Lyhyt ja ytimekäs vastaus otsikon kysymykseen on tietenkin EI. Tämä postausaihe on pyörinyt mielessäni viime keväästä saakka, kun tapasin bussissa erään tuttavani pitkästä aikaa. Vaihdoimme hänen kanssaan kuulumiset, ja hän kertoi eronneensa pitkäaikaisesta kumppanistaan. Eron jälkeen hän oli alkanut unelmoida ulkomaille muutosta. Ensimmäinen ajatukseni oli, että vasta eron jälkeenkö. Olen seurustellut melkein koko aikuisikäni, joten jos …
Skottihäät, karhuja ja road trip – matkailuvuosi 2016
Ihmiset! Tätä vuotta on jäljellä enää alle kaksi viikkoa! Siksi minäkin aion nyt summata tämän vuoden matkat, joista yksi odottaa vielä tämän kuun lopussa. Joulukuun 28. päivänä suuntaamme Vietnamiin. Matka tulee aika ihanaan saumaan, koska viimeisin ulkomaanreissu oli HEINÄKUUSSA. Ihan ottaa sydämestä, kun sen kirjoittaa. Palataan tähän ja syihin hieman myöhemmin. Tammikuu Minulla ja poikaystävälläni …
Suomen Alpit löytyvät Kainuusta
Sotkamo | heinäkuu 2016 Näin keskellä talvea on ihana muistella mennyttä kesää. Minulla oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa elämässäni kuukauden palkallinen kesäloma, jonka kohokohtiin kuuluivat autoreissu Baltiaan ja viikon matka Kainuuseen Katinkultaan. Katinkulta sijaitsee Vuokatissa, josta löytyy upea Vuokatinvaara. Talvisin siellä voi luonnollisesti lasketella ja lautailla. Kesäaikaan vaara on mahtava paikka liikkumiseen ja kaiken kauneuden ihmettelyyn. Hiljentyessäni Vuokatinvaaran …
Miten elämäni on muuttunut Orivedelle muutettuani?
En ole kirjoittanut Oriveden opiston kirjoittajalinjan toiselta opintojaksolta vielä mitään. Koska joululoma alkaa jo kahden viikon päästä, ajattelin nyt summata vähän, miten päätös Orivedelle lähtemisestä on muuttanut elämääni. Kirjoitan paljon enemmän kuin ennen Olen kirjoittanut enemmän tai vähemmän siitä lähtien, kun pääsin toimittajakouluun 2010. Fiktion kirjoittamiseen käyttämäni aika on kasvanut Orivedellä tietenkin räjähdysmäisesti – niin …
Vaihtarimuistoja – bucket listin toteuttamista ja hyvästejä
Utrecht | kesäkuu 2012 Kesäkuu oli viimeinen kuukauteni opiskelijavaihdossa Hollannissa. Aiemmin olen kirjoittanut vaihtarimuistojani ensimmäisiltä päiviltä, helmikuulta, maaliskuulta, huhtikuulta ja toukokuulta. Toukokuu päättyi Hollantia hellivään helleaaltoon, josta otimme kaiken irti asentamalla katollemme uima-altaan. Jouduimme lopulta purkamaan pikku keitaamme, mutta onneksii lämpö ei heti karannut Utrechtista. Kesäkuun ensimmäistä päivää pääsimme juhlimaan Uithofin kampuksella järjestettyissä kattobileissä. Mielestäni …
Vaihtarimuistoja – yksin Lissabonissa ennen Hollannin helleaaltoa
Lissabon & Utrecht | toukokuu 2012 Toukokuu oli toisiksi viimeinen kuukausi viisi kuukautta kestävässä vaihdossani. Olen aiemmin kirjoittanut helmi-, maalis– ja huhtikuun muistelmat. Vaihdon ensimmäisten päivien muistelot voi lukea täältä. Huhtikuu oli täynnä karkeloita ja juhlia, jotka huipentuivat kaksipäiväisiin Queen’s Night ja Queen’s Dayhin. Meno Utrechtissa oli ollut sen verran railakasta, että reportaasimatkani Lissaboniin tuli kuin …
Vaihtarimuistoja – huhtikuu oli hehkeä juhlakuukausi
Utrecht | huhtikuu 2012 Olen siirtynyt vaihtarimuisteloissani puoliväliin, aiemmin olen kirjoittanut tammi-, helmi– ja maaliskuusta. Huhtikuun alussa olin juuri palannut Berliinin– ja Prahan-reissuilta, ja poikaystäväni oli käynyt ensimmäisen kerran Utrechtissa. Sitten tulin kipeäksi, ainakin kolmatta kertaa koko vaihdon aikana. En ole koskaan sairastellut niin paljon kuin asuessani Hollannissa. Ensin sain hirvittävän kuumetaudin helmikuussa, enkä päässyt Maastrichtin karnevaaliin …
Vaihtarimuistoja – elokuvantekoa ja luokkaretki Berliiniin
Utrecht | maaliskuu 2012 Tämä kirjoitus on osa sarjaa, jossa muistelen opiskelijavaihtoani keväällä 2012. Aiemmin olen kirjoittanut muistojani vaihdon ensimmäisiltä päiviltä sekä ensimmäiseltä kokonaiselta kuukaudelta. Muut vaihtoon liittyvät jutut löytyvät täältä. Helmikuun muistelot jäivät siihen kohtaan, jossa meidän viiden tytön soluasuntoomme muutti kaksi bulgarialaista miestä. Se oli tietenkin alkuun suuri kriisi, sillä olimme oppineet elämään viidestään tietyllä …
Vaihtarimuistoja – vilkas seuraelämä alkaa kommuunissa
Utrecht | helmikuu 2012 Edellisessä opiskelijavaihtoa käsittelevässäni kirjoituksessa kerroin tuntemuksiani ensimmäisten päivien osalta. Muutin Utrechtiin tammikuun lopulla, joten tammikuussa ehdin lähinnä tutustua vähän muihin vaihtareihin ja raapaista Utrechtin pintaa. Nyt vuorossa ovat helmikuun muistot. Helmikuussa kaikki alkoi toden teolla, kun pääsin muuttamaan etukäteen varaamaani opiskelija-asuntolaan Beneluxlaanille. Koulussa päästiin myös eteenpäin tutustumispäivistä ja siirryttiin itse opetusohjelmaan. Mutta mennään ensin …
Muistoja opiskelijavaihdon ensimmäisiltä päiviltä
Utrecht | tammikuu 2012 Mietin, mikä olisi paras tapa kirjoittaa vaihto-opiskelusta Hollannissa, kun vaihtarielämästä on kulunut jo reilusti yli neljä vuotta. Päätin nyt alkaa kirjoittaa kuukausikohtaista muisteloa vaihto-opiskelustani Hollannin neljänneksi suurimmassa kaupungissa Utrechtissa. Pyrin tavoittamaan mahdollisimman hyvin sen ajan tapahtumat ja fiilikset – luvassa on aika häikäilemätöntä vaihtariharlekiinia – mutta myös antamaan tarpeellisia vinkkejä tuleville vaihtareille. …