Praha | maaliskuu 2012
Kyllä, tunnustan. Mielestäni Praha oli kaunis, mutta tuntui vähän pliisulta, koska olin tullut suoraan Berliinistä, jossa tapahtui lyhyessä ajassa hengästyttävän monia eri asioita.
Lähdin Prahaan kanadalaisten luokkatoverieni kanssa kolmeksi päiväksi, minkä jälkeen itse lähdin takaisin Hollantiin. Ystäväni jatkoivat muun muassa Wieniin ja Budapestiin, jossa he joivat kuulemani mukaan aivan liikaa Pálinkaa. Itse olen aikoinani välttynyt kokonaan juomasta tätä petollista juomaa.
Takaisin Prahaan. Saavuimme Tšekin pääkaupunkiin pääsiäisen aikaan, jolloin vanhankaupungin keskusaukio ja sinne johtavat tiet kylpivät iloisen karnevalistisissa väreissä. Katukuvassa näkyvistä markkinakojuista tuli keskiaikaisuusviboissa mieleen Tallinna.
Ensimmäisenä raivasimme tiemme tietysti upealle vanhankaupungin keskusaukiolle ihailemaan raatihuonetta ja sitä oleellisinta eli astronomista kelloa. Olin jo aiemmin rakentanut päässäni kuvia goottisesta luomuksesta, jonka reunoilla roikkuisivat ajan mustaamat luurangot, se olisi karmiva ilmestys!
No, pettymyshän siitä tuli. Varsinkin se kuuluisa ”show” tuntui yhtä suurelta antikliimaksilta kuin Mona Lisan näkeminen aikoinaan Louvressa. Mielestäni soma pikku esitys voisi olla aika hauska, jos sitä ei odottaisi monisatapäinen fanaattinen turistilauma. Se luo tiettyjä odotuksia…
Muuten vanhankaupungin aukio hurmasi minut kaikessa loistokkuudessaan.
Kaarlensilta kaikkinen turistijoukkoineen oli myös hyvin viehättävä. Rihkamakojuihin oli mukava jäädä tuijottelemaan myytäviä tavaroita. Vltava-joelle tiiraillessa oli ihana haaveille olevansa jokiristeilyllä. Praha oli kyllä kerrassaan ihanan keväinen.
Seuraavana päivänä osallistuimme ilmaiselle kävelykierrokselle. Niitä lähtee tusinoittain vanhankaupungin keskusaukiolta, ja ainakin meidän oli todella hyvä.
Mieleen jäivät tietysti Prahan verisestä lähimenneisyydestä muistuttavat Jan Palachin muistomerkit, varsinkin kansallismuseon edessä kumpuisessa maassa lepäävä risti.
Toinen kiinnostava paikka oli Jaakobin kirkko, jonka seinästä roikkuu yli 400 vuotta vanha, muumioitunut käsi. Tarinan mukaan koruvaras oli kähvellysretkellään piipahtanut myös alttarilla, jossa on Neitsyt Marian patsas. Maria ei sitten oikein perustanut vorosta ja nappasi kaverin kädestä kiinni, eikä päästänyt enää irti. Aikamoinen rääpälehän se räpylä on, mutta ihan kiehtova ilmestys.
Kolmas mieleeni hyvin jäänyt asia kävelykierrokselta oli Prahan metronomi, jonka voi nähdä hyvin esimerkiksi vanhankaupungin keskusaukiolta käsin. Sehän ei sinänsä ulkonäöllisesti ole mitenkään järisyttävä, mutta tarina sen taustalla on traaginen.
Se sijaitsee paikalla, jossa aiemmin oli valtava Stalin-patsas. Nyt metronomi tikittää ikuisesti symbolina ajalle, jonka Tšekki menetti kommunismille. Osoitin on tietenkin punainen.
Toisaalta luin juuri artikkelin, jonka mukaan tikittämisen sijaan metronomi onkin lähes aina paikoillaan. Siihenkin löytyy hieno perustelu: metronomi on pysähtynyt, koska Prahan historia on sille liian raskas.
Ja kyllähän tšekkiläisiä on historiassa koeteltu niin natsien kuin kommuniestienkin toimesta. Kävelyoppaamme kertoi, että juuri historian karmivien tapahtumien takia suurin osa tšekkiläisistä on ateisteja. Tämä oli minulle yllättävä tieto.
Johtuen rajallisesta ajasta, minä en lopulta päässyt käymään kahteen kiinnostavaan paikkaan Prahassa: väliin jäi juutalainen hautausmaa sekä Prahan linna. Ehkä ensi kerralla sitten.
Piditkö lukemastasi?
Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
Jännä, että itse en taasen ole oikein saanut Berliinistä ikinä irti mitään suurempaa elämystä, vaikka niin kovin moni sitä kehuu. Kaiketi minua hämää ainakin se, ettei kaupungissa ole selkeää keskustaa.
Praha taasen oli minulle muinoin 90-luvulla paikka, jossa kävin joka kesä, sikäli kun Euroopassa olin liikkeellä. Yhden uudenvuodenkin siellä vietin.
Kiintoisana kuriositeettina muistan, että kaupungissa asui paljon jenkkejä, jotka tunnettiin jupin sijasta nimellä YAP – Young Americans in Prague. Rautatieasemalla vanhat patut koordinoivat aseman vessaa ja rahastivat asiakkaat. Kolikot olivat pöydällänsä korkeissa pinoissa. Ukoilla oli bootsit jalassa ja Johnny Cash soi kovalla. Kaarlensillalla oli joka ilta kitaransoittajia ja punaviininjuojia, minä usein muiden joukossa. Ero esimerkiksi Puolan luvalla sanoen masentavaan ilmapiiriin oli melkoinen. Itse pohdiskelin tuolloin, että tsekkien kulttuuri oli niin vanha ja vahva, ettei kommunismi ollut kyennyt sitä lannistamaan.
Mutta siitä on jo aikaa. Ja ajat muuttuvat.
Niin no se maaliskuun 2012 Berliini-visiitti oli sikäli ainutlaatuinen, että se oli osa koulukurssiani. Joten se oli jo lähtökohdiltaan poikkeava verrattuna moniin muihin kolmen-neljän päivän reissuihin. Tuntui, että Berliinissä saattoi vain vaellella paikasta toiseen ja katsoa, tapahtuuko mitään. Oli rentoa, kun ei vain juossut nähtävyyksien perässä. 🙂 Heh, olenkin kuullut siitä, että Praha on erityisesti jenkkien suosiossa. Kiinnostavaa tuo Puolan ja Tsekin vertailu, syvissä vesissä ovat molemmat joutuneet uimaan, mutta ilmapiiri voi silti vaihdella niin paljon. Mielestäni juuri se metronomi kertoo paljon tsekkiläisten suhtautumisesta kommunismin aikaan, helvettiin Stalinin patsas ja tilalle merkki siitä, että menetettyä aikaa ei saa takaisin.