Lyhyt ja ytimekäs vastaus otsikon kysymykseen on tietenkin EI.
Tämä postausaihe on pyörinyt mielessäni viime keväästä saakka, kun tapasin bussissa erään tuttavani pitkästä aikaa. Vaihdoimme hänen kanssaan kuulumiset, ja hän kertoi eronneensa pitkäaikaisesta kumppanistaan. Eron jälkeen hän oli alkanut unelmoida ulkomaille muutosta.
Ensimmäinen ajatukseni oli, että vasta eron jälkeenkö.
Olen seurustellut melkein koko aikuisikäni, joten jos minun unelmani ulkomailla seikkailemisesta olisivat rajoittuneet sinkkuaikoihini, en olisi tehnyt puoliakaan niistä asioista, joita nyt olen.
Mutta kaipa parisuhde jonkin verran voi rajoittaa matkustamista, ainakin ajatuksen tasolla. Jos parisuhde on itselle tärkeä, on mahdotonta lähteä maailmalle ajattelematta, mitä vaikutuksia sillä on suhteelle. Olen kuitenkin vuosien aikana tullut siihen päätelmään, että ainoa, joka minun matkustamistani voi todella rajoittaa, on minä itse.
Ihailen itsenäisiä naisia, jotka matkustavat ympäri maailmaa yksin tai jonkun kanssa, kokeilevat uusia asioita ja vain yksinkertaisesti uskaltavat lähteä. Samaistun seikkailijattariin ja todellakin koen olevani sellainen, vaikka olenkin parisuhteessa. Ei tarvitse olla sinkku voidakseen seikkailla.
Poikaystäväni ei ole aina ollut yhtä kiinnostunut matkustamisesta kuin minä, mutta asia on muuttunut vuosien myötä. Hän on myös aina ollut paljon mukavuudenhaluisempi ja nauttii minua enemmän pakettimatkojen helppoudesta. Koska matkustusintressimme eivät aina kohtaa, olen lähtenyt reissaamaan ilman poikaystävääni hyvin useasti.
19-vuotiaana, kun olin armeijaleski, lähdimme kahden ystäväni kanssa reilaamaan, sitä ennen olimme juhlineet ylioppilaskirjoitusten päättymistä bilettämällä Kosilla. Nämä lyhyet reissut eivät olleet varsinaisesti mitään parisuhteen suuria koetinkiviä, mutta sellainen oli tulossa vuonna 2012, kun lähdin viideksi kuukaudeksi vaihtoon Hollantiin.
Viiden kuukauden etäsuhde oli ehdottomasti suhteemme vaikeinta aikaa, ja kaikenlaista sattui sinä aikana, mutta missään vaiheessa en katunut vaihtoon lähtemistä. Vaihtariajan aikana varoitin poikaystävääni, että Hollanti ei olisi viimeinen kerta, kun otan ja lähden maailmalle pidemmäksi aikaa.
Seuraava isompi reissu odottikin parin vuoden päässä, kun lähdin Australiaan ja Uuteen-Seelantiin kahdeksi kuukaudeksi. Olin päättänyt palkita itseni toimittajan papereista, ja kun sopivaa reissukumppania ei löytynyt, päätin lähteä yksin. Minulla oli kuitenkin australialainen ystävä, jonka kanssa matkustelisin itärannikolla.
Jos vaihtoon lähdöstä vain ilmoitin poikastävälleni, nyt kävimme sentään pienen neuvottelun: kysyin olisinko Australiassa kaksi vai kolme kuukautta. Poikaystävä äänesti tietenkin kahta kuukautta, ja se sopi minulle.
Australiassa minua odottava ystävä oli muuten mies. Eli olin lähdössä reissaamaan toiselle puolelle maapalloa ilman poikaystävääni, toisen miehen kanssa, mutta se ei ollut poikaystävälleni ongelma. Molemminpuolinen luottamus on kaiken perusta, kun toinen lähtee ja toinen jää.
Uudessa-Seelannissa tutustuin minua muutaman vuoden vanhempaan brittinaiseen. Hän oli alkanut seurustella yhtä nuorena kuin minä, mutta hänen suhteensa oli päättynyt eroon hieman ennen kuin hän lähti reissuun. Hänen poikaystävänsä ei halunnut muuttaa pieneltä paikkakunnalta Lontooseen, eikä ollut muutenkaan kiinnostunut näkemään maailmaa. Totesimme keskustellessamme, kuinka hienoa oli, että minä matkustelin, eikä poikaystäväni yrittänyt estellä.
Parisuhteessakin voi ja täytyy saada olla vapaa.
Juuri tämä on varmasti yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi olemme edelleen yhdessä: koska olen voinut lähteä myös ilman häntä. Hän ei pidättele minua Suomessa, minä pidättelen joskus itseäni. Toisaalta olen saanut jonkin verran ihmetystä jopa Oriveden opistolla, miten olen voinut lähteä sinne, vaikka seurustelen. Mitä poikaystäväni sanoo? Tuollaiset kysymykset tuntuvat suorastaan absurdeilta.
Minusta onkin ollut mahtava täällä matkablogimaailmassa huomata, miten mutkattomasti moni onnistuu yhdistämään parisuhteen ja maailmalla seikkailemisen. Aiheesta on kirjoittanut hyvin mielestäni ainakin Laura’s Itineraryn Laura.
Tulevaisuudessa toivoisin, että lähtisimme vihdoin yhdessä miehen kanssa suureen seikkaluun. Olen tehnyt tätä käännytystyötä nyt monta vuotta ja se on alkanut tuottaa tulosta! Mahtavalta tuntuu myös ajatus siitä, että jos yhteiset suunnitelmat jostain syystä menisivät mönkään, voin aina lähteä yksin.
Mitä mieltä te muut olette? Rajoittaako parisuhde maailmalla matkailua?
Piditkö lukemastasi?
Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
Hyvä kirjoitus! En itse ole tällä hetkellä parisuhteessa, mutta olen pohtinut sitä, että voisinko seurustella miehen kanssa, joka ei haluaisi seikkailla kanssani. Hienoa nähdä, että homma toimii teillä noin hyvin, se ei kuitenkaan ole todellakaan mikään itsestäänselvyys. 🙂
Kiitos kommentista Miia! 🙂 Onhan se mahtavaa, jos molemmat pitävät matkailusta yhtä paljon, mutta onnistuu se suhde vaikka molemmat eivät olisi yhtä innoissaan siitä. Kompromisseja löytyy aina, ja esimerkiksi meidän tapauksessa mies on tosiaan koko ajan lämennyt enemmän ja enemmän sellaiselle pidemmällekin reissulle! 🙂
Amen! Mulla ei tähän ole lisättävää, ihan samoilla linjoilla ollaan ja tosi kiva kuulla, että muitakin on! Ei seikkailut ole vain sinkkuja varten! 🙂
Kiitos linkkauksesta ja super ihanaa joulua – teille molemmille! <3
Kyllä! Seikkailu on tehty seikkailijoille, siviiliäädyllä ei ole sen kanssa mitään tekemistä! 🙂 Hyvää joulua! <3
Hyvä aihe, asia riippuu niin paljon tilanteesta, matkan pituudesta ja myös siitä onko luottamusta vai ei. Teillä näyttää olevan ja se on hyvä asia. Tiedät varmaan niitä tyypillisiä tapauksia jos vaikka mies lähtee Thaimaahan tai nainen Alanyaan, niin aika monet ovat mustasukkaisia, tai tälläinen yleinen käsitys Suomessa on joissain piireissä. Minäkin olen aikoinaan kuullut sanomista siitä kun kävin usein Italiassa, jopa blogiini asti tultiin nimettömänä kysymään motiiveitani matkustaa Italiaan. Enpä tiennyt että kohteen valintaan pitäisi oikeen olla joku motiivi, no minulla motiivina toimii maisemat ja ruoka, kuten muissakin kohteissa. Itse en enää ikinä voisi seurustella tai edes tapailla mustasukkaista miestä, en ketään sellaista joka ei hyväksyisi matkustelua. On niin paljon helpompaa kun ei ole ketään määräämässä tai kyseenalaistamassa omia valintojani, jotka ei ole huonoja tai vääriä valintoja. Tosin tietysti on eri asia jos menee vaikkapa viikon tai kuukauden matkalle, seurustelusuhde ei välttämättä toimi jos lähtee vaikka vaihtoon/au pairiksi 1-3 vuodeksi lähes koskaan näkemättä toista. En voisi seurustella miehen kanssa joka vihaisi matkustelua eikä ymmärtäisi miksi ihmiset matkustavat
Kyllä, puhut asiaa! Luottamus on kyllä kaikista tärkein asia tässä kohtaa, mutssa tosiaan siinä on hirveän iso ero, onko poissa vuosia vai kuukausia. Vuosien etäsuhteilu vie veronsa ihan eri tavalla, ei sekään ole mahdotonta, mutta helppoa ei todella ole. Kummallista, että sulta on kyselty motiiveja matkustaa Italiaan, miksi et matkuistaisi? 😀 Hyvää ruokaa ja juomaa! Sinkkuna on kyllä ihanan vapaa lähtemään aivan oman mielensä mukaan ja iha milloin huvittaa, ei tarvitse ajatella ketään muuta. Hyvää joulua! 🙂
Hyvää Joulua!
Hyvää uutta vuotta!
Kiitos samoin, näin jälkikäteen! ? Lomalla ei aina muista käydä katsomassa omaakaan blogia…
Mullakin miehen kanssa eri intressejä matkustelun suhteen. Se ei onneksi ole este. Mä en raahaa häntä väkisin paikkoihin, jotka ei ole hänen juttu vaan meen mieluiten itse.
Hyvä kuulla, että teilläkään se ei ole ongelma! Sitä paitsi yksin matkustaminen on todella mukavaa aina silloin tällöin. 🙂
Millainen sopimus teillä on uskollisuudesta? Mitä saat tehdä matkoilla ja mitä teit?
Emme ole käyneet koskaan erillistä keskustelua uskollisuudesta matkojen suhteen, vaan lähtökohta on, että käyttäydytään samalla tavalla kuin Suomessakin käyttäydyttäisiin.