Doolin | huhtikuu 2017
Kuten kirjoittelin viime postauksessani, näin kolmen päivän Irlannin-lomallani aimo määrän vihreää saarta. (Irlannista Suomeen tuleminen on tuntunut muuten paluulta jonnekin ruskean- tai seepiansävyiselle vuosikymmenelle.)
Koko matkan kohokohdaksi muodostui parin tunnin patikka pitkin Cliffs of Moherin dramaattisia jyrkänteitä.
Cliffs of Moher sijaitsee Länsi-Irlannissa Claren kreivikunnassa. Claren pääkaupunki on Ennis, joka voi olla hyvä paikka majoittua mikäli mielii Cliffs of Moherille. Toinen vaihtoehto on majoittua johonkin alueen monista pienistä irkkukylistä. Yksi mainio sellainen on Doolin, josta me aloitimme parin tunnin mittaisen kävelymme kohti Cliffs of Moherin kuvatuimpia jyrkänteitä.

Jos vasemmalla ajo kauhistuttaa, mutta Cliffs of Moher kutkuttaa, ei hätää, sillä sinne rullailee yksi jos toinen matkatoimisto turrebusseinensa. Yksi suurimmista matkantarjoajista on Paddywagon Tours, joka liikennöi myös Doolinin ja Cliffs of Moherin visitor centerin väliä.
Bussiretki Cliffs of Moherille on tietysti helppo, mutta ehdottomasti unohtumattomampi kokemus on töpötellä alati kasvavien jyrkänteiden ja Atlantin tyrskyjen johdattamana kohti toinen toistaan upeampia maisemia. Siinä saa kokea Irlantia kauneimmillaan ja aidoimmillaan.
Kävelyreitti Doolinista Cliffs of Moherille lähtee aivan Doolinin turisti-infon luota Fisher streetiltä. Maamerkkinä voi pitää myös Gus O’Connor’s pubia, johon ainakin me palasimme Guinnesin- ja ruuannälkäisinä kolmisen tuntia myöhemmin.


Meillä oli onnea sään kanssa. Vähän uhkaaviltakin näyttävien pilvien takaa kajasti huhtikuinen aurinko. Olin välittömästi aivan myyty. Vihreää! Värejä! Vihdoin kevät, eikä mikään Suomeen jumittunut ikuinen marraskuu!


Matka Doolinista Cliffs of Moherille menee siis kinttupolkua pitkin, joka nousee vaivihkaa koko ajan ylemmäs ja ylemmäs. Mitä kauemmas selän taakse Doolin jää, sen korkeammaksi käyvät jyrkänteet.


Välillä polku näyttää katkeavan, kun eteen tulee matala aita. Mutta ei muuta kuin aidan yli ja matka jatkuu!

Vaikka sää olikin varsin suotuisa, eihän päivä olisi ollut täydellinen ilman pientä vesisadetta. Osa polun taivaltajista jäi kököttämään pienen polkutöyrän alle sateen tullen, mutta itse suosittelen matkan jatkamista. Eihän se olisi mikään Irlanti ilman pientä sadetta ja tuulta!

Irlannissa voi sataa jopa alhaalta ylöspäin! Kuvan vesiputous muuttui vesinousuksi ja kasteli allekirjoittaneen hetki kuvan oton jälkeen.

Melkein kahden tunnin kävelyn jälkeen aloimme lähestyä Cliffs of Moherin kuvatuimpia osia. Samalla kasvoi myös kanassakulkijoiden määrä, suorastaan räjähdysmäisesti verrattuna alkumatkaan.



Jyrkänteen päällä siintävä O’Brien’s torni oli kiintopisteemme ja lupaus siitä, että pian saisimme istahtaa bussiin ja karauttaa O’Connor’sin pubiin ansaitulle oluelle.



Tornin sisäänpääsymaksu on kaksi euroa. Se ei ole paljon, mutta toisaalta tornista ei näe mitään, mitä ei näkisi jyrkänteeltä muutenkin. Tornista käydään tiirailemassa erityisesti edessä jatkuvan jyrkänteen suurta luolaa, joka on tuttu Harry Potter ja puoliverinen prinssi -elokuvasta.

O’Brien’s tornilta on vain muutaman sadan metrin matka Cliffs of Moherin visitor centerille, jonka parkkipaikka kuhisee autoja ja turistibusseja. Mainitsemani Paddywagon, joka liikenöi Doolinin ja Cliffs of Moherin väliä, kulkee aikataulujen mukaan hyvin harvoin (aikataulun saa Doolinin turisti-infosta), mutta meidät päästettiin yhteen pitkän matkan Paddywagoniin ihan ilmaiseksi. Bussi oli täynnä turisteja, jotka olivat tulleet paikalle bussikyydillä, napanneet upeat kuvat hienoimmilta jyrkänteiltä ja palanneet taas mukavasti bussiin.
Mutta epäilen, ettei heidän Cliffs of Moherin jälkeinen Guinnes maistunut puoliksikaan niin hyvältä ja ansaitulta kuin meidän.
Piditkö lukemastasi?
Seuraa Tien päällä -matkablogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
Vitsi mitkä maisemat!!! Noita kun olis päässyt näkemään sumuverhon läpi! Mutta välittyivät kivasti kuvista, vaikka oma tuuri ei ollutkaan tuolla myöten. Onpahan syy lähtä takas. 🙂
Jep, kyllä noita kannattaa tulla kärkkymään myöhemin. Ei siellä aina sumuista voi olla! 😉