee Lower East Sidella osoitteessa 205 East Houston Street.
Elokuvissakin ravintola on vilahdellut, tunnetuin esimerkki on kohtaus Kun Harry tapasi Sallyn -elokuvasta, jossa Meg Ryan demonstroi Billy Crystalille lähes täydessä ravintolassa, kuinka helppoa on feikata orgasmi. Ravintolan katossa killuukin tänä päivänä pahvi, jossa viitataan tuohon kohtaukseen: ”Hope you have what she had!”
Paikan kuuluisin herkku on pastrami sandwich eli juuri se samainen lihavuori, joita näimme risteileivän pitkin poikin ravintolan salia. Pastrami on yleensä naudanlihaa – se voidaan tehdä myös esimerkiksi kalkkunasta tai possusta – joka raakana laitetaan suolaliuokseen, osittain kuivatetaan ja maustetaan. Lopulta liha vielä savustetaan ja höyrytetään. Raa’an näköisestä ulkokuorestaan huolimatta liha on siis kauttaaltaan kypsää.
Hetken tilannetta pähkittyämme päätimme pyytää pääsyä tarjoilijoiden palvelemiin pöytiin. Olo oli hieman nujerrettu, koska emme ”osanneet” mennä itse tiskille tilaamaan. Tuntui, että Katz’sissa kuuluisi vaan mennä mukaan ihmisjoukkoon, käyttää tarvittaessa kyynärpäätaktiikkaa ja huutaa oma tilauksensa yhdelle lihanleikkaajista, vaikkei olisikaan ihan varma, mitä haluaisi.
Itsensä soimaaminen oli kuitenkin turhaa, koska ensimmäiselle vierailulle ruokalistan kiireetön tutkailu oli juuri oikea vaihtoehto. Menu oli kuin olikin täynnä samoja voileipiä, hot dogeja ja muita annoksia, mitä tiskiltä tilattiin. Nyt huomasimme ensimmäistä kertaa, että voileipiä sai myös puolikkaina ja että tarjolla oli myös keittojen ja voileipien yhdistelmälounaita.
Tilasin puolikkaan pastrami sandwichin ja kanakeiton, joka saapui pöytään alta aikayksikön. Äitini tilasi puolikkaan pastramileivän lisäksi puolikkaan brisket sandwichin. Voi luoja sitä lihan määrää.
Kun lopulta sain pastramileivän eteeni, en voi sanoa, että vesi olisi herahtanut kielelleni. Missä on kaikki vihreä? Miksi tässä on vain kaksi voitelematonta leipäpalaa ja hirveä kasa lihaa ilman mitään kastiketta? Miten tämä iloton ilmestys on voinut tehdä Katz’s Delistä niin suositun?
Otin varmaan ainakin puolet lihasta ulos, pursotin leivänkannikoihin sinappia ja maistoin sandwichiäni. Seuraava kysymys olikin: Miten jokin näin yksinkertainen voi olla näin hyvää?
Pastrami vei kielen sen verran pahasti mennessään, että voileivän loputtua söin kaikki aiemmin sen välistä poistamani lihat sinapilla höystettynä. Se ei tarvinnut majoneesia tai ekstrakastiketta, sillä liha oli äärimmäisen mureaa ja mehevää. Kerrassaan herkullista.
Silti olen edelleen sitä mieltä, että lihaa on tungettu tarpeettoman paljon yhteen voileipään. Tuntui suorastaan, että Katz’s Delissä ei vältämättä edes kuuluisi syödä sitä kaikkea lihaa – tärkeintä tuntui olevan vain se, että lihavuori on mahdollisimman näyttävän näköinen.
Ajatus lihankulutuksen vähentämisestä ei ole selvästi rantautunut Katz’s Deliin. Ja samaan hengenvetoon voikin todeta, että vegaanille listalta ei juuri annoksia löydy, vaikka salaattia onkin valikoimissa.
Ruokahetken päätteeksi tarjoilija pyysi sinistä lipuketta, johon hän merkitsi laskun summan. Lipuke kuuluu palauttaa kassalle, jossa summaan lisätään vielä verot. Jos olisimme asioineet suoraan lihatiskillä, lippuun olisi merkitty summia sitä mukaa, mitä tilasimme. Lipukkeet kannattaa pitää hyvässä tallessa, sillä kadonneista sakotetaan.
***
Näin sujui meidän ensimmäinen käynti Katz’s Delissä, joka jäi reissun kaikista ruokailukokemuksistamme parhaiten mieleen. En tiedä, koska käyn siellä seuraavan kerran, mutta on aivan varma, että sillä kertaa tungen parveilemaan suoraan tiskille, enkä turvaudu tarjoilijan apuun.
Oletko käynyt Katz’s Delissä?
Seuraa Tien päällä -matkablogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
Hei, oli pakko kommentoida tätä postausta kun näytti niin tutulle paikalle. Mekin ollaan käyty tuolla joskus vuosia sitten. Hyvin pystyin samaistumaan tuohon hämmennykseen mikä tulee ensimmäiseksi, kun ei oikein ymmärrä miten toimia. 🙂 Legendaarinen paikka, mutta itselläni jäi varmaan tuohon ainoaan kertaan.
Joo onhan tämä aika mieleenpainuva paikka, joka kannattaa kokea edes kerran. Se voi olla ihan riittävä, mutta itse voisin hyvinkin vielä joskus käydä tilaamassa puolikkaan pastramileivän. 🙂