Nuuksion Haukankierros sumuisena kevätpäivänä

Espoo | toukokuu 2018 Muistatteko, millaisissa merkeissä ihanan helteiseksi osoittautunut toukokuu alkoi? Vähän harmaassa ja sateisessa. Me sanoimme silti piut paut sisällä pysymiselle ja hurautimme hetken mielijohteesta Nuuksioon. Päätimme kävellä kansallispuiston yhden suosituimmista reiteistä, reilun neljän kilometrin Haukankierroksen. Oli oikeastaan onni, ettei sää ollut mitä mainioin: saisimme olla rauhassa Suomen toiseksi suosituimassa kansallispuistossa. Lue myös: …

Rooman rauhallisemmat nähtävyydet ilman turistiryysistä

Rooma | maaliskuu 2018 Rooman kaduilla kulkee vuosittain valtava määrä turisteja, jopa noin kymmenen miljoonaa. Tuollainen määrä tarkoittaa tietenkin sitä, että kuuluisimmilla nähtävyyksillä on yleensä aina muutama muukin kävijä. Me teimme Roomaan pääsiäisreissun – pääsiäinen on tietysti yksiä Rooman vilkkaimmista turistikausista – joten jonottaminen, ruuhkat ja väenpaljoudessa pujottelu tulivat enemmän kuin tutuksi. Pahimpia olivat Pietarin …

11 upeaa rantaa Zakynthoksen saarella

Zakynthos | heinäkuu 2018 Kuten edellisessä Zakynthosta käsitelleessä postauksessa kirjoitin, rannat ja uimavedet olivat ehdottomasti saaren parasta antia. Jos et ole vielä lukenut yleisfiiliksiä tälle Kreikan saarelle suuntautuneesta matkastamme, lue niistä täältä. Nyt tahdon pyhittää tämän kirjoituksen Zakynthoksen kovasti kehumilleni rannoille. Kävimme viikon loman aikana yhdellätoista eri rannalla, jotka olivat toinen toistaan upeampia. Vaikka ne sijaitsevat …

Zakynthosin-lomasta tuli melkein tylsä pakettimatka – toisin kävi

Zakynthos | heinäkuu 2018 Aurinko porottaa täyttä 35 asteen hellettä kreikkalaissaarella. Kädessä on Elena Ferranten kirja, aurinkolasien alta nenää pitkin valuu aurinkorasvan ja hien sekoitusta. Onneksi voi viilentyä joko hotellin uima-altaalla tai ihanan lämpimässä ja kirkkaassa Joonianmeressä, jossa kelluminen on lasten leikkiä. Kellonajasta ei ole tietoakaan, eikä tarvitsekaan. Päivän ainoa ohjelma on juuri tämä, sekä …

Lomamäen lemmikkipuistossa silitin kettua ja kaulailin käärmettä

Inkoo | elokuu 2017 Onko joku teistä kuullut Eläinvideokerhosta eli EVK:sta? Olen jo monta vuotta kuulunut tähän kulttimainettakin niittäneeseen Facebook-ryhmään, minkä vuoksi Facebook-feedistäni noin 90 prosenttia on pelkkiä koira- ja kissavideoita. Näin on hyvä. Mutta miten EVK liittyy Inkoossa sijaitsevaan Lomamäen lemmikkipuitoon? Siten, että ilman EVK:ta en olisi luultavasti vieläkään kuullut paikasta. Kesällä 2017 useat …

Ei enää uusia maita tänä vuonna – kesäterkut ja tulevia reissuja

Helou, helou! Vuosi 2018 on jo puolivälissä, eikä aika ole varmaan koskaan joussut näin kovaa. Blogin päivitystahti on ollut koko alkuvuoden varsin vaatimatonta, mutta aina se on kuitenkin vähän mielessä. Viime vuoden surkean kesän jälkeen olen myös halunnut nauttia näistä aurinkoisista säistä. On mielestäni ihan turhaa nököttää töiden jälkeen tietokoneen äärellä, kun ulkona on täydellisen …

Hotelli Järvisydän on symppis vaikkei kaikki suju kuin Strömsössä

Rantasalmi | toukokuu 2018 Seuraa historiallinen kirjoitus: kaksi ja puoli vuotta pystyssä olleen blogini ensimmäinen hotelliarvio. Kunnian saa eteläsavolainen kylpylähotelli Järvisydän. Kirjoitus on varsinainen romaani, koska viikonloppuun mahtui onnistumisten lisäksi myös aimo annos erikoisia sattumuksia. Kun suunnittelemme lomiamme, emme koskaan tee sitä hotellin perusteella, vaan maan tai kaupungin. Järvisydän on kuitenkin poikkeus säännössä. Hotelliin minua …

Norppasafari Linnansaaren kansallispuistossa on elämys

Rantasalmi | toukokuu 2018 Onko täällä muita, jotka joka kevät tuijottelevat sydämet silmissään, josko Pullervo tai joku toinen norppa olisi noussut kivelle jossain päin Saimaata? Siitä lähtien, kun WWF:n norppalive on ollut olemassa, olen seurannut sitä innosta piukeana. Kun on muutaman kerran tuijotellut norppaa toimiston tietokoneen ruudulta, herää vastustamaton tarve poistaa ruutu välistä. Ostin Pyrylle …

Selviytymisopas Vatikaaniin

Vatikaani | maaliskuu 2018 Viime kerralla kirjoitin kävelyreitistä, jolla onnistuimme bongaamaan kaikki Rooman keskustan tärkeimmät nähtävyydet kerralla. Vatikaanin jätimme suosiolla seuraavaan päivään. Ainakin itse mietin kovasti ennen reissuamme, pitääkö Vatikaanin museoon hommata lippu etukäteen, mitä kaikkea lipun hintaan sisältyisi, pitäisikö Pietarinkirkkoon ostaa lippu ja niin edelleen. Kirjoitankin nyt siitä, miten Vatikaanissa vierailusta saa mahdollisimman vaivattoman …

Täydellinen kävelyreitti Rooman suosituimmille nähtävyyksille

Rooma | maaliskuu 2018 Me kävimme Roomassa ensimmäistä kertaa nyt pääsiäisenä, ja voitte kuvitella, mikä määrä nähtävyyksiä meillä oli bucket listillä. Kaikkien must see -kohteiden näkeminen samalla reissulla on minun helmasyntini matkailijana, ja tällöin vaarana on nähtävyyksien suorittaminen. Rooma on kuitenkin suopea kohde kaltaiselleni hotkijalle. Vaikka näimmekin kolmen päivän reissullamme kaikki kuuluisimmat ja tärkeimmät, se …