Skootteriretkiä ja kirottuja luontopolkuja Koh Lantalla

Koh Lanta | tammikuu 2015 Siitä lähtien kun perheemme vuodeksi 2005 suunniteltu matka Krabille peruuntui, jäi Thaimaa vaivaamaan minua. Vaikka sitten pääsin Thaimaahan jo joulukuussa 2006, kun matkustimme Phuketiin, ajatus Krabista ei vieläkään jättänyt minua rauhaan. Tammikuussa 2015 pääsin vihdoin ruksaamaan senkin pois to do –listaltani, kun suuntasimme poikaystäväni kanssa kahdeksi viikoksi lämpimään. Alkuun harkitsimme, että olisimme tehneet omatoimimatkan, …

Säännöt muslimimaassa ja miten niitä voi tahattomasti rikkoa

Olen käynyt elämäni aikana neljässä islaminuskoisessa maassa: Turkissa, Egyptissä, Bosnia & Herzegovinassa sekä nyt tammikuussa Arabiemiraateissa. (Lue matkakertomukseni täältä.) Ennen Dubain-matkaa kokemukseni muslimimaista olivat melko neutraaleja. Tarkoitan sitä, että lukuunottamatta katukuvassa näkyviä moskeijoita, islamin usko ei tuntunut kohteissa kovinkaan paljon. Eli tavallaan moskeijoiden tilalla olisi voinut olla vaikka kirkkoja, eikä kokemus olisi ollut kovinkaan erilainen. …

Arabiemiraatit – pompöösi Dubai ja maailman kaunein moskeija

Dubai | tammikuu 2016 Minulla ja poikaystävälläni on ollut jo vuosia tapana lähteä lämpimään tammikuussa. Marraskuu on meidän inhokkikuukautemme, mutta jotenkin se synkkyys ja sateisuus menevät tulevan joulukuun imussa. Mutta jos tammikuussa saa annoksen kauan kaivattua lämpöä ja d-vitamiinia, tuntuu että saa vuodelle reippaan alun. Minä jaksan mitä vain! Jos aikaa lomailuun on käytettävänä vain …