Kaksi Riikaa: loistelias vanhakaupunki ja idän Moskova-lähiö

Riika | heinäkuu 2016 Aloin unelmoida Riiasta tämän vuoden tammikuussa, kun lueskelin hotellissamme Dubaissa artikkelia Riian nousevasta ruokakulttuurista. Ajattelimme tehdä Latvian pääkaupunkiin pidennetyn viikonloppuvisiitin, mutta sitten aloimmekin suunnitella Baltian road tripiä. Etukäteen olin siis enemmän kiinnostunut Riiasta kuin Vilnasta, mutta lopulta Liettuan pääkaupunki teki suuremman vaikutuksen. Älkää käsittäkö väärin – minä kyllä pidin Riiasta paljon. Se …

Jyrkänteiden ja keskiaikaisten linnojen kansallispuisto

Cēsis | heinäkuu 2016 Gauja-joen kansallispuisto on vanhin ja suurin Latvian neljästä kansallispuistosta. Sen ihanteellinen sijainti Tarton ja Riian välisellä matkalla tarkoitti meille pakollista pysähtymistä road tripillämme. Kansallispuisto sijaitsee Valmieran ja Murjāņin väliin jäävällä alueella. Kartalla puisto näyttää vähän epämuodostuneelta kolmiolta. Se on kätevästi saavutettavissa joko A2- tai A3-valtateiltä, eli oiva päiväretkikohde Riiasta. Kansallispuiston nimi tulee tietenkin …

Rakastettava kalastajakylä Nida

Nida | heinäkuu 2016 Palaan taas pienen tauon jälkeen Baltian road trip -juttuihin. Tämä on ainakin toistaiseksi viimeinen juttu Liettuasta, minkä jälkeen siirryn Latviaan. Muut Liettua-postaukset löytyvät täältä. Kuurin kynnäs ja sen upeat dyynit ovat varmasti jo tuttuja blogin lukijoille. Oman juttunsa ansaitsee kuitenkin myös kynnään soma kalastajakylä Nida. Nida on siis Kuurin kynnään kylistä eteläisin. Sieltä …

Kolme ikimuistoista dyyniä Kuurin kynnäällä

Neringa | heinäkuu 2016 Nyt kun kaikki tietävät, mikä paikka Liettuan ja Venäjän yhteinen Kuurin kynnäs oikein on, on aika tutustua kansallispuiston oleellisimpiin nähtävyyksiin: dyyneihin. Dyynejä piisaa kynnäällä riittämiin, mutta koska alue on suojeltua, ei varpaitaan voi upottaa hienonhienoon hiekkaan ihan missä vain. Onneksi kaikista upeimpiin paikkoihin vierailijoilla on pääsy. Tässä kolme dyynikokemusta, joita ei …

Kuurin kynnäs on nimi, joka kannattaa painaa mieleen

Neringa | heinäkuu 2016 Suurin osa teistä ei ole luultavasti koskaan kuullut hassua sanaparia Kuurin kynnäs. Mutta tästä lähtien kannattaa muistaa, mikä se on. Takaan, että haluatte jonain päivänä vierailla siellä. Kuurin kynnäs on kapea maakaistale Liettuan länsiosassa, irrallaan mantereesta. Pohjoispuoli kuuluu Liettualle, eteläpuoli Venäjälle. Saari se ei ole, sillä se yhdistyy Venäjän mantereeseen etelässä. Mielenkiintoisempia faktoja …

Neris-joen polut ovat kätevä retkikohde Vilnasta

Dūkštos | heinäkuu 2016 Neris on yli 500 kilometriä pitkä joki, joka virtaa Liettuan ja Valko-Venäjän läpi. Liettuan puolella Neris-joen ympärille on perustettu luontoretkeilyyn tarkoitettu alue Neries regioninis parkas. Kyseessä ei siis ole kansallispuisto, mutta yhtä kaikki vierailun arvoinen kohde. Sieltä me aloitimme Liettuaan tutustumisen Baltian road tripillämme. Neris-joen luontoon pääsee Dūkštos-nimisestä kylästä käsin. Kylä sijaitsee …

Vilnan juutalaisen menneisyyden kintereillä

Vilna | heinäkuu 2016 Yritimme keksiä syitä, miksi innostuimme Vilnasta Riikaa enemmän. Yksi syy oli kaupungin avaruuden tunne, toinen sen ihana värikylläisyys. Huoliteltujen ja prameiden rakennusten lisäksi Vilnastakin löytyy rähjäisiä kadunkulmia, mutta siinä missä Riian vanhankaupungin ulkopuoliset korttelit olivat usein yleisväriltään ruskeita, löytyi Vilnasta enemmän vaaleanpunaista, vihreää ja muita iloisempia sävyjä. Kolmantena on mainittava vielä …

Vilnan parhaat näköalapaikat

Vilna | heinäkuu 2016 Vilnan vanhaa kaupunkia ei voi niputtaa yhtä nätisti yhteen kuin Riian vastaavaa. Sen koosta ja ulkonäöstä saakin mukavasti kokonaiskuvan, jos vaivautuu nousemaan jollekin sen näköalapaikoista. Samalla näkee kaupungin uudempaa puolta tornitaloineen. Turistin onneksi tällaisia näköalapaikkoja sijaitsee ihan kaupungin keskustan tuntumassakin jo kolme: Gediminasin torni, Kolmen ristin kukkula sekä Vilnan kaupunginmuurin linnake. Kauempana keskustasta, noin …

Koristeellinen ja värikäs kirkkojen Vilna lumosi

Vilna | heinäkuu 2016 Aloitan road trip -juttujen sarjan Vilnasta, sillä Liettuasta näkee yleensä Latviaa ja Viroa vähemmän juttuja. Vilnasta meillä ei ollut mitään odotuksia, toisin kuin Riiasta. Yhdessä vaiheessa arvoimme jopa, viettäisimmekö Vilnassa vain yhden yön. Onneksi olimme sentään kaksi yötä, sillä Vilna vei meidät mennessään. Kauemminkin olisi voinut olla, mutta Vilna on onneksi …

Baltian road trip lyhyesti

Nyt on on takana yhdeksän päivää autolla kruisailua Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Hirveästi tuli nähtyä, hirveästi on kirjoitettavaa. Samalla sain kaksi uutta maata plakkariin, numerot 28 ja 29 eli Latvian ja Liettuan. Hurraa siis! Laitan nyt kootusti ja lyhyesti tähän, mitä blogissa on odotettavissa seuraavien viikkojen aikana. Kiva ja pikkuinen Tartto Aloitimme matkamme aurinkoisessa säässä Tartosta …