Helsingin kivoimmat ulkoilupaikat

Koronaviruksesta johtuvan sosiaalisen eristätymisen kestää paljon paremmin, kun kotoa pääsee tuulettumaan. Niin kauan kuin meillä Suomessa ei ole vielä ulkonaliikkumiskieltoa, kannattaa ulkoilla joka päivä. Ja tietysti toivotaan, että ulkonaliikkumiskieltoa ei tulekaan. Kokosin tähän postaukseen omat suosikkini Helsingin ulkoilupaikoista. Kannattaa huomioida, että osa näistäkin saattaa kauniina kevätpäivänä olla tupaten täynnä porukkaa, jolloin riski koronaviruksen leviämiseen taas …

Vinkit leppoisaan päiväretkeen ikonisella Bled-järvellä

Bled | heinäkuu 2019 Bled-järven kaltaiset paikat ovat riskejä. Ne houkuttelevat upeudellaan luokseen turisteja ympäri maailman – sinutkin – mutta pahimmillaan niistä voi jäädä mieleen vain väen tungos ja ahdistus siitä, ettei paikka vastannut upeimpia fantasioita. Kun me suunnittelimme Itävallan ja Slovenian road tripiä, Bled oli itseoikeutetusti listalla. Minähän en lähtisi Sloveniaan käymättä katsomassa uskomattoman …

Zell am See menee hukkaan sateisella säällä

Zell am See | heinäkuu 2019 Toisille Alpit näyttäytyvät houkuttelevimpana laskettelukaudella, minulle ne ovat kuiskutelleet aina kesäaikaan. Viime vuoden kesänä harkitsimme viettävämme viikon Itävallassa Zell am Seen alppikylässä, mutta lähdimmekin perinteisemmälle linjalle paahtumaan Kreikan auringon alle. Tänä kesänä oli vihdoin Zell am Seen vuoro. Itävallan eteläosassa, Salzburgin osavaltiossa sijaitseva Zell am See oli toki nyt …

Grossglocknerin alppitie – reitti, joka kaikkien tulisi ajaa kerran

Grossglockner Hochalpenstrasse | heinäkuu 2019 Alppimaisemat olivat yksi isoimmista syistä sille, että päätimme tänä kesänä suunnata juuri Itävallan ja Slovenian seuduille. Kun kerroin suunnitelmistamme mennä muun muassa Zell am Seehen, sain sekä Unelmatripin Jenniltä että Toisiin maisemiin -blogin Hannelilta vahvan suosituksen ajaa Grossglocknerin alppitietä pitkin. En ollut koskaan kuullutkaan tiestä. Nopean googlailun sekä Jennin ja …

Jos käyt Bled-järvellä, älä jätä väliin Vintgarin rotkoa!

Bled | heinäkuu 2019 Slovenian kenties ikonisin maisema löytyy pieneltä Bled-järveltä. Tiedättehän – turkoosi vesi, ympärillä kohoavat vuoret ja keskellä järveä törröttävä kirkko. Noin 10 minuutin automatkan päässä järveltä odottaa toinen luontoelämys, jota ei missään nimessä kannata jättää väliin. Siellä lepää Vintgarin rotko, jonka pohjalla upean turkoosi Radovna Valley -joki pirskahtelee. Tätä kaikkea pääsee ihastelemaan …

Slovenian satumainen Bohinj-järvi oli road tripin ihanin paikka

Bohinj | heinäkuu 2019 Itävaltaan, Slovakiaan ja Sloveniaan suuntautuneella road tripillämme näimme upeita luontokohteita järvistä henkeäsalpaaviin vuoristoihin. Mikään paikka ei silti kolahtanut yhtä paljon kuin Slovenian Bohinj-järvi. Kuten kirjoitin, sinänsä huikea reissumme oli liian täyteen ahdettu kahdeksalle päivälle. Erityisesti Bohinjilla tunsin piston sydämessäni, kun olin varannut meille sinne majoituksen vain yhdeksi yöksi. On sanomattakin selvää, …

Itävallan ja Slovenian upea road trip kärsi sunnitteluvirheestä

Olemme kolme päivää sitten palanneet kotiin kahdeksan päivän road tripiltä, jonka aikana näimme Itävaltaa, Slovakiaa ja Sloveniaa. Mieli on kaksijakoinen. Reissulla näimme hienoja kaupunkeja ja hurmaannuimme upeista vuoristomaisemista. Samaan aikaan ajatuksia kalvaa selkeä itsesyytös: tämä reissu oli liian lyhyt näille kohteille. Päivät 1-2: Hulppea Wien ei noussut suosikkikaupungiksi Aikoinaan reilillä vuonna 2009 ihastuin palavasti Itävallan …

Soiperoisen ihmeellisen turkoosi järvi ja hiljainen luontopolku

Taivalkoski | elokuu 2018 Vietimme ensimmäistä hääpäiväämme Hotelli Iso-Syötteen Kotkanpesä-sviitissä. Hotelli sijaitsee Syötteen kansallispuistossa, joten hääpäiväviikonlopun ohjelmaan kuului myös luontoretkiä. Lähdimme ensimmäisenä aamuna taivaltamaan yhdeksän kilometrin Pytkyn pyrähdystä Syötteellä, mutta huomasimme varsin pian, ettei aikeestamme tulisi mitään. Reitti oli osa Syöte Mountain Bike -kisaa, joten maastopyöräilijöitä suhasi ohitsemme monta kertaa minuutissa. Oli otettava jalat alle, …

Hääpäivä Hotelli Iso-Syötteen Kotkanpesä-sviitissä

Pudasjärvi | elokuu 2018 Kun Pyryn ja minun ensimmäinen hääpäivä lähestyi, oli päivän selvää, että haluaisimme tehdä jotain erityistä. Pyry toivoi hääpäivältä luksusta, minä luontoa. Uskokaa tai älkää, mutta näiden speksien kanssa kohteeksi valikoitui Pohjois-Pohjanmaan Pudasjärvi. Varasimme Hotelli Iso-Syötteen kuuluisan Kotkanpesä-sviitin, joka on komeillut arvostetuissa julkaisuissa ulkomaita myöten. Sen valttikortti on upea panoramanäkymä tunturiin. Erityisen …

Tiilikkajärven kansallispuiston suo- ja järvimaisemissa

Rautavaara | heinäkuu 2018 Minua on purrut kansallispuistokärpänen. Rakastan kansallispuistoihin tutustumista niin Suomessa kuin ulkomaillakin, koska usein niissä näkee kunkin maan ja alueen kallisarvoisimpia luonnonihmeitä. Suomessa kansallispuistoihin liittyy yksi aika ihana asia verrattuna vaikkapa Yhdysvaltojen kansallispuistoihin: täällä saa usein olla ihan rauhassa, täydellisen hiljaisuuden keskellä. Joten aina jos se vain suinkin on mahdollista, ujutan kotimaanlomaan …