Utrecht | helmikuu 2012
Edellisessä opiskelijavaihtoa käsittelevässäni kirjoituksessa kerroin tuntemuksiani ensimmäisten päivien osalta. Muutin Utrechtiin tammikuun lopulla, joten tammikuussa ehdin lähinnä tutustua vähän muihin vaihtareihin ja raapaista Utrechtin pintaa. Nyt vuorossa ovat helmikuun muistot.
Helmikuussa kaikki alkoi toden teolla, kun pääsin muuttamaan etukäteen varaamaani opiskelija-asuntolaan Beneluxlaanille. Koulussa päästiin myös eteenpäin tutustumispäivistä ja siirryttiin itse opetusohjelmaan.
Mutta mennään ensin siihen asuntolaan, Beneluxlaaniin, joka tunnettiin suomalaisten vaihtarien keskuudessa ironisesti myös ”Beneluxarina”. Meidän viidentoista toimittajaopiskeijan ryhmästä kuusi oli muuttamassa samaan paikkaan. Olimme kuulleet, että neljän kilometrin päässä keskustasta sijaitseva Beneluxari oli biletalo, mutta ainakin se oli halvin asunto, mitä korkeakoulun oma vuokranvälitystoimisto SSH tarjosi. SSH oli kalliimpi kuin muut paikalliset vuokranvälitystoimistot, kuten Kamernet, mutta ajattelin sen olevan varmin, joten varasin asumukseni sitä kautta. Olin kuullut joidenkin saaneet Utrechtista asunnon vapailta markkinoilta, mutta läheskään kaikki paikalliset eivät halua vuokrata vaihtareille.
Olin ystävystynyt erityisesti Beneluxlaaniin muuttavan kanadalaistyttö E:n kanssa. Vitsailimme hänen kanssaan, että ainakin voisimme viiden kuukauden päästä kehuskella sillä, että selvisimme ultimaattisesta party housesta. Todellisuudessa kestimme yhden yön.
Olen kirjoittanut jo aiemmin siitä karmeasta todellisuudesta, joka meitä kohtasi Beneluxlaanissa. Tyydynkin siis tässä toteamaan vain sen, että Suomessa moinen paikka ei olisi enää pystyssä, siellä ei pitäisi kenenkään asua.
Niinpä marssimme E:n ja ruotsalaisen luokkatoverimme kanssa SSH:n toimistoon ja vaadimme heitä antamaan meille uuden asunnon. Onneksemme kevätlukukausi on aina vähän syyslukukautta hiljaisempi, joten vapaita asuntoja oli vielä jonkin verran jäljellä. He tarjosivat meille paikkaa Utrechtin keskustassa sijaitsevasta Parnassos-kulttuurikeskuksesta, jonka solut oli normaalisti varattu vain Utrechtin taideyliopiston opiskelijoille. Emme myöskään saisi enää omia huoneita, vaan joutuisimme jakamaan huoneet. Se ei haitannut meitä – Parnassoksessa oli puhdas keittiö ja vessanpöntöt, joille uskalsi istua, toisin kuin Beneluxarissa.
Pienen shokin jälkeen elämä alkoi siis hymyillä. Meitä asui viisi tyttöä – kaksi Suomesta, yksi Irlannista, yksi Ruotsista ja yksi Kanadasta – samassa solussa. Meillä oli käsissämme tyttöjen valtakunta, ja meidän tyttöjen valtakunnassa päätettiin aloittaa illalliskutsujen pito. Kokkaaminen ja etkoilu Parnassoksessa alkoi siis heti vaihdon alussa, eikä se koskaan tauonnut koko viiden kuukauden aikana.
Keittiömme kattoikkunasta näimme muuten Utrechtin ikonin, Dom-tornin. Koska meillä ei ollut keittiössä kelloa, mutta näimme Domin kellotaulun, kutsuimme Domia keittiökelloksi.
Luminen Utrecht, vaan ei tarpeeksi kylmä
Helmikuun alussa Utrechtissa satoi lunta. Sitä satoi kuitenkin niin vähän, että saatoimme pyöräillä kouluun.
Hollannissa jännitettiin, olisiko talvi 2012 pitkästä aikaa niin kylmä, että kanaalit jäätyisivät ja voitaisiin järjestää taas kuuluisa luistelukilpailu Elfstedentocht. Oli kylmempi kuin aikoihin, mutta lopulta kisaa ei järjestetty silloinkaan. Se olisi ollut historiallista, sillä edellinen Elfstendetocht on järjestetty vuonna 1997.
Me Parnassoksen tyttövaltakunnan asukkaat iloitsimme kuitenkin kauniin lumisesta Utrechtista.
Kävimme tutustumassa myös Hemaan, joka on halpojen hintojen sekatavarakauppa. Kävi ilmi, että hollantilaiset rakastavat makkaraa niin paljon, että niitä tuotiin kosmetiikkaosastollekin. Onhan se totta, että huulipunaostoksilla tulee aina makkarahimo.
Hollantilaiselämääni muodostui nopeasti kaksi hallitsevaa elementtiä: opiskelu ja juhliminen. Oppitunteja meillä oli aika vähän, mutta läksyjä saimme sitäkin enemmän. Löysin – älkää kysykö miten – listan kotitehtävistäni helmikuun puolivälissä:
- lue Anka Jacobsin Being Dutch -artikkeli ja sen perusteella vertaa hollantilaista kulttuuria omaan
- lue yksi luku E.H. Gombrichen The Story of Art -kirjasta
- tee ryhmätyönä analyysi Éugene Delacroixin La Liberté guidant le peuple -maalauksesta
- lue kaksi artikkelia englannin kurssia varten
- tee analyysi The Science of Sleep -elokuvasta
- lue kaksi novellia fiktiokurssille
- vastaa kuuteen esseekysymykseen koskien eurooppalaisia kaupunkeja
- lue islamia käsittelevä artikkeli
Ja näiden tehtävien deadline oli seuraavalla viikolla.
Pakko mainita muuten yksi huvittava juttu tuohon hollantilaisen kulttuurin tehtävään liittyen. Sen kurssin opettaja halusi tosiaan kuulla, mitä mieltä olimme Hollannista niiden muutamien viikkojen jälkeen, mitä olimme maassa viettäneet. Osa meistä kirjoitti muun muassa siitä, kuinka ärsyttävää oli, ettei Visa toiminut melkein missään. Opettajamme ei kuitenkaan halunnut kuulla tällaisia juttuja, hän oli mielissään ainoastaan kirjoituksista, joissa kerrottiin hollantilaisesta pyöräilykulttuurista ja upeista kanaaleista. Vähän sama kuin jos minä haluaisin kuulla Suomesta pelkästään, että sauna on mahtava ja järvet ovat kauniita.
Opiskelun vastapainona se toinen puoli oli tosiaan juhliminen, jota tapahtui parhaimmillaan useita kertoja viikossa. Tiistaisin oli halvan kaljan (1,5 e) vuoro opiskelijahelvetti Poemassa, torstaisin tanssimme hipsterimmässä Tivolissa. Viikoloppuisin tie vei milloin minnekin – juhlapaikoista ei opiskelijakaupunki Utrechtissa ollut puutetta.
Perinteisesti meidän keittiömme Parnassoksessa oli etkojen mekka. Toisinaan söimme ensin yhdessä, toisinaan skippasimme suoraan nestemäisiin.
Sitten oli niitä laiskoja sunnuntaiaamuja, jolloin irlantilaisvahvistuksemme oli tehnyt kaikille lettuja.
Oli myös pizzakekkereitä, joissa ihmettelimme muun muassa ruotsalaisten tapaa laittaa pizzaansa banaania. BANAANIA!!
Ensimmäistä kertaa Amsterdamissa vaihdon aikana
Helmikuun loppupuolella vanhempani tulivat kylään, he olivat ensimmäiset vieraani Suomesta. Olin siihen mennessä asunut Utrechtissa jo kuukauden. Esittelin heille soman kotikaupunkini kauniita katuja, Oudegrachtin kanaaleja sekä oivan pubin Kafé Belgiën.
Kävin vanhempieni kanssa myös Amsterdamissa, jossa en ollut käynyt kertaakaan sitten Hollantiin saapumiseni. Syy oli hyvin yksinkertainen: Utrecht oli kuin Amsterdam pienoiskoossa, vaan paljon hollantilaisempi. Utrechtissa ei tarvinnut kammeta turistien meressä toisin kuin dameissa. Kiinnostavaa oli myös se, että kun me vaihtarit kysyimme hollantilaisilta, missä kaikkialla Hollannissa meidän kannattaisi reissata, kukaan ei maininnut Amsterdamia.
Kovin tutultahan Amsterdamissa näytti: oli pyöräröykkiöitä, kapeita taloja ja leveitä kanaaleja. Utrechtilla on toisaalta yksi etulyöntiasema kanaaleihin liittyen: siellä on kymmeniä ravintoloita vesitasossa, jopa hotelleja. Amsterdamissa näin ei ole.
Teimme vanhempieni kanssa muutaman perinteisen Amsterdam-turistin teon ja kävimme sekä veneajelulla kanaalilla että Rijksmuseumissa. Edellisen kerran olin ollut Amsterdamissa interreilillä 2009. Silloin haimme ystävieni kanssa kulttuuriannoksemme seksimuseosta.
Näissä merkeissä meni ensimäinen kokonainen kuukauteni Utrechtissa. Iloiset merkit vaihtuivat vähän uhkaavammaksi, kun yhtäkkiä helmi-maaliskuun vaihteessa tyttöjen valtakuntaamme muutti alieneita: kaksi bulgarialaista miestä!
Mitä sitten tapahtuikaan, se selviää seuraavassa vaihtarimuistelossa.
Piditkö lukemastasi?
Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
