Zell am See | heinäkuu 2019
Toisille Alpit näyttäytyvät houkuttelevimpana laskettelukaudella, minulle ne ovat kuiskutelleet aina kesäaikaan. Viime vuoden kesänä harkitsimme viettävämme viikon Itävallassa Zell am Seen alppikylässä, mutta lähdimmekin perinteisemmälle linjalle paahtumaan Kreikan auringon alle. Tänä kesänä oli vihdoin Zell am Seen vuoro.
Itävallan eteläosassa, Salzburgin osavaltiossa sijaitseva Zell am See oli toki nyt vain osa Itävaltaan ja Sloveniaan suuntautunutta reissuamme. Se oli matkamme viimeinen etappi ennen kuin palaisimme Wieniin palauttamaan auton ja lentäisimme kotiin.
Kymmenen tuhannen asukkaan kaupunki on kauniilla paikalla Zeller-järven rannalla. Joka puolella kohoaa korkeita vuoria. Eipä siis ihme, että aloin unelmoida sinne pääsemisestä!
Odotin innolla Kreikan helteitä viileämpiä olosuhteita, mutta jostain syystä mieleeni ei ollut tullut, että Zell am Seessä voisi heinäkuussa olla jopa kylmä.
Esimakua Zell am Seen pilvisestä ja sateisesta säästä olimme saaneet jo matkalla. Olimme juuri ajaneet sinne pitkin Grossglocknerin alppitietä, joka oli parhaimmillaan mykistänyt meidät upeudellaan. Kuitenkin epävakaasta säästä johtuen meillä jäi yli puolet näkemättä tästä legendaarisesta maisemareitistä – nimenomaan Zell am Seehen johtava pohjoinen osuus. Se huono puoli vuoristossa on: kun ilma on sumuinen ja sateinen, maisemien näkemisestä voi vain haaveilla.
Me majoituimme Zell am Seehen nähden vastapäisellä puolella Zeller-järveä Erlbergissä. Meidän hotellimme Landhotel Erlhof oli kyllä varsin sympaattinen alppihotelli, mutta tällä puolella järveä ei juurikaan ollut kiinnostavia ravintoloita tai palveluja, joten meidän oli joka ilta ajettava Zell am Seen puolelle. Siellä söimme erinomaisia ruokia Restaurant Kupferkesselissä ja Steinerwirtissä.
Kysyin hotellistamme, millaista säätä Zell am Seessä oli ollut viime aikoina. ”Kolme viikkoa ennen tätä pelkkää auringonpaistetta”, meille kerrottiin.
Huono sää on asia, jolle ei voi mitään, ja monessa muussa road tripin paikassa olimme saaneet nauttia loistavista ilmoista. Oli siis aika yrittää ottaa irti Zell am Seestä kaikki se, mitä oli saatavissa.
Erlbergistä on reilun neljän kilometrin kävelymatka Zell am Seen keskustaan. Reitti Zellerin eteläpuolelta kulkee luonnonsuojelualueella, jossa voi ihastella peltoja, vuoria, puustoa sekä järveä.
Yritin olla kaikesta mahdollisimman innoissani, mutta harmaan sumun seasta mikään ei näyttänyt juuri miltään. Vuoristoisessa maastossa sää on tietysti epävakaista, mutta en osannut odottaa, miten paljon sateinen sää latistaisi Zell am Seetä.
Vaikka olin pettynyt sumun nielaisemiin maisemiin maan kamaralla, päätimme silti toisena päivänä yrittää ihailla Zell am Seetä lintuperspektiivistä. Zell am Seessä liikennöi useita kaapelihissejä ylös lähivuorille, joilla voi tehdä päiväpatikoita. Me päätimme nousta lähes kahden kilometrin korkeuteen Schmittenhöhe-vuoren huipulle.
Nyt seuraa tärkeä vinkki Zell am Seehen aikoville! Kannattaa kesäisin valita majoitus sellaisesta hotellista, joka tarjoaa asiakkailleen ilmaisen Summer Cardin käyttöön. Kortin turvin saa matkustaa ilmaiseksi ja rajattomasti kaikilla vuoristoon nousevilla hisseillä. Ilman korttia hissimatkojen hinnat äityvät verrattain suolaisiksi, kun pelkkä nousu Schmittenhöhelle maksaa Schmittenhöhebahnilla 21,5 euroa aikuiselta.
Sain kuulla blogin lukijalta Summer Cardista varattuani jo hotellin. Erlhofilla ei tällaista diiliä ollut, joten jouduimme pulittamaan kaapelihissimatkan omasta pussista. Me hyödynsimme Last Minute Ticketit, jotka ovat voimassa 14.30 alkaen. Ne maksoivat 21,5 euroa per naama ja kattoivat sekä nousun että laskun Schmittenhöhebahnilla.
Hissimatka oli hauska. Alkuun näytti jopa lupaavalta, että voisimme kenties nähdäkin jotain huipulla, koska pystyimme ihailemaan maisemia vielä yli kilometrin korkeudessa.
Mutta kun saavutimme Schmittenhöhen huipun, meidät ympäröi vankka sumu. Niinpä meillä ei varsinaisesti ollut mikään kiire ulos hissin päätepysäkistä Berghotel Schmittenhöhen kahvilasta. Päätimme piristää itseämme apfelstrudeleilla ja kaakaolla.
Sen jälkeen teimme pienen kävelyretken huipulla ja koitimme nauttia niistä kaikista metreistä, joille katseemme suinkin ylsi. Ärsyttävintä oli tajuta, miten upeita maisemia meille olisi ollut tarjolla, jos ne eivät olisi nyt piilossa. Mikä potentiaali Zell am Seellä olisi hurmata meidät kertakaikkisesti!
Kuinka ollakaan, lähtöpäivämme taivas alkoi tietysti kirkastua. Pilviä roikkui edelleen vuorten yllä, mutta taivas oli hiirenharmaan sijaan puhtaan sininen.
Meillä oli pitkä matka ajettavana Wieniin, joten meillä ei ollut hirveästi aikaa jäädä ihastelemaan nyt kovin erilaiselta näyttävää Zell am Seetä. Teimme kuitenkin lyhyen kävelyretken Zeller-järven luonnonsuojelualueelle ja pysähdyimme ihailemaan Zelleriä muutamasta eri kohdasta. Tätä raikkautta olin tullut täältä etsimään!
Zell am See näytti aurinkoisella säällä välittömästi viehättävämmältä. Ja niin näyttävät tietysti kaikki paikat, mutta joissain paikoissa säällä on selkeästi suurempi merkitys. Zell am See meni osittain täysin hukkaan sateisuuden ja sumun takia.
Toivottavasti meillä on parempi onni myötä ensi kerralla!
Onko teillä joku kohde kärsinyt huonosta säästä?
Seuraa Tien päällä -matkablogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
Meille Zell am See on juuri ollut talvikohde, sillä vietimme yhden joulun siellä kokeiltuamme edellisenä vuonna Lapin joulua, josta jäi käteen, että ei enää koskaan: hinta/laatusuhde ei vaan siellä kohdannut, toisin kuin vaikka Zell am Seessä.
Jouluna itse kaupunki oli tuolloin jopa vähän loskainen, kuitenkin valkoinen, mutta heti rinteille noustessa oli kivat talvikelit! Ja ne Mövenpick-hotellin ruuat – vieläkin joskus muistelemme heidän joulupöytäänsä. Samoin kuin Davosissa vietettyä joulua!
Zell am See on varmasti todellakin näkemisen arvoinen talvella. Voin kuvitella, että siellä osataan joulutunnelmointi loskasta huolimatta. Mövenpickissä on kyllä varmaan ruuat ihan kohdillaan!
Mahtivinkki tuo hissilippujuttu! Alpit ovat kyllä hienot mihin vuodenaikaan tahansa. Meilläkin osui Sveitsin Säntiksessä kököt kelit, mutta ehkä sinne pääsee joskus vielä uudelleen. Chamonix’ssa olimme sen verran pidempään, että saimme valkattua hienon päivän huippuvierailulle.
Juu sitä mietinkin, että noissa alppikohteissa saattaisi joskus olla tarpeen varata enemmän aikaa, niin ei välttämättä koko aikaa joutuisi kärsimään mahdollisista huonoista säistä. Mutta säälle ei tosiaan oikein voi mitään. 🙂