Minä olen odottanut uutta Helsingin kaupunginmuseota jo kauan tietämättäni.
Unohda valkoiset huoneet ja tuimat tädit, jotka kieltävät sinua koskemasta mihinkään. Täällä saa koskea, löhöillä, istua Hetekalle ja kuunnella radiota.
Museossa on myös paljon tekemistä lapsille, vanhemmat huomio! Työkaverini sanoi, että jos museo olisi ollut olemassa hänen äitiyslomansa aikana, hän olisi ollut täällä hengailemassa joka päivä. (Museon kadunpuoleisessa ikkunassa lukee muuten, että SAA HENGAILLA!)
Sanoinko jo, että museo on ilmainen?
Helsingin kaupunginmuseo (Aleksanterinkatu 16) aukesi toukokuun puolivälissä ja se on maailman ainoa museo, joka on omistettu vain Helsingille. Se kertoo kaupungin historiaa. Vaikka Helsinki-keskeisyys tuntuisi vain helsinkiläisten omien pierujen haistelulta, siitä pitää silti.
Museossa tehdään kierros 1930-luvun kaupunkiin, istahdetaan 1950-luvun olohuoneeseen ja otetaan tuoppi 1970-luvun keskiolutbaarissa. Juottolan seinältä löytyy tietysti voileipälista, sillä siihen aikaan oluen kanssa oli tilattava pakollinen kylkiäinen. Listalla on niinkin houkuttelevia leipiä kuin muna-anjovisleipä.
Täällä pääsee myös testaamaan VR:ää eli virtual realitya. Sen jälkeen, kun on päässyt siitä yli, ettei VR tarkoita VR:ää, voi laittaa lasit päähän ja nauttia hämmentävästä tunteesta, kun leijuu Helsingin yllä, eikä jalkojen alla ole mitään. Seuraavat kaksi kuvaa ovat Aikamatka-huoneesta, josta VR-lasit löytyvät.
Parasta museossa on mielestäni nimenomaan se, että huoneisiin saa mennä, siellä saa viettää aikaa. Ei ole vain vitriinejä ja seiniä, joita katsellaan.
Lapsille museosta löytyy ihan oma kaupunki kahdessa kerroksessa. Sieltä löytyy esimerkiksi kodikas mummola, vanhanajan koululuokka pulpetteineen, laiva sekä nukketeatteri. Myös rauhallinen lukuhuone fatboysineen houkuttelee varmasti kävijöitä. Lasten kaupunki on ollut auki jo aikaisemminkin, mutta nyt remontin jälkeen se on ilmeisesti entistä parempi.
Sitten on mainittava vielä neljäs kerros, jossa on syyskuun 11. päivään saakka Museum of Broken Relationships, eli se kuuluisa eromuseo. Näyttelystä löytyy tavaroita, joita suhteistaan eronneet ovat siihen lahjoittaneet. Jokaiseen esineeseen liittyy tarina. Tarinat ovat juuri niin kiehtovia kuin voi kuvitella.
Osa erotarinoista on todella erikoisia: Löytyy vihreä vati, jossa on huljuteltu peräpukamista kituvaa ahteria. Nännilävistykset, jotka hankittiin, jotta poikaystävä ei tekisi kipeitä nännäreitä. On teetetty morsiuspuku, joka saapui päivä sen jälkeen, kun tuleva aviomies oli jättänyt.
Hassua, miten särkyneistä sydämistä lukiessa tunsi itse asiassa kaipaavansa hullua, rikkinäistä sydäntä. En edes ymmärrä miten se on mahdollista. Tarinoista välittyi kiihkeä, nopea kipinä ja syvältä tuntuva rakkaus, joka kuitenkin kuoli pois – monesti hyvin, hyvin rumalla tavalla. Miksi se tuntuu joskus romanttisemmalta kuin vuosikausia, ehkä koko elämän kestänyt suhde? Ehkä, koska se ei ehtinyt arkipäiväistyä. Ehkä olen katsonut liikaa tv-sarjoja.
Oletteko jo käyneet tutustumassa Helsingin kaupunginmuseoon?
Piditkö lukemastasi?
Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
