Zion | syyskuu 2017
Luulin, että täällä olisi vain paahtava aurinko ja punaiset kivet, mutta varjojen laskeutuessa kanjonissa on kylmä. Leiskuvan laakson keskellä kiemurtelee joki, jota reunustavat vihreänä mattona kasvavat puut. Myöhemmin kastumme vesiputouksen alla. Zion ei ole ollenkaan sellainen kuin kuvittelin.
Utahissa sijaitseva Zion on minulle varsin uusi tuttavuus, jonka olemassaolosta en ole tiennyt kauaa. En muista tarkalleen, milloin bongasin ensimmäiset kuvat punaisena hehkuvista kivistä ja kirkkaan sinisestä taivaasta. Mutta kun selvisi, että kuvissa komeilevat maisemat sijaitsivat vain reilun kahden tunnin ajomatkan päässä Vegasista, lisäsimme Zionin oitis häämatkamme kohteisiin.
Las Vegasista Zioniin suuntaavan kannattaa ottaa huomioon aikaero. Kummallista kyllä, Utahissa kello on tunnin edellä verrattuna läheisiin osavaltiohin, kuten Kaliforniaan, Arizonaan ja Nevadaan. Meille asia valkeni vasta auton ratissa, kun Here Mapsin näyttämä perilletuloaika siirtyi mystisesti tunnilla eteenpäin.
Onneksi Jenkkien kansallispuistoissa homma skulaa sen verran mainiosti, että iltapäivällä aloitetussa vierailussa ehti nähdä Zionista yllättävän paljon. Kaikista kauneimmaksi kehutulle Angels Landingin reitille emme ikävä kyllä ehtineet – ja suoraan sanottuna en tiedä, olisimmeko selvinneet siitä. Se ei ole mikään perusjampan haikki.
Postauksen lopusta löytyy lyhyt vinkkilista Zionista kiinnostuneille.
Springdale on portti Zioniin
Matka Las Vegasista Zioniin oli yksiä upeimpia ajoreittejä koko reissullamme. Kun aloimme lähestyä kansallispuistoa, ympärillämme vilisi punertavia vuoria ja harjanteita.
Zioniin kuljetaan Springdalen kylän läpi. Siellä on yllättävän laaja valikoima ravintoloita, kauppoja ja yöpymispaikkoja. Minne vain silmänsä kääntää, siellä on vuoria.
Auto kannattaa – ja oikeastaan pitää – parkkeerata Springdaleen, koska kansallispuiston pääkanjoniin ei kesäisin ja syksyisin saa ajaa autolla. Siellä saavat suhata vain ja ainoastaan Shuttle Busit – nuo ihanat kotterot, jotka köröttävät väsymättömästi aamusta iltaan ja vievät retkeilijöitä eri reittien aloituspisteille. Linjoja on kaksi: ruskea linja kuljettaa Springdalen ainokaista tietä pitkin Zionin Visitor Centerille. Sieltä voi hypätä kansallispuistossa kulkevan vihreän bussin reitille.
Vielä sananen Springdalesta. Yksi Zionin haastavimmista reiteistä on Temple of Sinawan pysäkiltä lähtevä, joen uomissa kulkeva reitti The Narrows. Mikäli haluaa kulkea siellä, kannattaa ehdottomasti vuokrata asianmukaiset välineet Springdalesta – uomissa virtaa nimittäin vesi. Tavallisilla vaelluskengillä homma voi käydä aika kusiseksi. Näin oli käynyt tapaamallemme saksalaispariskunnalle, jotka luulivat lähteneensä kävelemään kuiviin uomiin. Karun kauniit ja punertavat maisemat hämäävät: Zion ei ole kuiva. Ei kirjaimellisti eikä kuvainnollisesti.
Mitä me sitten näimme Zionissa?
Me jätimme jokiseikkailut sikseen ja suuntasimme ensimmäiseksi takaisin autoon. Huristelimme kiemurtelevaa vuoristotietä pitkin kohti Canyon Overlook Trailia, jonka pihvi on kanjoniin avautuva näköala. Näköalapaikalle päästäkseen täytyy ajaa pitkin tunnelia, josta päiväsaikaan päästettiin kulkemaan autoja kerrallaan vain yhteen suuntaan. Itsellä meinasi tunnelivuoroa odotellessa mennä sipuli pahemman kerran jumiin, mutta kärsivällisyys kannattaa.
Näköalapaikalle on alle kilometrin mittainen hauska kävely. Siinä missä Yosemitessa totuimme kävelemään asfaltoiduilla poluilla, Zionissa jokainen askel on erilainen. On liuskottuneita, sileäksi hioutuneita kivipaasia eri korkeuksissa. On kapeita, tomuisia polkuja ja käytäviä, joita pitkin täytyy kävellä kumarassa. Jokainen vierailemistamme kansallispuistoista erottautui edukseen jossain tietyssä aspektissa – Zion erottautui tässä. Sen kävelyreitit olivat mielenkiintoisinta maastoa.
Itse näköalapaikalta oli mahtavat maisemat alas spiraalinmuotoiselle autotielle – eli sille samaiselle, jota pitkin olimme itse vastikään huristelleet ylös.
Hetken maisemia ihailtuamme lähdimme samaa kiemurtelevaa tietä pitkin alas, jätimme auton parkkiin ja istahdimme mukavasti Shuttle Busin kyytiin. Menimme ihan kanjonin toiseen päähän viimeiselle, Temple of Sinawan pysäkille (pysäkki numero 9). Aikeenamme oli kävellä helppo 3,5 kilometrin Riverside Walk.
Siinä me sitten kävelimme, nyt taas vaihteeksi asfaltoidulla tiellä. Maisemat olivat kauniita, mutta muuten viisari ei kyllä värähtänyt mihinkään suuntaan. Pari sataa metriä käveltyämme päätimme tehdä täyskäännöksen ja lähteä etsimään edes inasen haastavampia kävelymaastoja.
Otimme bussin Zion Lodgelle (pysäkki numero 5), josta lähtee Lower ja Upper Emerald Poolille vievä parin kilsan patikka. Siellä pääsimme taas nauttimaan Zionin parhaista puolista: mielenkiintoisesta kävelymaastosta ja upeista maisemista.
Tällä reitillä aloin kiinnittää yhä enemmän huomiota Zionin yllättävään puoleen. Miten se olikin niin rehevä! Siinä missä Yosemitessa oli kuivaa ja ilma seisoi metsäpaloista ruskeana, Zionissa ilma oli raikasta ja joka puolella kasvoi puita. Lehtipuita ja kuusipuita suorastaan tursui korkeilla kielekkeillä.
Ja sitten toisaalta seuraavalla askelmalla saattoi törmätä kaktukseen. Zionin luonto osoittautui paljon monimuotoisemmaksi kuin olin ajatellut.
Lopulta pääsimme reittimme määränpäähän Upper Emerald Poolille. Se oli aika pieni – eikä sitä nyt ihan smaradginvihreäksi voi kehua – mutta alkuillan hämärässä se tuntui kuin kansallispuiston salaiselta keitaalta.
Lammelta takaisin tullessamme saimme taas tuta Zionin yllätyksellisyyden, kun jouduimme iloisesti pirskottavan vesiputouksen kastelemaksi. Mielikuvissani Zion oli suurinpiirtein viimeinen paikka, jossa niin voisi käydä.
Laaksoon saavuttuamme pimeys oli laskeutunut kanjoniin. Meille se tarkoitti kotiinlähdön aikaa, mutta eräille muille otuksille se tarkoitti päinvastaista. Zion Lodge -hotellin edustalla käyskenteli valtava lauma peuroja. Tässä vaiheessa matkaa se oli meille jo kovin tuttu näky.
Vinkit Zionin aikoville:
- Ota huomioon aikaero: Utahissa kello on tunnin enemmän kuin Nevadassa, Arizonassa ja Kaliforniassa
- Auto kannattaa pysäköidä Springdalen kaupunkiin. Bussit kulkevat kansallispuistoon Majestic View Lodgelta asti
- The Narrows -reittiä varten kannattaa vuokrata välineet Springdalesta. Reitille mennessä pitää tarkistaa, onko siellä kulkeminen turvallista juuri sinä päivänä
- Canyon Overlookille kuljetaan tunnelin kautta. Pieni parkkipaikka löytyy heti tunnelin jälkeen oikealta
Oletko käynyt Zionissa?
Seuraa Tien päällä -matkablogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
Mä olen – vähän sun tavoin – kuvitellut, että Zion on lähinnä pelkkää punaista kuivaa kalliota, lukuunottamatta laakson pohjalla kiemurtelevan joenuoman vehreyttä. Mutta tuollahan näyttää kovinkin raikkaalta! Hauska, että kuvasit Yosemiten karuksi ja Zionin vehreäksi, kun olin ajatellut niiden olevan juuri toisin päin.
Voi, kyllä mä Zioniin vielä joskus pääsen!
No joo, muakin yllätti se, miten lopulta nuo kääntyi päälaelleen, että Zionissa vesi virtasi ja Yosemitessa oli kuivaa ja paloherkkää. 🙂 Aivan varmasti pääset sinne!
Tuo kuvauksesi matkasta Zioniin sieltä täältä näkyvine punaisine kallioineen toi mieleeni matkan eteläisestä Arizonasta Sedonaan. Zion on meillä vielä näkemättä, mutta suunnitelmissa kyllä. Todella upealta näyttää!
Tuo aikaero onkin jännä juttu. Selvittelin vähän näitä aikavyöhykejuttuja ennen ekaa matkaa länsirannikolle. Kalifornia sijaitsee länsirannikon aikavyöhykkeellä, kun Nevada, Arizona ja Utah sijaitsevat seuraavalla aikavyöhykkeellä. Nevada ja Arizona ovat kuitenkin kesällä samassa ajassa kuin Kalifornia, koska Nevada ja Arizona eivät siirry kesäaikaan, Kalifornia puolestaan siirtyy. Myös Utah siirtyy kesäaikaan, joten sillä selittyy tuo tunnin ero. Ensi viikon sunnuntaina Utah on taas samassa ajassa Arizonan ja Nevadan kanssa, kun kesäaika päättyy. Samalla Kalifornia siirtyy yhden tunnin päähän näistä kolmesta.
Ja jos tämä kuulostaa sekavalta, niin sitten voidaan ottaa mukaan vielä Arizonan intiaanialueet. Siellä siirrytään kesäaikaan, vaikka muu osavaltio pysyy samassa ajassa. Hah, ajelimme Arizonan itäosassa, osin navajojen alueella, muutaman päivän ajan ja välillä oli pientä epäselvyyttä paljonko kello mahtaa olla. Kännykkä ei noista vaihdoksista selvinnyt, vaan automatiikka piti laittaa pois päältä ja yrittää itse säätää aikaa tarvittaessa.
Ehdottomasti kannattaa käydä Zionissa! Siellä päin on vaikka kuinka noita punaisia kallioita.
Ja toi aikaerojuttu ei sitten yhtään monimutkaisemmaksi voi mennä 😀 Sitä mä just ihmettelin, että miten Utah oli eri ajassa varsinkin Arizonan kanssa, kun niiden nyt ainakin olisin kuvitellut olevan samassa ajassa, mutta toi kesäaikahan selittää sitten sen. Ja haha, voin kuvitella, mitä tenkkapoo-tilanteita tuli siellä intiaanilueilla.