Utrecht | maaliskuu 2012
Tämä kirjoitus on osa sarjaa, jossa muistelen opiskelijavaihtoani keväällä 2012. Aiemmin olen kirjoittanut muistojani vaihdon ensimmäisiltä päiviltä sekä ensimmäiseltä kokonaiselta kuukaudelta. Muut vaihtoon liittyvät jutut löytyvät täältä.
Helmikuun muistelot jäivät siihen kohtaan, jossa meidän viiden tytön soluasuntoomme muutti kaksi bulgarialaista miestä. Se oli tietenkin alkuun suuri kriisi, sillä olimme oppineet elämään viidestään tietyllä tavalla – järjestimme dinner partyja ja etkoja, mutta pidimme paikat silti varsin siistinä. Pyysimme esimerkiksi kaikkia vieraitamme jättämään ulkokengät aina keittiön ulkopuolelle.
Otinkin alkuun varsin tiukkapipoisen asenteen. Nojasin keittiönoven karmiin ja laitoin käteni puuskaan – tänne ei sitten tulla ulkokengillä, tömäytin solumme miesasukeille. Seuraavaksi vein heidät keittiön ilmoitustaulun luo ja tökin tiskauslistaa – sinne nimet ja sassiin, niin säilyy keittiössä siisteys!
Ei ole varmaan liioittelua sanoa, etten tullut uusien asuinkumppaniemme kanssa kovinkaan hyvin toimeen ensimmäisinä päivinä.
Tilanne oli kuitenkin muuttumassa radikaalisti. Se tapahtui maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna, jolloin me solun tytöt (miinus E, joka oli Irlannissa) teimme lyhytelokuvan yhden suomalaistytön kanssa. Tarkoituksena oli käsikirjoittaa, harjoitella, kuvata, editoida ja järjestää ensi-ilta elokuvalle viikonlopun aikana. Projekti sai nimekseen Parnassos-projekti.
Minä otin tehtäväkseni käsikirjoittaa elokuvan, mutta minulla oli siinä myös yksi viehättäväksi maskeerattu roolihahmo.
Tehtävät oli jaettu kunkin osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Koko lauantaipäivän paiskimme töitä.
Illalla pidimme wrap partyt, joiden piti olla vain pienimuotoiset kuvauspäivän päättävä kekkerit, mutta toisin kävi. Toinen bulgarialaisista kämppisistämme toi wrap partyymme bulgarialaista viinaa ja teki erittäin herkullista salaattia.
Wrap partymme laajeni sitten vähän muullekin porukalle kuin vain elokuvaposselle. Sinä iltana humaltui yksi jos toinenkin, toiset enemmän kuin koskaan aiemmin. Mutta tärkein asia oli se, että pääsimme bulgarialaisen kämppikseni kanssa yli tökkivästä alusta. Siitä lähtien minua ei enää haitannut kuukauden kestäneen akkavallan päättyminen. Pojat olivat ihan ok.
Sunnuntai-iltana järjestimme keittiössämme elokuvan ensi-illan. Paikat oli laitettu varsin tunnelmalliseksi.
Ensimmäisenä minä ohjaajakäsikirjoittajana puhuin muutaman sanan, minkä jälkeen katsoimme elokuvan. Loppuilta sujui rauhallisissa keskustelun ja kevyen viininmaistelun merkeissä.
Pian Parnassos-projektin jälkeen täytin 22 vuotta. ESN oli järjestänyt jonkinlaisen pukukilpailun Poemassa, ja me pukeuduimme Spaissareiksi. Me aika odotetusti voitimme pukukilvan, en vain muista, mitä oli palkintona.
Kevät saapuu Utrechtiin – luokkaretki Amsterdamiin ja vieraita Suomesta
Maaliskuun alussa teimme Amsterdamiin luokkaretken.
Retki oli osa taidehistorian sekä Euroopan kaupunkikehityshistorian kursseja. Tutustuimme Amsterdamin luoviin yhteisöihin ja kävimme Van Gogh -museossa. En muista enää, mikä näyttely siellä oli, mutta sen muistan, että siellä oli esillä myös suomalaistaiteilijoiden töitä. Siellä oli esimerkiksi nurkkaus, jossa saattoi kuunnella Sibeliusta samaan aikaan, kun katsoi Järnefeltin ja Edelfeltin maalauksia suomalaisista kansallismaisemista. Se teki vaihtaritytön olon kovin sentimentaaliseksi.
Kevään merkkejä alkoi näkyä Utrechtissa maaliskuun alkupuolella. Se oli aika haussua, sillä vain kuukautta aiemmin oli ollut kylmempi kuin vuosikausiin, luntakin oli satanut.
Kevään kylkiäisenä sain kaksi ystävääni vierailulle. He kauhistelivat Parnassoksen oloja – mitähän ihmettä he olisivat ajatteleet, jos olisivat joutuneen Beneluxlaaniin…
Vanhempieni tavoin ystäväni ihastuivat mini-Amsterdamiin, jossa asuin. Vein heidät Janskerkhofin kukkatorille, ihastelemaan Utrechtin katedraalin kirkkopuistoa ja syömään kirkosta pubiksi muuttuneeseen Café Olivieriin.
Heidänkin kanssaan menin Amsterdamiin – me kun olimme olleet siellä kolmisteen rymyämässä jo vuonna 2009. Oli siis otettava revanssi!
Seuraavana päivänä vietimme ihanan sunnuntain, jonka aikana menimme kevätpiknikille Wilhelmina parkiin ja sieltä kuuntelemaan jazzia ’t Oude Pothuysiin. Oudegrachtilla sijaitseva ravintola on edelleen yksi lempipaikoistani Utrehtissa, ja suosittelen kaikille kaupungissa kävijöille sinne menemistä.
Ensimmäistä kertaa Hollanin ulkopuolelle – Berliini ja Praha kutsuvat!
Maaliskuuhun mahtui vielä monta jännittävää asiaa. Ensinäkin me järjestimme keittiössämme St. Patrick’s Dayn bileet. Irlantilaiskämppikseni opetti siellä kaikille irlantilaistanssia, minkä jälkeen keittiömme lattia oli mustanaan ulkokengistä tulleita naarmuja. Eipähän tarvinnut enää vahdata ulkokenkien jättämistä oven ulkopuolelle.
Mutta se oli sen arvoista! En ole muuten sittemmin juhlinnut Saint Paddysiä kertaakaan. Pitäisiköhän korjata asia pikimmiten?
Maaliskuun loppu oli kuitenkin vielä ikimuistoisempi kuin naarmuinen keittiön lattia. Silloin lähdimme nimittäin ensin luokkaretkelle Berliiniin, jossa tutustuisimme kaupungissa tapahtuvaan gentrifikaatioon eli naapusrustojen keskiluokkaistumiseen.
Niinpä sitten eräänä synkkänä maaliskuisena tiistaina hyppäsimme yöbussiin, joka körötteli Utrechtista Berliinin reilussa kymmenessä tunnissa. Nukkumisesta ei tullut mitään, joten ensimmäinen päivä Berliinissä tuntui varsin pitkältä.
Loppujen lopuksi Berliinin-reissusta tuli todella mieleenpainuva. Siitä olen kirjoittanut erikseen, minkä takia en lätise reissusta tässä sen enempää. Yksi tärkeä asia minun täytyy kuitenkin mainita tässä Berliiniin liittyen. Siellä minulle, E:lle ja kolmelle muulle luokan tytölle syntyi ihanan tiivis ystäväporukka, jonka kanssa pidimme yhtä koko loppuvaihdon ajan. Kutsuimme kaveriporukkaamme Las Senzaksi, joka tuli etunimiemme ensimmäisistä kirjaimista. Minun ja kanadalaisen E:n lisäksi porukassa oli espanjalainen N, bulgarialainen Z ja romanialainen A.
Berliinin jälkeen jatkoin matkaa Prahaan kanadalaisten luokkalaisteni kanssa. Heillä oli edessään kunnon reissu muuallekin Eurooppaan, mutta oma aikatauluni antoi myöten vain Prahaan.
Keväinen Praha oli kertakaikkiaan viehättävä, mutta se tuntui tylsältä vauhdikkaan Berliinin jälkeen. Siitäkin olen kirjoittanut oman kirjoituksen.
Prahasta palasin kotiin Utrechtiin, jonne olin saanut jälleen uuden vieraan, tällä kertaa poikaystäväni. Ja samalla tavalla kuin edellistenkin vieraideni kanssa, kävimme kääntymässä Amsterdamissa.
Siten oli taputeltu maaliskuu, joka oli varsin huippu kaikkine reissuinensa.
Seuraavaksi edessä oli huhtikuu, jolloin vaihtarin juhlakunto laitettiin testiin.
Piditkö lukemastasi?
Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.