Skottihäät, karhuja ja road trip – matkailuvuosi 2016

Ihmiset! Tätä vuotta on jäljellä enää alle kaksi viikkoa! Siksi minäkin aion nyt summata tämän vuoden matkat, joista yksi odottaa vielä tämän kuun lopussa. Joulukuun 28. päivänä suuntaamme Vietnamiin. Matka tulee aika ihanaan saumaan, koska viimeisin ulkomaanreissu oli HEINÄKUUSSA. Ihan ottaa sydämestä, kun sen kirjoittaa. Palataan tähän ja syihin hieman myöhemmin. Tammikuu Minulla ja poikaystävälläni …

Miten elämäni on muuttunut Orivedelle muutettuani?

En ole kirjoittanut Oriveden opiston kirjoittajalinjan toiselta opintojaksolta vielä mitään. Koska joululoma alkaa jo kahden viikon päästä, ajattelin nyt summata vähän, miten päätös Orivedelle lähtemisestä on muuttanut elämääni. Kirjoitan paljon enemmän kuin ennen Olen kirjoittanut enemmän tai vähemmän siitä lähtien, kun pääsin toimittajakouluun 2010. Fiktion kirjoittamiseen käyttämäni aika on kasvanut Orivedellä tietenkin räjähdysmäisesti – niin …

Boring! Kun matkakohde olikin pettymys

Onpas tämä listojen puuhaaminen hauskaa. Nyt kun pääsin vauhtiin listaamalla Top 10 lempikaupunkini, jatkan päinvastaisella linjalla. Tässä on seitsemän paikkaa, jotka ansaitsevat paikkansa matkakohteiden meeh-osastolta. Monaco Tylsä, tylsempi, Monaco. Formulakuskien ja muiden kroisosten luvattu kaupunki on yksi iso haukotus. Ennen kuin kävin siellä vuonna 2007, olin unelmoinut tästä loiston kaupungista. Luulin, että rikkaat asukkaat ja hienot …

Lempikaupunkini Top 10

Tällä viikolla olen lukenut useita kiinnostavia ”vastineita” Mondon kaupunkien top 10 -listaukseen, ja esimerkiksi Evasion-blogin Stacyn hervottoman hauskan 10 Paskinta kohdetta -kirjoituksen. Minä tuuttaan nyt näin lauantain kunniaksi oman top kymppini eetteriin. Lempikaupunkini Top 10 10. Vilna Kesäisellä Baltian road tripillämme ihastuin ikihyviksi Vilnaan. Rähjäinen katutaide yhdistettynä pariisimaiseen tunnelmaan yksikertaisesti toimii. Vilna on myös täynnä toinen toistaan koreampia kirkkoja, …

Pahoja tapoja

Näin tässä on taas päässyt käymään: blogi on jäänyt hunningolle. Tässäkin suhteessa Oriveden opistossa opiskeleminen muistuttaa Hollanin-vaihtoani. Silloinkin minulla oli vankka ajatus raportoida kokemastani, mutta olin niin innokas kokemaan, että asioista kirjoittaminen tuntui vaivalloiselta. Sehän oli pois siltä kokemiselta. Muutama viikko sitten kirjoitin eläväni kuplassa. Tämä kupla on varsin voimakas, ja kaikki Oriveden opiston ulkopuolella tapahtuvat …

Tiedän eläväni kuplassa

Tasan neljä viikkoa sitten muutin Helsingistä Orivedelle opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Ensitunnelmistani kirjoitin saman viikon perjantaina. Jo kuukaudessa uusi vapaa elämäntyyli on täysin kaapannut minut valtaansa. Oppituntien jälkeen voin päättää, menenkö lenkille, kirjoitanko romaania tai muuta tehtävää, luenko Knausgårdia, menenkö kaljalle lähikuppilaan, katsonko elokuvaa ystävien kanssa vai lipitänkö kokonaisen viinipullon opiston puutarhassa. Kaikkia näitä tuli tehtyä esimerkiksi …

Esiintymisjännityksestä ja epämukavuusalueista

Runot ja esiintyminen. Siinä on yhdistelmä, joka on minulle varsin epämiellyttävän kuuloinen. Joten kun meidän kirjoittajalinjan piti tuottaa Oriveden taiteidenyöhön runoperformanssi, minun oli tietenkin ilmoittauduttava mukaan. Ensin ajattelin tietysti, että en todellakaan mene esiintymään mihinkään runoperformanssiin, koska en kirjoita runoja enkä pidä esiintymisestä. Vaikka minua voikin kuvailla sosiaaliseksi ja puheliaaksi, esiintyminen on jännittänyt minua aina. …

Orivedelle muutto tuo mieleen Erasmus-ajat Hollannissa

Tätä kirjoittaessani istun junassa matkalla takaisin Helsinkiin. Takana on viisi päivää uutta elämää luovan kirjoittamisen maailmassa Oriveden pienessä maalaiskunnassa. Tuntuu tärkeältä päästä prosessoimaan kaikkea uutta, mitä elämään on tullut näinä päivinä. Ensinäkin Orivesi – se ei ole mikään Helsinki tai Tampere, ei edes Kerava. Kun 9000 asukkaan kunnassa on kaksi pubia, joista vain toiseen tuntee olevansa …

Minulla on muitakin unelmia kuin matkailu

Olen ollut tässä viimeiset kymmenen päivää varsin ärhäköiden bakteerien ja virusten temmellyskenttänä. On ollut järjettömän kivulias nielutulehdus, kuumetta, nuha, korvatulehdus ja silmätulehdus. Olen maannut sohvalla ja katsonut How I Met Your Motheria enemmän kuin oikeasti kestäisin. Sisällä sairastelu ja mökkihöperöityminen on saanut minut ajattelemaan matkustamistani. Matkustanko sittenkään paljon tahi riittävästi? Luettuani My Passport Pagesin Lauran …

That fucking onion ja neljä muuta erikoista reissukokemusta

Pää pilvissä -blogin Maarit haastoi minut kertomaan erikoisimpia tai oudoimpia matkakokemuksiani. Hän sai oman haasteensa Adalmina’s Adventure -blogin Anna-Katrilta. Olin joskus ajatellut tekeväni postauksen hölmöimmistä matkatörttöilyistäni – oli nimittäin aika hölmöä kadottaa ajokortti Virossa vuonna 2008 ja luottokortti Venäjällä tänä keväänä. Mutta tähän postaukseen valitsen kuitenkin mieleenpainuvimpia asioita, jotka ovat vain sattuneet tapahtumaan ilman omaa …