Olen ollut tässä viimeiset kymmenen päivää varsin ärhäköiden bakteerien ja virusten temmellyskenttänä. On ollut järjettömän kivulias nielutulehdus, kuumetta, nuha, korvatulehdus ja silmätulehdus. Olen maannut sohvalla ja katsonut How I Met Your Motheria enemmän kuin oikeasti kestäisin.
Sisällä sairastelu ja mökkihöperöityminen on saanut minut ajattelemaan matkustamistani. Matkustanko sittenkään paljon tahi riittävästi? Luettuani My Passport Pagesin Lauran kirjoituksen matkustamisähkystä tajusin, etten ole varmaan koskaan tuntenut matkustusähkyä. Tarkoittaako se, etten matkusta riittävästi? Vai sitä, etten olekaan niin matkailuhullu, kuin olen aina luullut olevani?
Viimeisen parin vuoden sisällä matkustustahtini on kiihtynyt: tänä vuonna olen käynyt Dubaissa, Pietarissa, Skotlannissa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Vuoden lopussa odottaa Vietnam, joka on 30. maa, jossa vierailen Suomen ulkopuolella. Jos viime vuoden matkat Thaimaahan, Ruotsiin, Hollantiin, Kroatiaan, Bosnia&Herzegovinaan ja Montenegroon lasketaan mukaan, olen käynyt viimeisen kahdentoista kuukauden aikana kahdessatoista maassa. Keskiarvollisesti se tarkoittaa siis yhtä maata kuukaudessa, mikä on ainakin minulle hurja matkustustahti.
Matkustustottumuksissani on yksi selkeä kuvio: olen alkuvuoden matkustaja. Jostain syystä minun ulkomaanmatkani sijoittuvat lähes poikkeuksetta tammi-elokuulle, minkä jälkeen olen Suomessa loppuvuoden – ja yleensä aina tyytyväisenä. Viimeksi olen piipahtanut syys-joulukuussa ulkomailla vuonna 2012 (yksi yö Tallinnassa), sitä ennen vuonna 2009 (viikko Egyptissä)! Miten se on mahdollista? Marraskuu on ehdoton inhokkikuukauteni, miksi en matkusta silloin?
Vuodesta 2012 lähtien syy on ollut aika selkeä: olen kerännyt rahaa alkuvuoden matkaa varten.
Tammikuussa lämpimään – se onkin toinen toistuva kuvio. Vuonna 2013 kohde oli Kanaria, 2014 Australia ja Uusi-Seelanti, 2015 Thaimaa ja tänä vuonna Dubai. Vietnamiin lähdemme ihan tarkoituksella jo ennen uuttavuotta: se ei ole mikään suosikkijuhlamme.
Kestän siis marraskuun pimeyttä, loskaa ja sadetta juuri sen takia, että tiedän edessä päin olevan joulun ja sen jälkeen vielä annoksen D-vitamiinia jossain lämpimässä. Saan jo viikon matkasta hirveästi energiaa uuteen vuoteen, jolloin jaksan leikiten lopun tammikuusta, ja koko helmikuun. Sen jälkeen onkin jo maaliskuu, jonka lopussa aletaan kurkotella kohti kevättä! Täydellistä.
Kuusi vuotta sitten ollessani tuore parikymppinen, matkustin todella vähän. Vuonna 2010 olin ulkomailla yhden ainoa viikon Turkissa, vuonna 2011 en käynyt ulkomailla kertaakaan! Ellei lasketa Tallinnan 22 h -risteilyä, jonka aikana en noussut edes maihin. Niillä matkustusmäärillä ei olisi matkablogia pidetty. Miten ihmeessä saatoin kökkiä vain Suomessa niinä vuosina?
Totuus on, että minä halusin kökkiä täällä. Vuonna 2010 olin juuri muuttanut poikaystäväni kanssa Helsinkiin ja aloittanut journalisminopinnot. Vuonna 2011 olin Suomessa vähän kuin varastoon, koska tiesin lähteväni viideksi kuukaudeksi Hollantiin vuoden 2012 tammikuussa. Ikävöisin kotiin varmasti vähemmän, jos olisin vain Suomessa ennen sitä. Se piti paikkansa. Lisäksi vuonna 2011 sain ensimmäistä kertaa oman alani töitä. Ironista oli, että kelpasin kyllä toimittajaksi kahteen eri lehteen, mutta minua ei huolittu minkään marketin kassalle.
Onkin ilmeisesti aika tunnustaa: minulla on muitakin unelmia kuin käydä viidessäkymmenessä maassa ennen kuin täytän viisikymmentä. The cat is out of the bag!
Viimeiset neljä vuotta olen työskennellyt saman työnantajan leivissä. Minulla on ollut ihania työtovereita, kiinnostavia ja erilaisia työtehtäviä sekä palkka, josta on riittänyt myös matkustamiseen. Kirjoittaminen, tarkemmin fiktion kirjoittaminen, on intohimoni siinä missä matkailukin. Miksi en siis yhdistäisi niitä?
Reilu vuosi sitten etsinkin kuumeisesti tietoa mahdollisuuksista opiskella luovaa kirjoittamista ulkomailla. Suurin osa luovan kirjoittamisen maisteriohjelmista on Isossa-Britanniassa, mutta kaikki opinnot kestäisivät tietysti vähintään vuoden. Viisi kuukautta varsin dramaattista Hollanti-Suomi-etäsuhteilua kokeneina emme Pyryn kanssa kiljahtelisi riemusta vuoden nakista. Toinen ongelma on kieli: haluan kirjoittaa suomeksi, joten englanniksi opiskelu ei välttämättä olisi se kaikista fiksuin veto.
Jos intohimoni olisi journalismin saralla, minun olisi paljon helpompi yhdistää kirjoittaminen ja matkailu. Kiinnostavia journalismin maisteriohjelmia on hurjasti. Mutta aina kaikkia unelmiaan ei voi asettaa nätisti samaan muottiin.
Ja niinpä pääsenkin nykyhetkeen, joka on tällainen: ensi viikko on viimeinen työviikkoni nykyisessä työssäni, jonka jätän haikeana, mutta innostuneena taakseni. Reilu viikon päästä maanantaina muutan yhdeksäksi kuukaudeksi Orivedelle opiskelemaan luovaa kirjoittamista.
Onhan se tietyssä mielessä erikoista, että tällainen matkustamista rakastava henkilö muuttaa esimerkiksi Lontoon sijaan yhdeksän tuhannen asukkaan maalaiskuntaan Suomessa. Mutta tässä hetkessä olen varma, että tämä on minulle se oikea ratkaisu juuri nyt.
Tahdon uskoa, että vielä jonain päivänä asun taas ulkomailla, vaikkapa jossain kirjailijaresidenssissä Provencessa tai Toscanassa. Kyllä minä jonkin verukkeen vielä keksin, koska täytyyhän minun saada materiaalia kirjoihini!
Sitä ennen edessä on siis Orivesi-niminen luku elämässäni. Matkajutut ovat edelleen pääroolissa blogissani, mutta pienellä kaupunkilaistyttö muuttaa maalle opiskelemaan luovaa kirjoittamista -mausteella höystettynä. Toivottavasti viihdytte mukana!
Oletteko te koskaan joutuneet punnitsemaan matkustamisen ja muiden unelmienne välillä?
Piditkö lukemastasi?
Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
Itse olen aloittanut aktiivisen ulkomailla reissaamisen vasta muutamia vuosia sitten. Nuorempana muutin Suomessa kaupungista ja työstä toiseen ja tuntui, että matkustamiseen ei ole energiaa sen kaiken uuden oppimisen ja uuteen sopeutumisen lisäksi. Joten elin sitä elämää silloin. Myös matkojen varaaminen ja tilaaminen oli siihen aikaan huomattavasti hankalampaa, kun ei pystynyt istumaan netissä etsimässä sitä halvinta / parasta vaihtoehtoa, vaan joutui juoksemaan matkatoimistoissa. Siis en tiedä mikä se todellinen syy on että olen vasta nyt panostanut vähän enemmän matkailuun, mutta tuossa edellä kirjoittamisessa on osa totuuta. Ja kyllä elämä on elämisen arvoista ilman matkusteluakin, eikä kirjoitamisen saralla itsensä kehittäminen ainakaan hukkaan mene, joten onnea tulevaan ja uusiin haasteisiin! Itselläni on nykyään matkustamisessa suunnilleen selllainen tahti, että yksi vuoden päämatka 1-2 vk ja lisäksi muutama viikonlopun pyrähdys johonkin päin Eurooppaa. Ainakin nyt riittää itselleni ihan hyvin. Vaikka silti aina haaveilen ja suunnittelen tulevia reissuja.
Kiitos kommentista! Se on ihan totta, että jos itsellä on motivoivaa ja vaihtelevaa tekemistä Suomessa, ei samalla tavalla edes kaipaa/jaksa matkustella. Ehkä itselläni matkustamistahti lisääntyi nimenomaan sen takia, että muuten elämä pyöri aika rutiininomaisesti työn ympärillä. Voin kyllä kuvitella, miten paljon vaikeampaa loman varaaminen on ennen ollut, mäkin muistan kuinka mun vanhemmat vuonna 2006 jonotti puhelimessa ties kuinka kauan, kun yritti ostaa meille matkaa Thaimaahan. Musta tuommoinen yksi vähän pidempi ja muutamia pikkupyrähdyksiä on myös tosi kivan kuuloinen matkustustahti. Kiitos tsempeistä!
Heh, hauskaa miten sun matkailut on ajoittuneet. Kieltämättä nyt kun mietin, niin taitaa loppuvuosi olla itselläkin usein vähän hiljaisempaa… Ehkä mun matkat on kuitenkin hiukan sua tasaisemmin jakaantuneet. Ja kyllä, matkustaminen ja muut unelmat, siinäpä vasta dilemma, jota en itse ole ainakaan saanut ratkaistuksi. Diginomadia minusta tuskin tulevalla urallani tulee, joten pähkäily jatkuu vastaisuudessakin. 🙂
Joo, yllättäen oonkin aina ollut sitä mieltä, että alkuvuosi on jännittävämpää aikaa kuin loppuvuosi, mistähän mahtaa johtua… 🙂 Ehkä tässä onkin kuvio, jota voisin tietoisesti yrittää jossain vaiheessa rikkoa. Vaikka tähän mennessä tää onkin toiminut hyvin just näin. Tahdon uskoa, että me molemmat löydetään joku tyydyttävä ratkaisu matkustamisen ja muiden intohimojen viidakossa. Ei diginomadius voi olla se ainoo vaihtoehto. 🙂
Pidetään sille peukut pystyssä! 🙂
Hauska että sulla on noin jaksottunut matkustelut, se varmasti tasaa tilannetta aika paljon että viettää pimeän ja sateisen syksyn aina Suomessa, niin se into aina ehtii taas kasaantumaan. Ja jos tuo toimii niin hyvähän siitä on pitää kiinni! Toisaalta, voihan se olla, että sulle sitä ähkyä ei koskaan edes tulisi! 😉 Mutta ennen sitä, ihan mahtavaa Orivesi-lukua elämään nyt, mahtavaa että lähdit seuraamaan intohimoasi!
Joo se oli huvittavaa tajuta, että reissaan niin paljon enemmän alkuvuodesta kuin loppuvuodesta. Ilmankos tuntuu, että loppuvuosi on aina tylsempää aikaa elämässä. 😀 Kiitos onnentoivotuksista! Olo on aika sekava ensimmäisen viikon jälkeen, mutta samalla on kyllä vahva usko siihen, että oon oikeassa paikassa ja kaikkea kivaa on edessä.