Hanko, Itä-Suomen road trip ja kansallispuistoja – tältä näyttää kesä!

Rakastan tätä aikaa, kun matkasuunnitelmia on kertynyt sellainen määrä, että niitä voi mehustella täällä blogin puolella. Meidän tämän vuoden kesä näyttää yhtä kotimaiselta kuin viime vuonnakin. Luvassa on toistamiseen sukuvetoinen vuokramökkijuhannus, mutta toisin kuin viime vuonna, nyt lähdemme heinäkuussa perinteisen Katinkulta-viikon sijaan road tripille Itä-Suomeen. Sen kantavana teemana ovat kansallispuistot ja kaupungit. Kurkistetaanpa tarkemmin, minne …

Kesäterveiset ja paljastus syksystä: meille syntyy reissukaveri!

Helmikuun kahdeksantena päivänä kuukautiset olivat jo yli viikon myöhässä. En kuitenkaan ollut millänsäkään, sillä lopetettuani pillerit Budapestin-matkalla yli kymmenen vuoden käytön jälkeen, ensimmäiset kuukautiset tulivat vasta pari kuukautta myöhemmin. Kroppa se vain etsii vielä omaa rytmiään, ajattelin. Sitä paitsi, minulla ei ollut mitään oireita. Varmasti tietäisin, jos olisin raskaana. No en tiennyt. Raskaustestin kontrolli-ikkunaan ilmestyi …

Kesän reissusuunnitelmat Euroopasta Kainuuseen ja Fiskarsiin

Ai että. Onko mitään parempaa tunnetta kuin alkanut kesäloma ja ihanista reissusuunnitelmista ihan itsestään täyttynyt kalenteri? Meillä kesään mahtuu tänä vuonna muun muassa kaksi uutta Euroopan maata, tuttu ja ihanan turvallinen viikko Katinkullassa ja sitten elokuun alussa hääpäivän juhlintaa Fiskarsissa. Erityisen täpinöissäni olen ensi viikolla alkavasta Itävallan ja Slovenian road tripistä, joka oli talvella vasta …

Kevättalven kuulumiset ja tulevia reissusuunnitelmia

Terve! Minulla on jo reilun vuoden ollut vakaana pyrkimyksenä kirjoitella jokaisena vuodenaikana kuulumispostaus, jossa pääasiassa mehustellaan tulevia reissuja. Jostain syystä alkuvuosi laukkaa aina niin hirvittävää vauhtia eteenpäin, etten ole millään ehtinyt kirjoittaa kuulumisia tätä aiemmin, joten päätin nyt luovasti yhdistää talven ja kevään terveiset yhteen! Ehkä se ei ole vakavaa kenenkään muun kuin kaltaiseni kaappikontrollifriikin …

Tiilikkajärven kansallispuiston suo- ja järvimaisemissa

Rautavaara | heinäkuu 2018 Minua on purrut kansallispuistokärpänen. Rakastan kansallispuistoihin tutustumista niin Suomessa kuin ulkomaillakin, koska usein niissä näkee kunkin maan ja alueen kallisarvoisimpia luonnonihmeitä. Suomessa kansallispuistoihin liittyy yksi aika ihana asia verrattuna vaikkapa Yhdysvaltojen kansallispuistoihin: täällä saa usein olla ihan rauhassa, täydellisen hiljaisuuden keskellä. Joten aina jos se vain suinkin on mahdollista, ujutan kotimaanlomaan …

Road trip Zakynthoksen upealta itärannikolta pohjoiskärkeen

Zakynthos | heinäkuu 2018 Viime kerralla kirjoitin road tripistämme Zakynthoksen länsipuolelle. Innostuimme saarella suhaamisesta niin paljon, että vuokrasimme auton uudestaan heti seuraavana päivänä. Tällä kertaa reittisuunnitelmamme vei meidät Zakynthoksen itäpuolelle. Suunnitelma oli seuraava: Ensin ajaisimme uimaan luonnonkauniille Gerakasin hiekkarannalle, joka on tunnettu valekarettikilpikonnien pesimäalueena. Sieltä jatkaisimme rannikkoa pitkin pohjoisemmaksi ja pysähtelisimme taas erilaisia uimarannoilla, kuten …

Road trip Zakynthoksen villissä lännessä

Zakynthos | heinäkuu 2018 Kesälomareissustamme Kreikan Zakynthos-saarelle meinasi tulla varsinainen pannukakku. Jos olisimme koko viikon vain levyttäneet Laganasin rannalla kuten olimme suunnitelleet, emme olisi tajunneet, kuinka kauniilla saarella lomailimme. Zakynthos ansaitsee tulla tutkituksi muutenkin kuin rantatuolista käsin. Tuntuu, että vuokraamalla auton saa lomasta kuin lomasta paljon enemmän irti – näin kävi Zakynthoksellakin. Vuokrasimme auton lopulta …

Zakynthosin-lomasta tuli melkein tylsä pakettimatka – toisin kävi

Zakynthos | heinäkuu 2018 Aurinko porottaa täyttä 35 asteen hellettä kreikkalaissaarella. Kädessä on Elena Ferranten kirja, aurinkolasien alta nenää pitkin valuu aurinkorasvan ja hien sekoitusta. Onneksi voi viilentyä joko hotellin uima-altaalla tai ihanan lämpimässä ja kirkkaassa Joonianmeressä, jossa kelluminen on lasten leikkiä. Kellonajasta ei ole tietoakaan, eikä tarvitsekaan. Päivän ainoa ohjelma on juuri tämä, sekä …