27 ikimuistoista reissuhetkeä

Bongasin tällä viikolla Ranskatar reissaa -blogin Hannan tekemän artikkelin, jossa hän listaa 26 faktaa itsestään syntymäpäivänsä kunniaksi. Minä päätin puolestani tänään omana syntymäpäivänäni listata vuosien varrelta 27 ikimuistoista sattumusta, hetkeä tai paikkaa reissuiltani. Kippis vanhenemiselle! 1. Kansantanssijan hymy | Madeira 2005 Tämä ensimmäinen herättää minussa vähän noloutta, mutta samaan aikaan hellyyttä omaa teiniminääni kohtaan. Madeiralla rakastuin …

Skottihäät, karhuja ja road trip – matkailuvuosi 2016

Ihmiset! Tätä vuotta on jäljellä enää alle kaksi viikkoa! Siksi minäkin aion nyt summata tämän vuoden matkat, joista yksi odottaa vielä tämän kuun lopussa. Joulukuun 28. päivänä suuntaamme Vietnamiin. Matka tulee aika ihanaan saumaan, koska viimeisin ulkomaanreissu oli HEINÄKUUSSA. Ihan ottaa sydämestä, kun sen kirjoittaa. Palataan tähän ja syihin hieman myöhemmin. Tammikuu Minulla ja poikaystävälläni …

Rakastettava kalastajakylä Nida

Nida | heinäkuu 2016 Palaan taas pienen tauon jälkeen Baltian road trip -juttuihin. Tämä on ainakin toistaiseksi viimeinen juttu Liettuasta, minkä jälkeen siirryn Latviaan. Muut Liettua-postaukset löytyvät täältä. Kuurin kynnäs ja sen upeat dyynit ovat varmasti jo tuttuja blogin lukijoille. Oman juttunsa ansaitsee kuitenkin myös kynnään soma kalastajakylä Nida. Nida on siis Kuurin kynnään kylistä eteläisin. Sieltä …

Kolme ikimuistoista dyyniä Kuurin kynnäällä

Neringa | heinäkuu 2016 Nyt kun kaikki tietävät, mikä paikka Liettuan ja Venäjän yhteinen Kuurin kynnäs oikein on, on aika tutustua kansallispuiston oleellisimpiin nähtävyyksiin: dyyneihin. Dyynejä piisaa kynnäällä riittämiin, mutta koska alue on suojeltua, ei varpaitaan voi upottaa hienonhienoon hiekkaan ihan missä vain. Onneksi kaikista upeimpiin paikkoihin vierailijoilla on pääsy. Tässä kolme dyynikokemusta, joita ei …

Kuurin kynnäs on nimi, joka kannattaa painaa mieleen

Neringa | heinäkuu 2016 Suurin osa teistä ei ole luultavasti koskaan kuullut hassua sanaparia Kuurin kynnäs. Mutta tästä lähtien kannattaa muistaa, mikä se on. Takaan, että haluatte jonain päivänä vierailla siellä. Kuurin kynnäs on kapea maakaistale Liettuan länsiosassa, irrallaan mantereesta. Pohjoispuoli kuuluu Liettualle, eteläpuoli Venäjälle. Saari se ei ole, sillä se yhdistyy Venäjän mantereeseen etelässä. Mielenkiintoisempia faktoja …

Baltian road trip lyhyesti

Nyt on on takana yhdeksän päivää autolla kruisailua Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Hirveästi tuli nähtyä, hirveästi on kirjoitettavaa. Samalla sain kaksi uutta maata plakkariin, numerot 28 ja 29 eli Latvian ja Liettuan. Hurraa siis! Laitan nyt kootusti ja lyhyesti tähän, mitä blogissa on odotettavissa seuraavien viikkojen aikana. Kiva ja pikkuinen Tartto Aloitimme matkamme aurinkoisessa säässä Tartosta …