Lontoo | Amsterdam | Pariisi | Venetsia | Salzburg | Berliini | Kööpenhamina | Malmö | syksy 2009
Minulla ei ollut varsinaisesti välivuotta valmistuttuani lukiosta 2009, mutta minulla oli välipuolivuosi, jonka aikana ehdin tehdä yhden hyvin merkittävän reissun: kolmen viikon interrailin.
Interrail on varmaan jokaisen reissaajan bucket listilla. Minun veljeni oli ollut reilaamassa kavereidensa kanssa muutamia vuosia aiemmin, ja elokuussa 2009 oli vihdoin minun vuoroni kahden ystäväni kanssa.
Idea reilille lähdöstä oli kypsynyt saman vuoden toukokuussa, kun matkustimme kuuden tytön kesken Kosille juhlimaan ylioppilaskirjoitusten päättymistä. Meillä kolmella reililäisellä synkkasi niin hyvin, että päätimme alkaa suunnitella raidematkaa Länsi-Eurooppaan.
Koska olimme niin ihastuksissamme Kosin matkastamme, luulimme voivamme yhdistää yhden viikon Kosia meidän jo muutenkin tiukkaan kolmen viikon reiliimme. Meidän olisi ”vain” pitänyt matkustaa junalla Etelä-Italiaan, mennä siellä yölautalla ensin Turkin puolelle, sieltä olisimme helposti päässeet Kosille. Ja ei kuin lento kotiin!
En suoraan sanottuna muista, miten tulimme järkiimme. Interrailin pointtinahan on kulkea raiteita pitkin halvalla. Tästä tuhoon tuomitusta ”Reili plus viikko Kosilla” -suunnitelmasta päästyämme loimme aika klassisen Länsi-Euroopan reilireitin:
Lontoo–Amsterdam–Pariisi–Venetsia–Salzburg–Berliini–Kööpenhamina.
Lontoo 23.8.–26.8.
Vaikka luovuimme Kosista, meidän täytyi saada yksi saari mukaan. Itse asiassa yllättävän moni ilmeisesti käy reilillä Lontoossa, vaikka se ei ehkä rahallisesti ole kaikkein fiksuin veto, koska yhteydet manner-Eurooppaan eivät suosi Interrail-kortin haltijaa. Lontoon ja Pariisin välinen junareitti ei kuulunut ainakaan 2009 reililipun hintaan, vaan se olisi maksanut maltaita erikseen.
Mutta en kadu hetkeäkään, että menimme Lontooseen. Se oli upea aloitus kolmen viikon matkallemme – muistan vieläkin, kuinka kihisin innosta joka aamu, kun heräsimme bayswaterilaisessa hostellissamme: matka oli vasta alussa!
Lontoo ei ollut harmaa itsensä vaan aurinko paistoi täydeltä elokuun taivaalta. Matkustelimme ympäri suurkaupunkia double deckereillä, kävimme syömässä punkissa Camdenissa, vierailimme British Museumissa. Kävimme Notthing Hillissä ihailemassa värikkäitä taloja ja Portobello Roadin kirpputoria.
Lontoo on niin kuuluisa, että sen vain yksinkertaisesti kuului olla meidän porttimme Eurooppaan.
Kävimme jopa Harrod’silla ja ostimme sieltä leivokset, jotta voisimme sanoa ostaneemme jotain Harrod’silta. Olimme niin turisteja, ja niin innoissamme siitä. Ei ollut mitään tarvetta eikä halua kääntää selkäänsä massaturismille.
Tutustuimme myös paikalliseen yöelämään, josta emme olleet kovinkaan vakuuttuneita. Suomalaiseen juhlakulttuuriin verrattuna liikenteessä oli niin pyntättyä jengiä, ettemme sopineet joukkoon. Musiikki oli tuskallisen kovalla, baarit olivat aika tyhjiä (pakko kyllä huomauttaa, että oli toki maanantai). Baarien vessoissa nuokkuvat vessaleidit hämmensivät meitä. He olivat epäystävällisiä, ja heille oli aina annettava rahaa, jotta sai ylipäänsä käyttää vessaa. En ole myöhemmilläkään Lontoon-reissuillani pitänyt kaupungin yöelämästä. Se on tuntunut liian muoviselta, aivan kuin kukaan ei olisi oikeasti tullut pitämään hauskaa vaan ainoastaan näyttäytymään.
Vinkit Lontooseen:
- Kannattaa suosia perinteisiä Lontoon-takseja, ne ovat suhteellisen halpoja ja luotettavia. Tarjolla on paljon myös pimeitä takseja, joihin mekin meinasimme hairahtua, koska tavallisessa taksijonossa oli niin paljon porukkaa
- Double Deckereilla kannattaa ajella maisemankatselumielessä, mutta paras väline liikkumiseen on tietysti Underground
- Jos Lontoo on reilin aloituspiste, kannattaa hankkia bussiliput mantereelle pian Lontooseen saapumisen jälkeen
- Bussilla pääsee halvalla ja suhteellisen nopeasti Pariisiin
Amsterdam 26.8.–29.8.
Suunnitellessamme reiliämme, sijoitimme Amsterdamin heti Lontoon jälkeen, Pariisi tuli vasta kolmantena. Se varmaan tuntui loogiselta, koska Amsterdam on Pariisia pohjoisemmassa, mutta todellisuudessa olisi ollut paljon järkevämpää mennä Lontoosta suoraan Pariisiin. Nyt jouduimme 11 tunnin bussimatkalle kohti Amsterdamia – Pariisin kautta.
Kun vihdoin saavuimme Amsterdamiin, olimme nuutuneita ja ilman yöpymispaikkaa. Vaikka Dami onkin täynnä hostelleja, vapaan paikan löytyminen kolmelle tytölle osoittautui hyvin haastavaksi. Osa hostelleista vaikutti myös vähän ahdistavilta ja rähjäisiltä.
Erään hostellin työntekijä tarjoutui majoittamaan meidät omassa asunnossaan, koska myös hänen hostellinsa oli täyteen buukattu. Maksoimme miehelle 50 euroa per naama, niin väsyneitä olimme. Kämppä oli kyllä aika makea ja oli luksusta bunkata damilaisessa asunnossa vain kolmistaan.
Seuraavana päivänä meidän oli aloitettava Amsterdamin koluaminen hostelleista. Pitkän etsinnän jälkeen löysimme taas yhden rähjäisen hostellin, jossa saimme yksityisen huoneen 40 euroa yöltä – olihan viikonloppu. Amsterdam on muutenkin yksi kalleimmista paikoista majoittua, vaikka esimerkiksi kalja on todella halpaa.
Amsterdam tuntui meistä ihanan pieneltä Lontoon jälkeen, ja todella suloiselta vinoine kapeine taloineen. Jos olimme nauttineet korkeakulttuurista British Museumissa Lontoossa, Dameissa valitsimme rahvaanomaisemman lähestymisen taiteeseen: me suuntasimme Damrakilla sijaitsevaan seksimuseoon. Ja kävellessämme punaisten lyhtyjen alueella emme voineet olla katsomatta jokaiseen ikkunaan, minkä näköiset miehet menivät sisään… Amsterdam tuntui todella syntiseltä, mutta kiehtovalta!
Lontooseen verrattuna Amsterdamin yöelämä oli – ja on edelleen – huippua. Me menimme perinteiselle pub crawlille, jotka ovat toki oikein hyvä tapa tutustua Damin villiin yöelämään, mutta kierroksen baarit ovat lähinnä kopioita toisistaan, ja niissä soitetaan samaa musiikkia. Nyt panostaisin kaupungin teknoklubeihin, kuten kuuluisaan Club Paradisoon, jossa en ole vieläkään käynyt.
Vinkit Amsterdamiin:
- Varaa yöpaikka jo etukäteen, paikan päällä voi kestää pienen ikuisuuden ennen kuin yöpaikka löytyy
- Jalkaudu Damin yöelämään
Pariisi 30.8.–1.9.
Amsterdamista jatkoimme neljällä junalla Pariisiin Belgian kautta. Hassua kyllä, tämä oli ensimmäinen kerta matkamme aikana, kun pystyimme hyödyntämään yli 300 euroa maksaneita reililippujamme.
Me myös pelkäsimme Pariisiin menemistä. Olimme kuulleet monilta muilta reilaajilta, että Ranskan pääkaupunki oli heille matkan suurin pettymys. Ihmiset olisivat epäystävällisiä, ja se tuntuisi järjettömän suurelta Amsterdamin jälkeen.
Näistä peloistamme vain viimeisin piti paikkansa. Kun pääsimme Pariisiin, sen koko tuntui suorastaan käsittämättömältä. Takana oli uuvuttava yli yhdeksän tunnin junamatka, ja edessä oli hostellinmetsästys.
Seuraavana päivänä Pariisi vei sydämeni.
Näin jälkeenpäin ihmettelen, kuinka vähän olimme varailleet hostelleja etukäteen. Toki reiliin kuuluu myös suunnitelmien muutos, jolloin hostellivaraukset voivat olla riesoja. Vaihtoehtoja on kaksi: joko käyttää aikaa edellisessä kohteessa hostellien etsimiseen vai vasta paikan päällä. Mielestäni ehdottomasti fiksumpaa olisi käyttää pieni aika edellisessä kohteessa mahdollisten hostellien etsimiseen, varsinkin jos matkapäivät ovat täysin selviä.
Takaisin Pariisiin. Muutama vierailemamme hostelli oli jo täynnä, mutta niistä saimme vihiä mahdollisista vapaista hostelleista. Ja löytääksemme yhteen vapaaseen majapaikkaan, kysyimme apua kuuluisan epäystävällisiltä pariisilaista. Meitä alkoi auttaa todella suloinen mummeli, joka ei selvästi edes tiennyt, miten meidät määränpäähän opastaisi, mutta halu auttaa oli todella suuri. Hän pyysi apua joltain brasserien pitäjältä, joka kysyi asiakkaaltaan, ja kaikki juttelivat todella nopeasti ranskaksi ja viittoilivat milloin mihinkin suuntaan.
Kuin ihmeen kaupalla löysimme hostelliin, joka oli Montmartressa, aivan Sacré Coeurin kainalossa.
Seuraavana päivänä Pariisi vei sydämeni. Kiipesimme valkoisen kirkon näköalatasanteelle. Ilma väreili lämmöstä, ja katuviulisti soitti jotain kaunista kappaletta. Istuessani Sacré Coeurin portailla ihmettelin, miksi Pariisista puhuttiin niin paljon pahaa. Siellä oli niin kaunista, niin herkkää. Paris, mon amour!
Hehkutuksen jälkeen varoituksen sananen: Sacré Couerin aukiolla liikkuu paljon afrikkalaisia katukauppiaita, jotka alkavat sumeilematta tehdä ranteeseen rannekoruja. Kun ranneke on valmis, on turha enää väittää, ettei halua sitä. Parasta kaivaa kuvetta.
Minä jäin yhden koruntekijän ansaan, enkä osannut kieltää häntä, en tiennyt mitä oli tapahtumassa. Yhtäkkiä meitä lähestyi toinen koruntekijä, joka sadatteli kovaan ääneen. Ennen kuin tajusin, mitä tapahtui, tämä vihainen mies oli tönäissyt minua. ”Go away! Go away!” hän huusi. Siinä tilanteessa olin tietysti aivan ymmälläni, miksi tämä aikuinen mies oli tönäissyt minua ja miksi hän oli niin vihainen minulle. Näin myöhemmin ajateltuna hän tavallaan pelasti minut rannekorun ostamiselta omalla epäritarillisella tavallaan.
Pariisissa heittäydyimme taas täysin rinnoin turisteiksi. Kävimme Riemukaarella, Place de la Concordella, Eiffelissä, Notre Damessa ja söimme erittäin mauttoman lounaan Seinen rannalla.
Kävimme myös Louvressa, jonne olisi päässyt EU-passilla ilmaiseksi – meillä ei tietenkään ollut niitä mukana, eikä siinä auta kouluranska ja oman ajokortin heiluttaminen museovirkailijalle. Suurin pettymys oli tietysti Mona Lisa – syy, jonka vuoksi olimme museoon menneet. Maailman kuuluisin maalaus on totta kai aivan pakko suojata muovikuvulla, mutta se latistaa taideteoksen täysin.
Auringolla meidät tervetulleeksi toivottanut Pariisi jätti meille hyvästit sateessa. Se olikin täydellistä, sillä vierailimme Père-Lachaisen hautausmaalla silloin. Teimme myös retken hulppeaan Versaillesiin, jonne pääsee kätevästi reililipulla.
Illalla meillä oli lähtö yöjunalla uppoavaan kaupunkiin Venetsiaan. Tällä yhteydellä reililipusta oli jälleen hieno hyöty, sillä maksoimme makuuvaunupaikastamme vaivaiset 25 euroa. Muut meidän kuuden hengen hytissämme majoittuneet olivat maksaneet yli sata euroa, eli lähes kolmanneksen koko reililipun hinnasta.
Vinkit Pariisiin:
- 18–25-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi EU-passilla Louvreen, mutta älä odota liikoja Mona Lisalta
- Varo päällekäyviä katukauppiaita
- Jos jossain turistikeskittymässä on tarjolla halpa kolmen ruokalajin lounas, ruoka on yleensä todella kehnoa ja vesipullot maksavat erikseen – ja paljon
- Pienikin määrä ranskaa auttaa saamaan parempaa palvelua
Venetsia 2.9.–4.9.
Saavuimme aurinkoiseen Venetsiaan mitenkuten nukutun yön jälkeen. Ja edessä oli jälleen yöpaikan etsiminen, jonka aloitimme rautatieaseman turistibyroosta.
Virkailija vaikutti huolestuneelta: tiesimmekö, että nyt oli Venetsian filmifestivaalit, ja yösijaa olisi lähes mahdotonta saada? Öö, emme tienneet.
Mutta miten ihana nainen se virkailija olikaan! Hän onnistui löytämään meille yösijan hotellista, aivan kävelymatkan päässä rautatieasemalta 40 euron hintaan per yö per henkilö. Eli siis hotelli Venetsiasta, filmifestivaalien aikaan, samaan hintaan kuin rappioromanttinen hostelli Amsterdamista? Aika hyvä diili, sanoisin.
Venetsia on kaunis kaupunki, siinä ei ole mitään uutta. Kuitenkin kuvatessani toinen toistaan romanttisempia kapeita kujia, huomasin kyllästyväni. Kaikki näytti samalta. Oli värejä, gondoleita, vettä. Todella, todella kaunista, mutta jotenkin yksitoikkoista.
Venetsian reissussa parasta minusta olikin toisen päivän retkemme Lidon saarelle, jossa elokuvafestivaalit olivat. Niihin oli vapaa pääsy, tai siis ainakin punaisen maton kyttäyspaikalle.
Lido oli kovin tavallisen näköinen Venetsiaan verrattuna, mutta siellä oli yksi suuri etulyöntiasema kuuluisaan naapuriinsa: siellä pääsee uimaan Välimereen. Tämä oli ainoa uintihetkemme koko reilimme aikana ja se on jäänyt mieleeni vahvasti.
Virkistävän uintireissun jälkeen oli mahtavaa lähteä festivaalialueelle. Ja kenet siellä näimmekään? Nicholas Cagen, jonka ympärillä parveili nimmarinpyytäjiä. Sanomattakin selvää, että liityimme joukkoon. Eräs toinen nimmarinkalastelija lainasi minun kynääni saadakseen Cagen nimikirjoituksen. Sitten elokuvatähti jatkoikin nimmareidenkirjoittelua kynälläni – siis minun ainokaisella kynälläni, jolla raapustelin reilimuistojani pieneen vihkoseen. Ei käy päinsä!
Minun piti sitten tietenkin huomauttaa Cagelle, että kynä ei ollut hänen omaisuuttaan. Sain kynäni takaisin. Nykyään en tiedä, missä tämä maaginen kynä on.
Vinkit Venetsiaan:
- Syö gelatoa, paljon
- Käy uimassa Lidon saarella
- Varaa yösija etukäteen, varsinkin jos siellä on kansainväliset elokuvafestivaalit, tuuriin ei voi luottaa
Salzburg 4.9.–7.9.
Vietettyämme kaksi päivää Venetsian paahteessa suuntasimme bussilla upeiden vuoristomaisemien siivittäminä Salzburgiin. Haukoin henkeäni sekä bussissa että perillä Salzburgissa. En ollut koskaan ennen ollut Alppien tuntumassa.
Itävallan kaupunki oli hienointa, mitä olin reilillämme siihen mennessä nähnyt, eikä mikään voittanut sitä loppumatkalla.
Majoituimme isoveljeni kehumaan Youth Hosteliin, jossa hän ystävineen oli saanut lempinimen ”Crazy Finns” vain muutama vuosi aiemmin. Astuimme halvan kaljan ja pubivisailujen maailmaan. Meininki hostellissa oli lämminhenkistä ja hillitöntä. Tuopit olivat suuria ja niitä kului uusien ystävien kanssa paljon. Joka lauantai – ellei peräti joka päivä – hostellissa esitettiin Sound of Musicia.
Toisena päivänä kiipesimme aussi- ja jenkkihuonetoveriemme kanssa Salzburgin linnaan. Näkymät kaupunkiin olivat silkkaa postikorttia. Olin aivan myyty. Eikä Salzburg ollut pahan näköinen maasta katsottunakaan.
Rajun juhlinnan ja vuoristomaisemin siivittämät kolme päivää Salzburgissa saattoivat olla lempiaikojani reilillä.
Vinkit Salzburgiin:
- Vietä vähintään kolme päivää häikäisevän kauniissa kaupungissa
- Käy kävelyretkillä vuoristossa
- Jos mahdollista, katso ainakin kerran Sound of Music
- Klassisen musiikin kuuntelijalle ehdoton tärppi on Mozartin synnyinkoti
Berliini 7.9.–9.9.
Berliinissä jätimme jäähyväiset Keski-Euroopalle ennen kuin suuntasimme kohti Pohjolaa. Tässä vaiheessa aloimme olla jo kovin reissussa rähjääntyneitä, eikä voimia tuntunut riittävän oikein mihinkään.
Siksi iloitsimme, ettei Berliini pursunut nähtävyyksiä, joita meidän olisi aivan pakko valokuvata. Ei, me tyydyimme vierailemaan Brandenburgilla, Holocaust-muistomerkillä, Kaiser Wilhelmin rikkinäisellä kirkolla sekä muutamalla Berliinin muurin jäänteellä, muun ajan käytimme yleiseen haahuiluun ja Berliinin ilmapiirin fiilistelyyn. Täällä antauduimme reilimme toiselle pub crawlille, joka oli jälleen kerran varsin vauhdikas ilta.
Olimme varanneet Berliiniin vain vaivaiset kaksi päivää, jotka tuntuivat aivan riittämättömiltä.
Vaikka olimme jo reissaamisesta ja nähtävyyksien ihmettelemisestä kovin väsyneitä, Berliinille olisi kuulunut antaa enemmän aikaa.
Vinkit Berliiniin:
- Hengaile ja mene piknikille Mauer parkiin
- Käyskentele juutalaiskorttelissa
- Juhli ihan missä vain: pubissa, baarissa, pub crawlilla, klubeilla…
- Nauti vapaudesta
- Varaa riittävästi aikaa, Berliinin rakastuminen toki vie vain hetken
Kööpenhamina–Malmö–Tukholma 9.9.–12.9.
Olemme monesti todenneet, että Berliinin jälkeen loppureili tuntui oikeastaan aivan pitkitetyltä kotiinpaluulta – Tanska ja Ruotsi olivat jo niin kodintuntuisia.
Me jatkoimme Berliinistä junalla Kööpenhaminaan. Soittelimme junasta mahdollisiin hostelleihin, joista jokainen ilmoitti, etteivät hyväksyneet makuupusseja. Olisimme joutuneet vuokraamaan erikseen lakanat jo muutenkin kalliin hinnan lisäksi. Ymmärrän kyllä, että makuupussibanni johtuu hygieniasyistä, mutta silloin 2009 se otti kaaliin.
Siinä sadatellessamme Kööpenhaminan 40–50 euron hostellihintoja keksimme jostain aivan loistavan idean. Mepäs jatkaisimme suoraan Malmöön, jossa hostellit olivat puolet Kööpenhaminan hinnoista, ja voisimme silti tulla päiväretkelle Köpikseen.
Niin me jatkoimme matkaa suoraan Malmöön, joka jotenkin näytti ja tuntui Turulta, mutta ihmiset puhuivat todella hassusti. Yritin kovasti jutella taksikuskimme kanssa, mutta en saanut juurikaan selvää skånesta.
Majoituimme halpaan ja melko persoonattomaan STF Vandrahem -hostelliin. Mutta siinä hetkessä se oli meille juuri täydellinen hostelli, jossa meillä oli oma huone ja puhtaat lakanat. Malmö tuntui todella kodikkaalta paikalta, mutta silti tarpeeksi epäkiinnostavalta, jolloin emme poteneet huonoa omaatuntoa siitä, että vietimme hävyttömän paljon aikaa huoneessamme.
Kööpenhaminassa todella kävimme päiväretkellä. Se oli ihan mukava reissu, mutta pakko myöntää, ettei minulla ole kovinkaan paljon kerrottavaa siitä päivästä. Tuntuu jotenkin tyhmältä, että monet ovat niin innoissaan Köpiksestä, ja ainoat asiat, mitä minulta irtoaa aiheesta ovat Pieni merenneito (tylsä) ja Nyhavn (ihana).
Tiedän, että tämä surkea tilanne vaatii uuden käynnin Tanskan pääkaupungissa. Loppureiliin ajoittunut robottimainen yhden päivän haahuilu ei ole Kööpenhaminan arvoinen.
Kodikkaasta Malmöstä jatkoimme vielä yhdeksi yöksi Tukholmaan ennen kuin seilaisimme Siljalla Helsinkiin. Syy miksi käytimme niin paljon aikaa tähän Tanska–Ruotsi-akseliin, oli Malmön ja Tukholman välinen juna. Olimme nimittäin kuulleet, että se yhteys myytiin yleensä loppuun monta päivää etukäteen, ja meidänhän oli pakko olla Tukholmassa tiettynä päivänä astumassa laivaan. Ja toki se että emme yöpyneet Tanskassa, teki ajasta vielä pidemmän tuntuisen.
Tukholmasta muistan kaksi asiaa: söimme viimeisen ehtoollisen kiinalaisessa ravintolassa, ja metrolippuja ostaessani minulta kysyttiin, olinko yli vai alle 12-vuotias (olin 19.) Vieläkin harmittaa, etten vastannut alle, olisin säästänyt paljon rahaa ja voinut ostaa vaikka karkkipussin.
Vinkit Kööpenhaminaan ja Malmöön:
- Jos Kööpenhaminan hintataso ei sovi budjettiin, voi yöpymisen hoitaa halvemmalla Malmössä. Päiväretkelle pääsee Köpikseen interrail-lipulla
- Malmö on kodikas kaupunki, joka sopii väsyneelle matkaajalle kaikessa helppoudessaan
- Minulta ei kannata kysyä vinkkejä Kööpenhaminaan, en ole (vielä) sen arvoinen 🙁
Kolme viikkoa Euroopassa oli todella upea reissu, ja se on ehdottomasti yksi elämäni tärkeimmistä ja muistorikkaimmista matkoistani, siksi se on yksi THE-reissuistani. Kirjoitan myös toisen postauksen reiliin liittyen, jossa kerron, mitä tekisin nyt toisin. Vaikka meillä oli hurjan paljon onnea matkassamme ja vältyimme suurilta katastrofeilta, on monia asioita, joita tekisin nyt mielestäni paremmin.
Tai sitten olen nyt vain takakireä akka, kun 2009 olin vielä kirkasotsainen hippi.
Piditkö lukemastasi?
Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
Tää ei liity tähän postaukseen eikä reilaamiseen mitenkään muutenkaan, mutta päädyin jostain syystä lukemaan ton ”kirjottaja ja maalistaus” osion ja vitsit sä palautit kyllä mun uskon ihmiskuntaan! Mä mietin aina nuorempana että vitsit miten olis siistiä päästä käymään kaikissa maailman maissa. Sitten mä törmäsin jossain välissä netissä muutaman maabongarin blogiin ja mä olin oikeasti ihan ällistynyt siitä millaisiksi asioiksi ihmiset laskee jossakin maassa käymisen! Mä ajattelin aina että maassa käyminen oli ns. kokemuksiin perustuva ajatus eikä maantieteellinen rajanylitys. Mitä väliä sillä on vaikka sä olisit tankannut autosi maassa x tai viettänyt yhden yön hotellissa maassa y jos sulla ei ole sieltä mitään konkreettisia muistoja, kokemuksia etkä sä olet ollut minkäänlaisessa kontaktissa sen maan tai siellä asuvien ihmisten kanssa? Sekin mua ihmetytti että ihmiset lähti oikeasti jonnekin vain siksi että ne ei ole kyseisessä maassa käyneet. Siis kyllä mäkin lähden mieluusti käymään maissa joissa en ole ennen vieraillut, mutta se että saa vedettyä taas yhden maan yli maalistalta on kyllä viimeisin noista syistä! Mua alko ärsyttämään niin paljon että mä kehitin sit jossain välissä ihan oman systeemin minkä perusteella laskin käyneeni jossakin maissa 😀 Pois tippui kaikki lapsuuden kanariansaaret istä ei ollut mitään konkreettisia muistoja ja päätin myös että maassa piti viettää vähintään kaksi viikkoa että siihen sai tarpeeksi tuntumaa. Ja muita suhteellisen hankalia ajatuksia joita on kiva aina vastaantulijoille selvittää. ”Siis joo oon mä käynyt maantieteellisesti Thaimaassa mut ekoista reissuista en oikein muista mitään ja vikalla perheloma oltiin samassa turistikohteessa koko loma eikä siinä saanut oikein tuntumaa paikalliseen kulttuuriin eli en laske käyneeni siellä” 😀
Tulipa ihan kauhee avautuminen, mutta ihana tietää että mä en oo ainoa joka laskee käytyjä maita sen perusteella missä on fyysisesti viipynyt 15 minsaa!
Kiitos Jasmin kommentistasi, mä olen aina halunnut palauttaa jonkun uskon ihmiskuntaan! 😀 Mä en myöskään oikein ymmärrä sitä, että miten heppoisesti jotkut laskevat vierailun jossain maassa. Silkka maabongaus ei oikein kiinnosta mua, vaan nimenomaan sellainen nautiskellen ja haaveillen kohti uusia maita, ja eritoten kokemuksia! Ehkä me olemmekin kokemusbongailijoita? Oon esimerkiksi kuullut, että oon syönyt Luxemburgissa jäätelöä joskus todella nuorena, mutta en mä sitä voi laskea, kun mulla ei ole siitä mitään muistoja!