20 vinkkiä viikonloppulomaan Hangossa

Suomen eteläisin kaupunki Hanko en ehdoton kesäkohde, jossa riittää mielin määrin tekemistä viikonlopuksi. Kävin itse Hangossa ensimmäistä kertaa vuosi sitten, ja rakastuin paikkaan päätä pahkaa. Tässä postauksessa jaan omat vinkkini ihanaan kesäviikonloppuun Hangossa. 1. Ihaile Appelgrenintien pitsihuviloita Kenties Hangon viehättävin katu on upeiden pitsihuviloiden täplittämä Appelgrenintie. Sen varrella näkee toinen toistaan upeampia 1800-luvun villoja, jotka …

Puolet Suomen kansallispuistoista käyty – nämä ovat suosikkini

Viime elokuussa käytyäni Teijon kansallispuistossa sain vihdoin kasaan 20. kansallispuiston Suomessa. Syksyllä Suomessa oli vielä 40 kansallispuistoa, joten olin saavuttanut maagisen puolivälikrouvin tavoitteessani vierailla kaikissa kansallispuistoissamme.  Tämän vuoden tammikuussa kansallispuistojen määrä on kasvanut jälleen yhdellä, kun 1.1.2022 perustettiin Sallan kansallispuisto. Vaikka uuden puiston myötä puoliväli ei olekaan ihan saavutettu 20 kansallispuistolla, rohkenen silti julistaa käyneeni …

Teijon kansallispuiston monipuolinen Sahajärven kierros

Salo | elokuu 2021 Jos päätyy vierailemaan Mathildedalin idylisessä ruukkikylässä, kannattaa reissuun yhdistää myös luontoretkeily Teijon kansallispuistossa. Yksi Suomen nuorimmista kansallispuistoista (perustettu 2015) on nopeasti noussut suosituksi retkikohteeksi, jossa esimerkiksi viime vuonna kävi yli 100 000 vierailijaa. Teijossa on useita päiväretkeilyyn sopivia reittejä alle kilometrin mittaisesta, esteettömästä Kariholmasta melkein yhdeksän kilsan Sahajärven kierrokseen. Mathildedalia lähimpänä …

Mathildedal on suorastaan naurettavan suloinen paikka

Salo | elokuu 2021 Suomen hipstereimmäksi kyläksi tituleerattu Mathildedal on ollut kovassa nosteessa jo useamman vuoden.  Viime kesän lopussa, sateisen elokuun päätteeksi lähdin ystäväni kanssa sinne ottamaan selvää, mistä kaikessa hössötyksessä ja hypetyksessä oikein onkaan kyse. Ei tarvittu kovin kauaa, kun suloinen ruukkikylä oli vienyt meidänkin sydämemme. Persoonalliset kahvilat, kutsuvat ravintolat, räpsyripsiset alpakat, tammien reunustamat …

Ihana Italia: kolme päivää Milanossa

Milano | maaliskuu 2022 Yksi vuosi ja seitsemän kuukautta. Niin kauan ehti vierähtää edellisestä ulkomaanmatkasta, joka suuntautui Tallinnaan syyskuussa 2020. Lentokoneessa istumisesta oli kulunut vielä kauemmin: kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta. Nämä molemmat kuivat kaudet tulivat päätökseen maaliskuun lopussa keväisen aurinkoisessa Milanossa. Suuntasimme Milanoon pidennetyksi viikonlopuksi perheen kesken. Toisin kuin yleensä matkoilla, tälle minulla ei …