Rooman rauhallisemmat nähtävyydet ilman turistiryysistä

Rooma | maaliskuu 2018 Rooman kaduilla kulkee vuosittain valtava määrä turisteja, jopa noin kymmenen miljoonaa. Tuollainen määrä tarkoittaa tietenkin sitä, että kuuluisimmilla nähtävyyksillä on yleensä aina muutama muukin kävijä. Me teimme Roomaan pääsiäisreissun – pääsiäinen on tietysti yksiä Rooman vilkkaimmista turistikausista – joten jonottaminen, ruuhkat ja väenpaljoudessa pujottelu tulivat enemmän kuin tutuksi. Pahimpia olivat Pietarin …

11 upeaa rantaa Zakynthoksen saarella

Zakynthos | heinäkuu 2018 Kuten edellisessä Zakynthosta käsitelleessä postauksessa kirjoitin, rannat ja uimavedet olivat ehdottomasti saaren parasta antia. Jos et ole vielä lukenut yleisfiiliksiä tälle Kreikan saarelle suuntautuneesta matkastamme, lue niistä täältä. Nyt tahdon pyhittää tämän kirjoituksen Zakynthoksen kovasti kehumilleni rannoille. Kävimme viikon loman aikana yhdellätoista eri rannalla, jotka olivat toinen toistaan upeampia. Vaikka ne sijaitsevat …

Zakynthosin-lomasta tuli melkein tylsä pakettimatka – toisin kävi

Zakynthos | heinäkuu 2018 Aurinko porottaa täyttä 35 asteen hellettä kreikkalaissaarella. Kädessä on Elena Ferranten kirja, aurinkolasien alta nenää pitkin valuu aurinkorasvan ja hien sekoitusta. Onneksi voi viilentyä joko hotellin uima-altaalla tai ihanan lämpimässä ja kirkkaassa Joonianmeressä, jossa kelluminen on lasten leikkiä. Kellonajasta ei ole tietoakaan, eikä tarvitsekaan. Päivän ainoa ohjelma on juuri tämä, sekä …

Selviytymisopas Vatikaaniin

Vatikaani | maaliskuu 2018 Viime kerralla kirjoitin kävelyreitistä, jolla onnistuimme bongaamaan kaikki Rooman keskustan tärkeimmät nähtävyydet kerralla. Vatikaanin jätimme suosiolla seuraavaan päivään. Ainakin itse mietin kovasti ennen reissuamme, pitääkö Vatikaanin museoon hommata lippu etukäteen, mitä kaikkea lipun hintaan sisältyisi, pitäisikö Pietarinkirkkoon ostaa lippu ja niin edelleen. Kirjoitankin nyt siitä, miten Vatikaanissa vierailusta saa mahdollisimman vaivattoman …

Täydellinen kävelyreitti Rooman suosituimmille nähtävyyksille

Rooma | maaliskuu 2018 Me kävimme Roomassa ensimmäistä kertaa nyt pääsiäisenä, ja voitte kuvitella, mikä määrä nähtävyyksiä meillä oli bucket listillä. Kaikkien must see -kohteiden näkeminen samalla reissulla on minun helmasyntini matkailijana, ja tällöin vaarana on nähtävyyksien suorittaminen. Rooma on kuitenkin suopea kohde kaltaiselleni hotkijalle. Vaikka näimmekin kolmen päivän reissullamme kaikki kuuluisimmat ja tärkeimmät, se …

Pääsiäisloma ihanaan Roomaan alkoi ylibuukatulla lennolla

Rooma | maaliskuu 2018 Kun herää kuola valuen aamuviideltä ja raahautuu lentokentälle silmät ristissä, viimeinen asia, jonka haluaa kuulla, on ettei pääse lennolle. Näin makoisasti meille kuitenkin kävi viime torstaina. Olin jo keskiviikkoiltana yrittänyt chekata meitä lennolle Finnairin sivuilla, kun huomasin, etten voinut valita istumapaikkoja vaan kohdallamme luki Stand by -listalla. Niskavillat nousivat pystyyn, joten …

Kolme tuntia Dublinissa – mitä siinä ajassa ehtii nähdä?

Dublin | huhtikuu 2017 Moni tuskailee, ehtiikö kiinnostavassa kaupungissa nähdä riittävästi parissa päivässä. Mutta entä jos aikaa onkin vain muutama tunti? Kolmen päivän ”tehovierailuni” Irlannissa päättyi muutaman tunnin pikavisiittiin Dublinissa. Viimeisenä aamunani olin vielä herännyt Corkissa, josta bussini lähti kymmenen aikaan kohti pääkaupunkia. Saavuin keskeiselle sijainnille Bachelor’s Walkille, jossa ensitöikseni hoidin pakollisen energiatankkauksen. Tämän jälkeen minulla …

Burren – Irlannin kivinen ihmemaa

Burren | huhtikuu 2017 Matkoilla yksi mahtavimmista asioista on se, kun löytää jotain sellaista, mistä ei osannut aiemmin edes unelmoida. Niin minulle kävi vuosi sitten Skotlannissa Dunoonissa, niin minulle kävi kolme viikkoa sitten Irlannin-reissullani. Cliffs of Moherin vihreät nummet ja jyrkänteet olivat juuri sellaista Irlantia, jota olin osannut odottaa. Sen sijaan Burrenin kivierämaat tulivat minulle …

Cliffs of Moher on pala kauneinta Irlantia

Doolin | huhtikuu 2017 Kuten kirjoittelin viime postauksessani, näin kolmen päivän Irlannin-lomallani aimo määrän vihreää saarta. (Irlannista Suomeen tuleminen on tuntunut muuten paluulta jonnekin ruskean- tai seepiansävyiselle vuosikymmenelle.) Koko matkan kohokohdaksi muodostui parin tunnin patikka pitkin Cliffs of Moherin dramaattisia jyrkänteitä. Cliffs of Moher sijaitsee Länsi-Irlannissa Claren kreivikunnassa. Claren pääkaupunki on Ennis, joka voi olla hyvä paikka majoittua mikäli …

Kolmessa päivässä hurja määrä Irlantia – don’t try this at home!

Palasin eilen illalla puolenyön aikaan Irlannista Suomeen. Lähdin perjantaina, minkä jälkeen olen reissannut tuhansia kilometrejä, ensin tietysti Dubliniin, mutta sieltä vielä edelleen Länsi-Irlantiin, Corkiin ja lopulta takaisin Dubliniin. Pääsiäinen imi kaikki mehut niin totaalisesti, että olen tänään viettänyt rokulipäivää, vaikka pitäisi olla Orivedellä opiskelemassa draaman käsikirjoittamista. No, lähden sinne tänään vähän myöhemmin. Ennen kuin syvennyn …