Rento Santa Cruz on Kaliforniaa parhaimmillaan

Santa Cruz | syyskuu 2017

Tiedättekö sen tunteen, kun jokin paikka vain kolahtaa? Santa Cruz oli minulle sellainen.

Olimme pari päivää aiemmin lähteneet ajamaan aurinkoisesta Los Angelesista Highway 1:a pitkin kohti San Franciscoa. Matkan varrella olimme nähneet niin lämmössä kylpeviä biitsikohteita kuin sumuisen kalastajakaupungin ja mystisen kauniin maisemareitin 17-Mile Driven.

Highway 1:n road tripin viimeinen etappi oli 50 000 asukkaan Santa Cruz, jossa viettäisimme yön ennen Friscoon saapumista.

Psst, lue täältä kaikki jutut häämatkastamme Jenkeissä.

Majoituimme sympaattisessa Harbour Inn -motellissa pari kilometriä Santa Cruzin päärannan alueesta, lähellä Santa Cruz Harbouria. Alkuilta oli juuri sopivan lämmin pienelle ulkoilulle, joten päätimme jättää auton motellille ja kävellä kaupungin vilkkaammalle alueelle.

Laskeva aurinko kuulsi kultaista valoa, Santa Cruzin kadut olivat hiljaisia. Ihailimme kaduilla törröttäviä puutaloja, jotka tuntuivat henkivän Kaliforniaa. Mieli alkoi heti leikitellä ajatuksilla siitä, millaista olisi asua täällä.

Venesataman alueella törmäsimme taas minua suunnattomasti riemastuttavaan saukkoon. Ne jotka lukivat Morro Bayn matkakertomuksen tietävät, että olen hullaantunut saukkoihin erään Avara luonto -dokumentin jälkeen. Vaikka erityisen kiinnostunut olen saukkojen simpukanavaamisprosesseista, kyllä tämä vedessä löysästi kelluminenkin teki vaikutuksen. Santa Cruzin pisteet sen kuin jatkoivat nousuaan.

Saukko lipui puupalikan passiivisuudella kauemmas meistä, joten oli aika jatkaa matkaa. Kävelyreitillä Harbourin alueelta päärannalle on yksihauska erikoisuus. Reitille osuu hylätty, vanha rautatiekisko.

Kiskot osuvat rehevöityneeseen katveeseen, jonne ei näe viereiseltä autotieltä. Siellä ei ole katuvalaistustakaan. Koska oli kuitenkin alkuilta, astelimme kiskopolulle varsin turvallisin mielin.

Hylätty ja ruostunut rautatieosuus loi mielenkiintoista kontrastia keskiluokkaiseen naapurustokuvaan. Santa Cruzissa tuntui olevan särmää.

Santa Cruzin Main Beach -alueen päänähtävyys on Beach Boardwalk -huvipuisto, joka oli sopivan aavemainen näin illalla.

Huvipuiston autioituneilta kaduilta jatkoimme matkaa kohti Santa Cruz Wharfia, jossa ajattelimme ottaa drinkit. Aurinko teki laskuaan, tuli alati hämärämpää. Meri kuohui tasaisen rauhalliseen tahtiin rannalla, jossa nuoret pelasivat lentopalloa. Tien toisella puolella seisovan, vaaleaksi kalkitun espanjalaistalon pinta oli alkanut lohkeilla. Sellaiselta Santa Cruz oli alkanut silmissäni näyttää: kauniilta, mutta samalla sopivan repsahtaneelta.

Santa Cruz Wharfille päästessämme oli leuto ja lämmin ilta jo muuttunut pilviseksi ja hieman tuuliseksi. Oli kietouduttava pitkähihaiseen.

Santa Cruz Wharfilla oli monta houkuttelevaa vaihtoehtoa illanviettopaikaksi, joista valitsimme summanmutikassa yhden. Siellä istahdimme baarijakkaroille ja joimme mutamat drinksut samalla kun katsoimme telkkarissa pyörivää baseballpeliä.

Pikku hutikassa vaihdoimme lopulta baarin ravintolaan, jossa söimme jotain, en tosiaankaan muista mitä. Suunnittelimme kävelevämme hylättyjä rautatiekiskoja pitkin takaisin motellillemme, koska matka oli mukava ja tarpeeksi lyhyt.

Mutta onneksi päätimme kysyä tarjoilijalta, olisiko se turvallista. Miehen silmät suurenivat. ”Nooooooooooooo, that’s not safe.” Kävi ilmi, että se sinne katveeseen jäävään paikkaan kerääntyvät öisin kaupungin kodittomat, narkomaanit ja alkoholistit. Muutama vuosi sitten siellä murhattiin nuori nainen.

Tilasimme Uberin.

Vaikka Santa Cruzin maine koki pienen kolahduksen, emme seuraavana aamuna malttaneet lähteä heti köröttelemään kohti San Franciscoa. Lähdimme taas jalan tutustumaan kaupunkiin, tällä kertaa etsiydyimme Harbourin alueelle aamiaiselle.

Vaikka oli pilvistä, oli silti juuri sopivan lämmintä. Los Angelesin paahtava kuumuus oli muisto vain. Katselimme omakotitaloja taas sillä silmällä.

Ja mikä meitä odotti biitsillä, jonne jäimme aamupalalle? Ei muuta kuin ukulelea soittavien eläkeläisten lauma. Batiikkipaidat ja iloiset leit kaulassa musisoiva porukka vaikutti siltä, että elämä Santa Cruzissa on rentoa ja onnellista – ja että se oli sitä jo hippiaikoina…

Aamiaisen jälkeen uskalsimme talsia ratakiskoja pitkin taas kohti Beach Boardwalkia ja Wharfia. Tällä kertaa huvipuistossa oli menoa ja melskettä, popcornin rasva ja hattaran tuoksu tunkeutui nenään.

Kävimme testaamassa huvipuiston kuuluisimman vuoristoradan The Giant Dipperin, joka oli suoraan sanottuna yllättävän paha! Ja me olemme sentään olleet Abu Dhabissa maailman nopeimmassa vuoristoradassa.

Meidän kiljuessamme tervalta tuoksuvassa vuoristoradassa taivas alkoi pikku hiljaa muuttua laimean harmaasta pastellinsiniseksi.

Oli vielä aikaa käyskennellä päiväsaikaan Santa Cruz Wharfilla ja käydä tiirailemassa merta…

…hulppeita asuinrakennuksia…

… ja tietenkin hylkeitä!

Santa Cruzissa vain oli sitä jotain. Merituuli, joka teki auringonkuivaman tukan karheaksi. Ujeltavia hyljekasoja, joita saattoi tiirailla aivan lähietäisyydeltä. Rennompaakin rennompi katukuva, jossa yhdistyi rapistuva kauneus ja toisaalla eilen maalatun näköiset talorivistöt.

Aikamoinen paikka saa olla, jos ei malttaisi jatkaa San Franciscoon.

Oletko käynyt Santa Cruzissa?

Seuraa Tien päällä -matkablogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.