Kun reissukalenteri tyhjeni – ajatuksia koronasta ja matkustamisesta

Tästä kuulumispostauksesta tuli aika erilainen kuin vielä pari viikkoa sitten kuvittelin.

Minun piti iloita siitä, kuinka huhtikuun lopulla pääsisimme vihdoin ensimmäiselle ulkomaanmatkalle kolmihenkisenä perheenä. Kohteena olisi ollut Etelä-Ranskan Nizza, jossa olisimme viettäneet neljä aurinkoista päivää.

Olisin kertonut myös siitä, että toukokuun lopulla olisi tiedossa kaksi päivää Berliinissä ilman vauvaa ja miestä, kun juhlisimme ystävieni kanssa sitä, että täytämme kaikki 30 vuotta tänä vuonna. Liput ostimme pienellä riskillä viime viikon maanantaina, kun tilanne ei ollut vielä täysin eskaloitunut.

Ja pisteenä iin päällä olisin hehkuttanut sitä, että kesällä pääsisin toteuttamaan pitkäaikaisen matkaunelmani, kun lähtisimme perheenä viikoksi Islantiin. Lippuja tai majoituksia en ollut vielä kuitenkaan varannut.

Lapsi ei estä matkustelua, sen olen jo nyt viiden kuukauden äitiyden jälkeen onnellisena todennut – niin mukavalta tuleva reissukalenteri näytti vielä hetki sitten.

Sen sijaan koronavirus kyllä estää matkustelun, se kävi selväksi ihan viimeistään viime torstaina 12.3. Silloin suhtautumiseni – ja samalla koko Suomen suhtautuminen – koronavirukseen muuttui totaalisesti.

Muistan miten laiskasti aluksi seurasin uutisia koronaan eli COVID-19-virukseen liittyen. Silloinkin kun ensimmäiset tartuntatapaukset Suomessa tulivat ilmi, en olisi koskaan osannut ennustaa, millaista arkea eläisimme nyt.

Viime viikolla, kun Norwegian tiedotti peruuttavansa 3000 lentoa seuraavan kolmen kuukauden aikana (nyt määrä on noussut jo 4000:een), ymmärsin Nizzan-matkamme peruuntuvan. En kuitenkaan harmitellut asiaa juuri ollenkaan vaan se tuntui täysin toissijaiselta. Lapsen saaminen on muuttanut peruuttamasti elämäni prioriteettejä. Ilman lasta tämä Suomessa kököttäminen kirpaisisi minua huomattavasti enemmän.

Olen kiittänyt onneani siitä, että emme sattuneet olemaan reissun päällä nyt, kun maat toisensa jälkeen sulkevat rajojaan. Lentolippujen hinnat Suomeen ovat ponnahtaneet pilviin, eikä niitä riitä kaikille halukkaille. Hallitus on antanut painokkaan käskyn ulkomailla matkustaville suomalaisille tulla kotiin, eikä ulkomaille menemisestä oikein osaa tällä hetkellä haaveillakaan. Kuka olisi uskonut, että vuonna 2020 elämme tällaista aikaa?

Koska olen äitiysloman takia muutenkin paljon kotona, elämä valmiuslainaikaisessa Suomessa näyttäytyy minulle yllättävän vähän erilaiselta kuin muutoin. Toki olen harmissani siitä, ettemme voi poikani kanssa päivisin käydä muskarissa tai nähdä muita äitejä ja vauvoja. Hetken aikaa panikoin, hamstrattaisiinko vaippoja samaan tapaan kuin vessapaperia, mutta toistaiseksi kauppareissut ovat olleet lähi-Alepassamme varsin rentoja.

Minun murheeni tuntuvat kuitenkin täysin mitättömiltä tilanteessa, jossa osa joutuu pelkäämään läheistensä hengen puolesta, ja yritykset yksi toisensa jälkeen joutuvat ongelmiin ja ajautuvat konkurssiin. Ravintolat ja kahvilat ovat auki, ja niitä haluaisi mielellään tukea, mutta samaan aikaan kauhistuttaa ajatus siitä, että voisi oireettomana tartuttaa riskiryhmiin kuuluvia.

Pidän myös hyvin ristiriitaisena, että ravintoloissa ja kahviloissa saisi asioida siitäkin huolimatta, että yli kymmenen hengen julkiset kokoontumiset ovat kiellettyjä – ja kuitenkin samaan hengenvetoon vedotaan ihmisiin, jotta he pysyisivät kotona. Eli ikään kuin yrityksillä olisi vielä vapaus harjoittaa elinkeinojaan, mutta asiakkaita varoitellaan kuitenkin käyttämästä niiden palveluja. Yhtälö on sekava ja yrityksille todella lohduton.

Vaikka olenkin itse suhtautunut tyynesti tyhjentyneeseen reissukalenteriin, ymmärrän todella hyvin myös niitä, joille matkojen peruuntuminen on suurempi isku. Vuosi sitten unelmoin siitä, että reissaisimme tänä keväänä ihailemaan kirsikankukkaloistoa Japaniin, ja voin vakuuttaa, että sen reissun peruuntumiseen en suhtautuisi yhtä rauhallisesti.

Osa on joutunut luopumaan vuosia odottamistaan unelmareissuistaan, eikä kukaan tiedä, milloin niitä unelmia pääsee taas toteuttamaan. Tietenkin asiat pitää laittaa mittasuhteisiin ja suurin osa ymmärtää, miksei nyt ole sopivaa reissata. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö se saisi ja voisi harmittaa. Ja sen saa mielestäni myös sanoa ääneen.

Moni muu voi edelleen toteuttaa rakkaita intohimojaan kotoa käsin, mutta toisille ulkomaanmatkat ovat se, mikä saa sydämen pamppailemaan kaikista kiivaiten. Toisten intohimoja on turha väheksyä, vaikka ne tuntuisivatkin tällaisessa tilanteessa etuoikeutettujen ihmisten valitukselta.

Tällä hetkellä suomalaiset eivät tunnu uskaltavan unelmoida ulkomaille lähtemisestä – sen olen saanut tuta myös blogissani. Viimeisen viikon aikana lukijat ovat romahtaneet melkein puoleen siitä, mitä ne olivat toissa viikolla. Se kertoo mielestäni olennaista suomalaisista matkablogien lukijoina: matkablogeista haetaan ensisijaisesti tietoa ja vinkkejä tulevia lomamatkoja varten, eikä pelkkä nojatuolimatkailu ole niin yleistä.

Tietenkin tulevaisuudessa on vielä matkoja matkustettavana, mutta kuka tietää milloin? Kolmen kuukauden vai kenties vasta kuuden kuukauden päästä? Jos itse pääsisin ulkomaille seuraavan kerran esimerkiksi kesällä, olisin ollut jo vuoden yhtä mittaa Suomessa. Näin kauan en ole ollut matkustamatta ulkomaille melkein kymmeneen vuoteen.

On myös mahdollista, että korona muuttaa matkustamista senkin jälkeen, kun reissuja voi taas tehdä. Halpojen lentojen aika voi olla ainakin hetkeksi mennyttä. Tarjontaa ei välttämättä ole yhtä paljon kuin ennen: pessimististen arvioiden mukaan suurin osa lentoyhtiöistä olisi konkurssissa siihen mennessä, kun tästä selvitään.

Entä vapaa liikkuvuus, voisiko se olla historiaa siinä mittakaavassa, mitä se aiemmin on ollut? Itse tahtoisin uskoa, että valtiot pyrkivät avaamaan rajansa heti, kun se suinkin on mahdollista. Matkailu on monille maille niin valtava tulonlähde, että sen vaikeuttaminen ei olisi poliittisesti saati yhteiskunnallisesti kestävää. En tosin yllättyisi, jos muutama Euroopan maa tahtoisi pitää rajansa suljettuna pidempään kuin tarvitsisi – itseensä käpertymistä on ollut huomattavissa esimerkiksi Unkarissa.

Ilmasto sentään saa hengähtää, kun matkustajaliikenne romahtaa seuraavien kuukausien aikana. On kiinnostavaa nähdä, millaisia positiivisia vaikutuksia tällä on. Kiinasta on jo raportoitu ilmanlaadun selkeää paranemista verrattuna vuodentakaiseen, vaikka ihan varmaa ei ollut, johtuiko se koronasta vai lomakaudesta.

Tilanteen rauhoittumista odotellessa ei auta muu kuin kliseisesti mennä päivä kerrallaan. Jos tästä jotain positiivista haluaa keksiä, niin ainakin tämä on pakottanut monen hidastamaan nykyajalle niin tyypillisen kiireistä elämänrytmiään. Se on tietysti eri asia, nauttiiko siitä vai ei.

Pysytään terveinä ja järjissämme! Ja lopetetaan vessapaperin ja lääkkeiden hamstraus.

Ps. Suosittelen lukemaan Roomassa asuvan Helin kirjoituksen arjesta koronakriisin keskellä. Toivotaan, että Suomessa terveydenhuolto ei joudu samanlaiseen pinteeseen kuin Italiassa.

Seuraa Tien päällä -matkablogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.