IGTT: Häät skotlantilaisessa linnassa

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou.

Osallistun IGTT-tempaukseen ensimmäistä kertaa. Tämän kuukauden teemana on eettinen matkailu, mutta koska olen myöhäisherännäinen Instagramin maailmassa, en voisi kuvittaa toukokuun teemaa Instagram-kuvilla. Sen sijaan palaan viime viikon lauantaihin, jolloin rakas ystäväni meni naimisiin.

Marraskuussa 2010 ystäväni J vietti 20-vuotissyntymäpäiviään. Etkoilla tarjoiltiin muun muassa tequilaa, ja jatkoille menimme Helsingin keskustaan Molly Malone’s -irkkubaariin. Alkuillasta juotu tequila teki minulle tepposensa sinä iltana ja jouduin vetäytymään kemuista aika pian. Sitä ennen onnistuin ostamaan Mollyssa itselleni muutaman lisäshotin salmaria ja tequilan synttärisankarille. Se olikin viimeinen ilta, kun olen näitä juomia kurkkuuni kumonnut.

Kun minä tuijotin taksissa liikenteenjakajia selvemmän olotilan toiveessa, tapasi ystäväni tulevan aviomiehensä Molly Malone’sissa. (Siellä on toinenkin ystäväni tavannut aviomiehensä, vink vink!) Brittiläisskottilainen mies M oli asunut Suomessa jo monta vuotta. Illan päätteeksi M kysyi J:n numeroa, ja tasan viisi vuotta myöhemmin ystäväni 25-vuotissyntymäpäivänä hän kosi.

Tästä päästäänkin viime lauantaihin. J ja M järjestivät häänsä pikavauhtia alle puolessa vuodessa. (Itsehän olen ollut kihloissa jo kaksi vuotta, eikä häitä ole vieläkään pidetty.) Nopea rykäisy ei todellakaan näkynyt lopputuloksessa, joka oli ikimuistoinen kokemus meille vieraille.

Meidän keravalaislähtöinen ystäväpiirimme on ollut kasassa jo yli kymmenen vuotta. Yksi meistä on lentänyt Amerikkaan (sen Molly Malone’sissa tavatun miehen kanssa), toinen Lontooseen (muualla kuin Molly Malone’sissa tavatun miehen kanssa) ja me muut asumme nykyään Helsingissä. Matka Länsi-Skotlannin maaseudulle vaati siis jonkin verran ponnisteluja ja rahallista panostusta, mutta kokemusta ei voi mitata rahassa. Skotlantiin lähtemisestä ei ollut kysymystäkään.

Me majoituimme aveceinemme sulhasen vanhempien kotona pienessä Dunoonin-kylässä. Dunoon on suosittu lomakaupunki kesäisin ja sinne tullaan esimerkiksi Glasgowsta junalla ja lautalla. Tällaisesta merellisestä ja vuoristoisesta Skotlannista en ollut tiennyt mitään etukäteen.

Matka hääpaikkaan Castle Lachlaniin vei Dunoonista 40 minuuttia autolla. Matkan varrella jokaisen nurkan takaa paljastui aina uusi, mieletön vuoristomaisema. Ennen tätä matkaa olen aina ajatellut Skotlannin yhteydessä vihreitä nummia. Minulla ei ollut mitään käsitystä Länsi-Skotlannin meri- ja vuorimaisemista, joita näimme. Paikallisen taksikuskin mukaan Länsi-Skotlanti on Skotlannin parasta antia.

Päästessämme perille ihastelimme Castle Lachlanin vehreitä tiluksia. Taustalla näkyi meri ja ruohoa mutustelevia lampaita. Ai niin ja sää! Olen unohtanut hehkuttaa, kuinka aurinkoinen sää lauantaina oli! Skotlannissahan sataa suurimmaksi osaksi, alkuviikosta saimme päällemme Glosgowssa rankkasateet ja räntäkuurot, mutta lauantaina ei tullut tipan tippaa.

Skottilaisiin häihin kuuluu tietenkin säkkipilli ja paikalla oli kilttiin pukeutunut soittaja. Se hetki, kun hän lämmitteli linnan etuovella juuri kuvailemaani maisemaa vasten, oli varmaan skottilaisin hetki koko matkalla.

Kolmelta lämmittely ja odotus oli ohi, kun J ja M astelivat portaat alas linnan aulaan säkkipillin säestämänä. Vesihanat aukesivat saman tien, enkä saanut niitä suljettua koko seremonian ajan.

J ja M olivat valinneet humanistisen vihkiseremonian, joka on ilmeisesti varsin yleinen Skotlannissa nykypäivänä. En ole itse ennen ollut siviilivihkitilaisuudessa mukana, ja tämä oli mielestäni ihanan koskettava ja herkkä.

Vihkijä puhui J:n ja M:n suhteesta, M:n sisko lauloi heille laulun ja J:n sisko lausui Eino Leinon runon. Kenties kaikkein koskettavin hetki oli, kun J ja M puhuivat toisilleen rakkaudestaan. Molempien ääni särkyi sanojen lopussa ja yleisö pyyhki kyyneliään minkä ehti. (J:n ja M:n vihkinyt mies muuten ihmetteli, että kaikki suomalaiset olivat niin vakavia, mutta kuitenkin itkivät kuin pienet porsaat. Myönnetään.) En tiedä pystyisinkö itse puhumaan omissa häissäni kokonaisia lauseita vihkiseremoniassa, joten erittäin suuri hatunnosto J:lle ja M:lle.

Varsinkin yksi seremoniassa sanottu asia jäi mieleeni. J ja M halusivat korostaa, kuinka luonnollista toisen kanssa on olla ihan hiljaa, the comfortable silence. Seremonia ei siis todellakaan vilissyt siirappisia ylistyssanoja rakkaudesta vaan siinä kävi selväksi, kuinka hyvä heidän on vain olla. He ovat toistensa parhaita ystäviä. Niisk.

Vihkitilaisuus päättyi tuoreen avioparin ensisuudelmaan riemunkiljahduksien saattelemana. Sen jälkeen he allekirjoittivat sitoutuvansa avioliittoon todistajien läsnäollessa. Taustalla soi erittäin hyvin tilanteeseen sopiva Signed, Sealed, Delivered, I’m yours!

Loppuaika häissä meni rennosti tanssien, jutellen ja grilliruokaa nautiskellen. Säkkipillistä, kilteistä ja skottilaisista tansseista huolimatta nämä eivät olleet perinteiset skottilaiset häät, esimerkiksi ensimmäistä tanssia J ja M eivät tanssineet. Heillä ei myöskään ollut hääkakkua, vaan he ”leikkasivat” kuppikakkuja. Meille suomalaisille vieraille kaikki tuntui kuitenkin ihanan autenttiselta koko ajan.

Ensi vuonna on sitten omien häiden vuoro. Saa nähdä, kuinka meitin käy.

Piditkö lukemastasi?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.