Tämän vuoden reissukalenteri tyhjeni kuin taikaiskusta maailmanlaajuisen koronaepidemian seurauksena. Milloin seuraavan kerran pääsee reissuun, sitä ei kukaan tiedä.
Mutta entä jos matkailu loppuisikin iäksi? Minulle jäisi iso liuta toteutumattomia matkaunelmia, enkä koskaan pääsisi 50/50 tavoitteeseeni, eli viisikymmentä käytyä maata ennen kuin olen viisikymmentä.
Toisaalta voisin olla onnellinen siitä, että olen myös jo toteuttanut monia matkahaaveitani. Päätinkin nyt seuraavia reissuja odotellessa listata viisi unohtumattominta reissuani.
Loppuun olen antanut vielä kunniamaininnan matkoille, jotka eivät päässeet viiden kärkeen, mutta ovat muuten usein mielessäni.
1. Vaihto-opiskelu Hollannissa – tammi-kesäkuu 2012
Suurin toteuttamani matkaunelma on ehdottomasti vaihtoon lähteminen. Opiskelin journalismia Haaga-Heliassa, ja kolmantena opintovuonna 2012 muutin Hollannin neljänneksi suurimpaan kaupunkiin Utrechtiin kevätlukukaudeksi.
Asuin Utrechtin keskustassa kulttuurikeskus Parnassoksessa, jossa opiskelijaluukkujen lisäksi oli yleiset tilat, joissa järjestettiin muun muassa teatteri- ja musiikkitunteja. Minä asuin kämppisteni kanssa ylimmässä kerroksessa, ja meidän keittiöstämme muodostui jokaviikkoinen etkoilumesta.
Vaikka en ole koskaan juhlinut niin paljon kuin Hollannissa, suoritin jopa 30 opintopistettä kevään aikana. Ehdin myös reissata paljon Hollannin ulkopuolella. Ensimmäinen matka vei Berliiniin, jossa syvennyimme gentrifikaation käsitteeseen. Se oli toinen kertani Berliinissä, ja tällä kertaa rakastuin kaupungin yllätyksellisyyteen. Viiden päivän aikana haastattelin Neuköllnissä ateljeeta pitävää suomalaistaitelijaa, vierailin kansainvälisessä taitelijakommuunissa ja juhlin legendaarisessa Tachelesissa kahteen otteeseen. Taitelijoiden valtaama rujo talo on sittemmin sulkenut ovensa.
Berliinistä matka jatkui Prahaan, joka tuntui Saksan rosoisen pääkaupungin jälkeen sovinnaisen tylsältä. Kenties Praha ansaitsee joskus uuden mahdollisuuden?
Vaihdonaikaisiin opintoihini kuului myös kahden viikon reportaasimatka Lissaboniin. Siellä jatkoin syventymistä gentrifikaatioon, joka oli selvästi nähtävissä paikallisessa Kalliossa eli Bairro Altossa. Bairro Alto oli siihen asti ollut alhaisen vuokran alue, mutta pikku hiljaa sekin oli alkanut keskiluokkaistua ja kallistua.
Alueella oli mielenkiintoinen ja vaikea kontrasti: siitä oli tullut Lissabonin yöelämän keskus, mutta päivisin sen kaduilla vaelsivat eläkeläiset. Heistä moni asui asunnossa, jossa oli vanhan sopimuksen jäljiltä niin edullinen vuokra, ettei heillä olisi mitään mahdollisuutta muuttaa rauhallisemmille alueille Lissabonissa.
Matka Lissaboniin sai minut rakastumaan uudelleen tähän värikkääseen kaupunkiin. Se on edelleen kenties lempikaupunkini koko maailmassa.
Ennen kotiinpaluuta kävin myös pari kertaa Belgian puolella: ensin maalaiskaupunki Breessä, jossa vaihtarijärjestö ESN järjesti festarit. Kaksi yötä armeijanvihreillä laverisängyillä yhdistettyinä aamukuuteen jatkuviin reiveihin oli unohtumaton kokemus. Toinen kerta Belgiassa oli päiväreissu Antwerpeniin, jonka harmaa eleganssi ihastutti.
Palasin Suomeen kesäkuun lopulla, tasan viisi kuukautta lähtöni jälkeen. Se on edelleen pisin aikani ulkomailla, ja vaihto kaikin tavoin merkittävin matkani. Sen aikana sain uusia ystäviä, roppakaupalla itsenäisyyttä ja seikkailla täysin siekailematta.
Siitä lähtien olen haaveillut yhä uudestaan pidemmästä ajanjaksosta ulkomailla, ja tämä unelma odottaa vielä toistaiseksi toteutumistaan.
2. Häämatka USA:ssa – syyskuu 2017
Olin unelmoinut matkasta Amerikkaan jo ainakin 14-vuotiaasta lähtien, joten häämatkamme USA:han oli suuren suuri ruksi pois bucket listiltäni. Kolmen viikon reissuun mahtui niin paljon upeita kohteita ympäri maata, että voisin periaatteessa olla tyytyväinen, vaikka en koskaan enää pääsisi Yhdysvaltoihin. Mutta vain periaatteessa!
Matkamme alkoi Kaliforniasta Los Angelesista, jonne olin joskus viidesluokkalaisena vannonut muuttavani näyttelijäksi. Näyttelijää minusta ei koskaan tullut, mutta kuinkas kävikään? Ihastuimme Los Angelesiin niin kovasti, että unelma Hollywoodista elää jälleen!
Los Angelesista jatkoimme Highway 1:stä pitkin kohti San Franciscoa. Matkan varrella nautimme upeista maisemista niin rannikolla kuin sisämaassa ja pysähtelimme mielenkiintoisissa pikkukaupungeissa. Erityisesti sydämemme vei surffiparatiisi Santa Cruz – aloimme haaveilla myös sinne muuttamisesta.
Road trip päättyi San Franciscoon, joka kylmän alkusuihkun jälkeen jatkoi samalla hurmauslinjalla kuin muutkin näkemämme paikat. Kaliforniassa todella on sitä jotain. Vielä kun upeisiin kaupunkeihin yhdistää Yosemiten kaltaisia luontoparatiiseja, on kyseessä meidän mielestämme Yhdysvaltain maagisin paikka.
Yosemiten lisäksi vierailimme kolmessa muussa kansallispuistossa: oranssina leiskuvassa Zionissa, huikean omalaatuisessa Bryce Canyonissa ja Grand Canyon North Rimillä, joka on edelleen upein paikka, jossa olen koskaan ollut.
Ehdimme piipahtaa kolmen viikon aikana myös Las Vegasissa, joka oli ainoa meh-luokan kohde koko reissulla. Viimeiset kuusi päivää vietimme syyskuisen lämpimässä New Yorkissa, jossa iltaisinkin pärjäsi lyhythihaisella. Päivät kuluivat hengaillen toinen toistaan siisteimmissä kaupunginosissa New Yorkin sykkeestä nauttien.
Tämän kolmen viikon aikana toteutui niin unelmani Kaliforniassa autoilusta kuin newyorkilaisella jazzklubilla käymisestä. Häämatka on ollut minun ja Pyryn reissuista se kaikkein ikimuistoisin.
Lue kaikki häämatkaan liittyvät jutut täältä.
3. Australia & Uusi-Seelanti – tammi-maaliskuu 2014
Vaihdon jälkeen toisiksi pisin reissuni on kahden kuukauden matkani Australiaan ja Uuteen-Seelaantiin. Tein sen alkuvuodesta 2014, jolloin olin juuri valmistunut toimittajaksi ja halusin palkita itseni neljän vuoden uurastuksesta. Haaveilin reissusta käytännössä koko vuoden 2013, joten tuntui mielettömän tyydyttävältä ryhtyä sanoista tekoihin.
Lähdin reissuun yksin, mutta Australian puolella minulla oli suurimmaksi osaksi seuraa vaihdossa tapaamastani kaverista. Hän asui Sydneyssa, josta tutustuminen Down Underiin alkoi.
Vietin leijonanosan kahdesta kuukaudesta Itä-Australiassa. Lensin viideksi päiväksi Melbourneen, ja samalla tutustuin myös Victorian osavaltion ihmeelliseen luontoon Yarra Valleyn viinitiloilla ja Great Ocean Roadilla. Merestä dramaattisesti nousevat Kaksitoista apostolia oli siihenastisen elämäni vaikuttavin luontonäkymä.
Käväistyäni Victoriassa palasin takaisin Sydneyyn, josta aloitimme ystäväni kanssa road tripin Australian itärannikkoa pitkin kohti Brisbanea. Pysähtelimme matkalla myös vähemmän tunnetuissa paikoissa, kuten Port Macquariessa, Coffs Harbourissa ja Yambassa, mutta reitin varrelle osuivat tietysti myös Byron Bay ja Australian Jersey Shore eli Surfers Paradise.
Tykästyin kovasti myös Queenslandin pääkaupunki Brisbaneen, jossa biletimme uudella teknoklubilla ja kävimme Lone Pine Koala Sanctuaryssa. Brisbanesta lensimme ystäväni kanssa Airlie Beachille, josta käsin teimme kolmen päivän risteilyn Isolla Valliriutalla.
Muistan vieläkin elävästi erään illan, jolloin kaikki istuivat lempeästi keinahtelevan paatin kannella ja katsoivat, kuinka aurinko laski valtavana mollukkana veteen. Hetken kuluttua veneemme ympärille ui kaksi delfiiniä. Ne päivät olivat reissun hienoimpia.
Reppureissustani olin lopulta vain yksitoista päivää Uuden-Seelannin puolella. En ollut siitä kuitenkaan harmissani, koska tiedän Uuden-Seelannin joka tapauksessa tarvitsevan ihan oman reissunsa.
Monista muista poiketen minä matkasin Eteläsaaren sijaan vain Pohjoissaarella. Aloitin reissun maan suurimmasta kaupungista Aucklandista, jossa tutustuin sen kraatereihin ja luonnonkauniisiin lähisaariin.
Aucklandista köröttelin bussilla kananmunanhajuiseen Rotoruaan, jossa rentouduin rikkikylvyssä ja vierailin paikallisessa Whakarewarewan maorikylässä. Kävin tietysti myös päiväretkellä Konnussa eli Matamatassa.
Uuden-Seelannin turnee päättyi pääkaupunki Wellingtoniin, jossa jouduin ensimmäistä kertaa koko reissun aikana sonnustautumaan pitkähihaiseen. Olin siihen asti viihtynyt ensimmäkseen yksin Uudessa-Seelannissa, joten oli ihanaa, kun Wellingtonissa löysin pariksi päiväksi seuraa hostellissa tapaamastani brittinaisesta.
Tämä matka toimi samanlaisen itsevarmuusboostina kuten vaihtokin. Minä pärjäisin yksin reissussa maailman toisella puolellakin. Merkittävää oli myös se, että kun olin lausunut ääneen tämän haaveen, en antanut sen unohtua vaan todella toteutin sen.
Lue lisää: Kahdessa kuukaudessa kauneinta itä-Australiaa
Uuden-Seelannin Pohjoissaaren olennaiset 11 päivässä
4. Baltian road trip – heinäkuu 2016
Baltiasta se alkoi, nimittäin rakkautemme road trippeihin. Emme olleet ennen tätä Viron, Latvian ja Liettuan reissua matkanneet autolla, mutta heinäkuussa 2016 huumaannuimme matkustusmuodosta täysin.
Kymmenen päivän matka alkoi Viron toiseksi suurimmasta kaupungista Tartosta. Yliopistokaupunki ihastutti kauniilla keskustallaan ja ränsistyneillä puutalokortteleillaan.
Tartosta jatkoimme Latvian pääkaupunkiin Riikaan, mutta pistäydyimme matkalla Gauja-joen kansallispuistossa. Portti kansallispuistoon on rähjäromanttinen Cesiksen kaupunki, joka oli meille yllättävä ja kiva löytö.
Riikaa suuremman vaikutuksen teki Liettuan boheemi pääkaupunki Vilna. Tunnelma kesäisessä Vilnassa oli jo ihanan keskieurooppalainen.
Kenties odotetuin osa matkaamme oli parin päivän pysähdys Kuurin kynnäällä, joka tunnetaan upeista hiekkadyyneistään. Sen jälkeen loppumatkan kohteet Jürmala ja varsinkin Pärnu tuntuivatkin jo varsin pliisuilta verrattuna jo näkemiimme paikkoihin.
Häämatkamme lisäksi tämä reissu nousee aina yhteisten matkojemme suosikiksi. Merkittävin asia oli tietenkin se, että Baltian reissusta lähtien automatkailusta on tullut meille rakas tapa reissata.
Lue kaikki jutut road tripiin liittyen Baltia-tagin takaa.
5. Interrail – elo-syyskuu 2009
Jestas, että tunnen oloni vanhaksi. Interrailistani on jo yli kymmenen vuotta aikaa. Yhtä kaikki, 19-vuotiaana parin kaverini kanssa tekemä interrail Länsi-Euroopassa on ollut yksi tärkeimmistä matkoistani. Jos en olisi jo heti lukion jälkeen lähtenyt raiteille, reilaaminen olisi ehdottomasti keikkunut ihan bucket listini kärjessä.
Huvittavaa kyllä, meidän reilimme alkoi Lontoosta, jossa reilipassista ei ollut vielä mitään hyötyä. Mutta tarve kuulla Big Benin kumiseva kello oli järkeä suurempi, joten minkäs teet.
Lontoosta otimme tuhottoman kalliin junan sijaan bussin, jolla körötimme Amsterdamiin. Jälleen kerran hieman järjettömästi, koska bussireitti kulki Pariisin kautta, joka oli meidän seuraava kohteemme Hollannin jälkeen.
Vaikka olimmekin lyöneet reitin lukkoon, majoituksia emme olleet varanneet mistään muualta kuin Lontoosta. Tuntuu näin jälkeenpäin varsin rohkealta, että tultuamme uuteen paikkaan lähdimme käytännössä vain kyselemään eri hostelleista yösijaa. Puhelimissamme ei ollut tietenkään nettiä majapaikkojen metsästämiseen matkan varrelta.
Suurimpaan liriin meinasimme joutua Venetsiassa, jossa oli samaan aikaan käynnissä kansainväliset elokuvafestivaalit. Löysimme onneksi kahdeksi yöksi varsin tyyriin hotellin ja pääsimme nauttimaan leffafestarien tunnelmasta. Bongasimme Nicholas Cagen, joka meinasi ryövätä kynäni kirjoitettuaan nimmarinsa. Hän jakoi muillekin nimmareita lainaamallani kynällä, kunnes rohkenin pyytää sen takaisin. Miten muuten voisin kirjoittaa reilimuistiinpanojani?
Venetsiasta jatkoimme Itävaltaan Salzburgiin, joka oli ensikosketukseni vuoriin. Rakastuin juuri siitä syystä Sound of Musicin kotikaupunkiin ikihyviksi. Halvalla kaljalla ja hauskoilla hostellibileillä saattoi myös olla jotain tekemistä sen kanssa.
Kotiin palasimme pysähdyttyämme vielä kahdeksi yöksi Berliiniin ja Ruotsin puolella Malmössä ja Tukholmassa. Olen useasti haaveillut uudesta reilistä, ja aiemmin täällä blogissakin mallaillut, miten eri reitin valitsisin tällä kertaa.
Lue lisää: Interrail Lontoosta Venetsian ja Berliinin kautta Malmöön
Kunniamaininnat
Kielikurssi Ranskassa – heinä-elokuu 2007
17-vuotiaana kokemani kielikurssi ei ole ehkä enää kirkkaimpana matkana mielessä, mutta sen merkitystä ei voi vähätellä. Se oli ensimmäinen matka, jolle lähdin yksin ilman, että tunsin ketään matkaseurueestani entuudestaan. Kolme viikkoa St. Raphaëlissa Cote d’Azurin auringon alla olivat ihania nuoruuden seikkailuja, jotka maistuivat aamupalan suklaamuroilta, Voguen mentholtupakoilta, makeilta crêpeiltä ja Oranginalta.
Lue lisää: Kielikurssilla Etelä-Ranskan auringon alla
Vietnam – joulukuu 2016-tammikuu 2017
Etelä-Vietnamiin Saigoniin ja Mui Neen suuntautunut matkamme ei ollut ehkä kaikista onnistuneimpia – me molemmat kärsimme rajuista ruokamyrkytyksistä – mutta kiitos kaoottisen Saigonin, se on jättänyt jälkensä. Missään en ole tuntenut niin suurta kulttuurishokkia kuin miljoonien mopojen kaupungissa.
Saigon tuntui jet lagin kourissa aivan liialta. Liikaa hajuja, liikaa ääniä – varo! Tuolta tulee taas mopo! Voidaan laskea kahden käden sormin ne paikat, joissa halvaannuimme ennen kuin uskalsimme ylittää tien.
Kuitenkin muutaman hyvin nukutun yön jälkeen alkoi tuntua siltä, että kyllä Saigonissakin selviää. Harva käymäni paikka on tullut iholle samalla tavalla.
Lue kaikki Vietnam-jutut täältä.
New York – huhti-toukokuu 2019
Kävin viime keväänä New Yorkissa toisen kerran elämäni aikana, ja tällä kertaa reissuseurana oli äitini. Siitä huolimatta, että olin tykästynyt Nykiin jo häämatkallamme pari vuotta aiemmin, vasta nyt hullaannuin siihen täysin.
Sain käydä ensimmäisen reissun suosikkipaikoissa, mutta myös kokea hirveän määrän uutta. Tämän toisen matkan jälkeen olen unelmoinut New Yorkista yhä uudelleen, enkä malta odottaa, milloin pääsen sinne kolmannen kerran.
Lue kaikki New York -jutut täältä.
Itävalta-Slovenia road trip – heinäkuu 2019
Viime heinäkuussa Itävaltaan ja Sloveniaan suuntautunut road tripimme ei ollut parhaiten suunniteltu, vaan kahdeksan päivän matkalla tuli kohdeähky. Se on kuitenkin viimeisin ulkomaanmatkamme ja tulee olemaan sitä hyvin pitkään aikaan. Siksi on upeaa, että matka oli monipuolinen kattaus luontoa ja kaupunkeja.
Matka oli merkityksellinen myös siksi, että se oli viimeinen reissumme kahdestaan hyvin pitkään aikaan. Reissukaveri on tietysti sittemmin jo syntynyt, mutta vielä emme tiedä, koska pikkumiehen maailmanvalloitus alkaa.
Mitä reissuja sinä muistelet nyt kaiholla?
Seuraa Tien päällä -matkablogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
Olen ehkä ihan pikkaisen kade noista USA:n luonnonpuisto kohteista! Niissä haluaisin itsekkin joskus päästä käymään. Ja kyllä tuo Australiakin houkuttelisi… Huikeita paikkoja olet päässyt näkemään! Itsekin ennen matkustelin paljon, mutta nyt en valitettavasti ole muutamaan vuoteen päässyt matkustamaan minnekkään muualle kuin Suomeen, sekä eri paikkoihin täällä Espanjassa. Haaveina on kuitenkin taas joskus päästä näkemään muutakin maailmaa.
Nuo USA:n kansallispuistot ovat kyllä hienoimpia paikkoja, jossa olen koskaan ollut. Sitten kun maailma on taas avoinna, ei kun toteuttamaan näissä paikoissa. 🙂 Harmi, ettet ole viime aikoina päässyt matkustelemaan, ja nyt tulee vielä pidempi tauko. Tällaiset tauot voivat onneksi saada arvostamaan matkustelua yhä enemmän.
Ihana idea! Aloin heti muistelemaan omia parhaita reissuja. Harmi vaan, ettei niiltä ole noin nostalgisia kuvia! Toivotaan yhä, että ne parhaat reissut on silti vielä edessä.
Kiitos Heli! 🙂 Voi harmi, nostalgiset pokkarikuvat ovat kyllä ihania. Ja todellakin parhaat reissut voivat vielä olla edessä. Miten upealta tuntuukaan sitten matkustaan, kun se taas sallitaan.
Mielenkiintoinen kooste, näistä etenkin kiinnostaa nuo Amerikan rantakohteet ja myös Australia. Olen kaipaillut Välimeren maihin kun ne ei olisi kuitenkaan liian kaukana ja aurinkoa riittää keväällä ja kesällä, mutta nyt joskus toiste. Tykkään vaan niin kovasti kohteista joissa on yhdistelmää rantaa+kaupunkia
Mäkin tykkään kovasti ranta + kaupunki tai kaupunki + luontokohteista. Välimeren maat ovat kyllä ihania, mutta tosiaan nyt joutuu kyllä odottamaan pitkän tovin ennen kuin sinne pääsee.
Kivoja matkoja viime vuosina sinulla on ollut! Toivottavasti mekin vielä ensi kesänä päästäisiin P muun muassa Grand Canyonille, Bryceen, Yosemiteen ja Zioniin. No, jos tuo ei nyt kesällä onnistu, niin joskus myöhemmin sitten! Itse ainakin siihen, että maailma palautuu jotakuinkin normaaliksi ennemmin tai myöhemmin.
Joo, kyllä se lopulta palautuu normaaliksi, varmaan viimeistään sitten, kun rokote on kehissä, mutta uskon, että sitäkin ennen voi jo matkustaa ainakin joihinkin paikkoihin. Kesä on vielä aika epävarmaa aikaa, mutta toivottavasti pääsette reissuun! Ja jos ei muuten niin vaikka ensi vuonna sitten. 🙂
Aiempia reissuja on kyllä tullut viime päivinä muisteltua. Tämä postaus oli hieno idea, voisin samasta aiheesta kirjoittaa itsekin, jos aiheen rosmoaminen sallitaan. Viime aikoina on blogissa ollut aika hiljaista. Joitain täsmäjuttuja edellisiltä reissuilta olisi odottamassa, mutta ne kaktuskansallispuistot ja vastaavat eivät nyt motivoi käymään näppäimistön ääreen.
Eniten on kyllä tullut muisteltua roadtripejä. Ehkä se johtuu osin siitä, että viimeisin matka oli sellainen. Mutta kyllä tuo matkustusmuoto on myös meidän suosikkimme.
Minä en koskaan muista halunneeni näyttelijäksi, vaikka peruskoulussa olinkin ilmaisutaidon kerhossa, jossa pääsin vähän näyttelemistä kokeilemaan. Sen sijaan rocktähti (ei siis vain muusikko) oli toiveammattini ala-asteella. Los Angeles on hyvä kohde myös rokkareille. Olenkin käynyt jokaisella vierailulla pyhiinvaelluksella Sunset Stripillä.
Saa rosmota ihan vapaasti! Tää on todellakin niitä hetkiä, kun on suotavaa vähän kaivella menneitä, kun nyt ei tapahdu mitään, eikä tulevaisuudesta tiedä. Enkä yhtään ihmettele, että muistelet road trippejä, se on vaan kaikista kiehtovin matkustusmuoto ja jättää niin paljon muistoja lyhyeltäkin ajalta.
Hauskaa, että Los Angeles olis voinut sun rokkitähtielämän näyttämö! 😀