Kuala Lumpur | tammikuu 2019 Valtavan kokoinen Kuala Lumpur ei ole ensikertalaiselle helpoin pala purra. Me osasimme odottaa vaikeasti hallittavaa kokonaisuutta, josta saimme kuitenkin kolmessa päivässä ihan mukavasti irti. Tässä siispä vinkkejä, minne kaikkialle Malesian pääkaupungissa kannattaa sännätä, kun aikaa on rajallinen määrä. 1. Batu Caves Mielestämme kaupungin kaikista vaikuttavin nähtävyys on 15 kilometriä keskustasta …
Historiallinen Melaka on kuin Malesian Porvoo
Melaka | tammikuu 2019 Puolen miljoonan asukkaan Melaka oli meidän ensikosketuksemme Malesiaan. Kaupunki tunnetaan sen UNESCO:n maailmanperintökohteeksi valitusta historiallisesta keskustasta, vaikka se onkin vain pieni osa varsin vilkasta kaupunkia. Varsinkin, kun tulimme Melakaan suoraan rikkaasta ja järjestelmällisestä Singaporesta, oli edessä hienoinen kulttuurishokki. Kaksi päivää riitti meidän mielestämme hyvin tässä Malesian Porvooksikin tituleeratussa viehättävässä kaupungissa. Täytyy muuten tunnustaa, …
Haaveena Kaakkois-Aasia? Entä jos lähtisitkin Singaporeen?
Singapore | joulukuu 2018 Kaakkois-Aasia on varmasti yksi suosituimmista alueista, jonne me suomalaiset lennämme talven keskeltä aurinkoa tankkaamaan. Moni on jo käynyt Thaimaassa, Vietnamiinkin on yhä useamman tie vienyt, kun siitä on tullut pakettimatkakohde. Entä jos seuraavaksi lähtisitkin Singaporeen? Malesian eteläpuolella sijaitseva 5,5 miljoonan asukkaan pieni kaupunkivaltio on monille varmasti etäisesti tuttu tiukoista säännöistään, superpuistaan …
12 päivää Singaporessa ja Malesiassa – mitä näimme ja teimme?
Singapore & Malesia | joulukuu 2018-tammikuu 2019 Huh huh, mikä reissu. Palasimme viikko sitten kotiin 12 päivän matkalta Singaporeen ja Malesiaan, enkä ole saanut vielä puretuksi matkaa mielessäni, saati blogissa. Sydän on pamppaillut pitkin viikkoa niin tiheään tahtiin, että piti oikein käydä lääkärissä ihmettelemässä, miksi leposyke hipoi monta päivää jopa 140. Kolmen verikokeen, EKG:n ja …