Berliini | maaliskuu 2012
Kun reilasimme pitkin Eurooppaa kahden tyttökaverini kanssa vuonna 2009, jäi Berliinin-visiitti meillä aivan kesken. Turnausväsymys ja turha huoli kotilaivaan ehtimisestä ajoivat meidät jatkamaan matkaa vain yhden kokonaisen päivän vierailun jälkeen.
Ollessani Hollannissa vaihdossa keväällä 2012, minulle tuli mahdollisuus korvata tämä vääryys. Lähdimme nimittäin opintomatkalle Berliiniin taidehistorian sekä Euroopan kaupunkikehityskurssin opettajien kanssa. Kirjoitan myöhemmin enemmän vaihtovuoteni kurssikokonaisuudesta, mutta tästä saa jo varmaan jotain vinkkiä.
Berliinissä pääaiheenamme oli gentrifikaatio, joka tarkoittaa asuinalueiden keskiluokkaistumista. Termistä on ollut puhetta Suomessakin, mutta silloin opin sen Berliinissä paikalliselta arkkitehdiltä. Esimerkkinä gentrifikaatiosta hän käytti Prenzlauer Bergiä, jossa majoituimme.
Vielä muutama vuosi aiemmin Prenzlauer Berg oli halpa kaupunginosa. Alhaisista hinnosta johtuen sinne muutti luovaa väkeä: taiteilijoita, muusikoita kirjailijoita. Kun luovat ihmiset keskittyvät samalle alueelle, alueesta tulee trendikäs. Tällöin muutkin kuin matalapalkkaiset taiteilijat haluavat muuttaa alueelle sen uuden maineen takia. Sinne muuttaa esimerkiksi lapsiperheitä ja muita keskiluokkaisia ihmisiä, jotka haluavat päästä osaksi kaupungin luovinta asuinaluetta. Asuntojen hinnat alkavat nousta.
Asuttuaan alueella jonkin aikaa lapsiperhettä alkaa rassata tietyt asiat: joka ilta kadun baarissa juhlinta jatkuu pitkälle aamuun. Lapsi ei nukahda melussa ja itsekin pitäisi nousta aamulla töihin kuin kunnon ihminen. Muutkin kunnon ihmiset ovat huomanneet saman. Yhdessä he tekevät muutamia valituksia, joiden seurauksena baarit joutuvat sulkemaan ovensa aiemmin.
Nyt lapsiperhe kulkee kadulla tyytyväisenä, täällä on hiljaista ja rauhallista. Lapsiperhe ja muut keskiluokkaiset työssäkäyvät ovat huomaamattaan kitkeneet Prenzlauer Bergistä juuri ne asiat, joiden takia he sinne alunperin muuttivatkin.
Gentrifikaatio on mielestäni äärimmäisen kiehtova ja vähän surullinenkin asia. Gentrifikaatio on asuinalueille kasvojenkohotus, mutta samalla kuolinisku sille kiehtovalle ja luovalle elämäntyylille, minkä takia sinne ylipäänsä alkoi virrata muitakin kuin luovan alan ihmisiä. Suomessa gentrifikaatiosta on puhuttu erityisesti Kallion kohdalla. Eikä syyttä, aiemmin alhaiset hinnat ovat siellä nyt aivan pilvissä ja ennusteiden mukaan jatkavat tasaista nousuaan.
Berliinin kansainvälisessä taiteilijatalossa
Opiskeluihin liittyvä osa ei päättynyt kuitenkaan gentrifikaatioluentoon. Meidän piti kaikkien hajaantua ympäri kaupunkia tekemään muutamia haastatteluja. Minä lähdin Neuköllniin haastattelemaan suomalaista performanssitaiteilija Mimosa Palea, joka piti tuolloin hattuateljeeta kaupunginosassa. Silloin hinnat olivat Neuköllnissä alhaiset, sittemmin gentrifikaatio on iskenyt sinnekin.
Toinen haastatteluni oli hyvin mielenkiintoinen. Pankowissa oli käynnissä taiteilijahanke Home Base, jossa taiteilijat ympäri maailman muuttivat saman katon alle luomaan taidetta ja jakamaan inspiraatiota ja ideoita. Samalla he pyrkivät myös elämään mahdollisimman omavaraisesti esimerkiksi viljelemällä itse kasviksia. Maaliskuussa 2012 heillä olikin käynnissä kasvihuoneen rakennusprojekti.
Olot talossa eivät olleet kovin kummoiset, huoneet olivat varsin ankeat ja keittö oli mielestäni aika kurjassa kunnossa. Mutta tunnelma talossa oli kuitenkin varsin erityinen.
Sisällä isossa olohuoneessa istui muutamia miehiä, joista yksi soitti hiljaa kitaraa ja toinen silitti kissaa. Seinät olivat täynnä A4-papereita, joihin asukkaat olivat kirjoittaneet tarinoitan itsestään ja muista heille tärkeistä aiheista. Eräs brasilialainen runoilija oli kirjoittanut runojaan suoraan valkoiseen seinään. Ne jatkuivat monta metriä.
Minulle kierrosta pitänyt amerikkalainen nainen innostui, että minä olisin hakenut Home Baseen mukaan. Hänen mielestään olisi ollut ”very critical”, jos heillä olisi ollut taiteilijoiden joukossa yksi toimittaja. Olin toki imarreltu hänen innostuksestaan, mutta totuuden nimissä en usko, että Home Base olisi ollut minulle oikea paikka.
Ruma Berliini lumosi
Nyt jätän gentrifikaation ja Home Basen nyt sikseen ja palaan Berliini-fiilistelyyn. Siellä harmaan kaupungin katuja tallustellessani huomasin nimittäin yhden asian: kaupunkihan on ruma! Se tuntui ihanan vapauttavalta. Olen aikamoinen paparazzi, kun näen jotain mielestäni kaunista tai kiinnostavaa. Berliinissä aina kun yritin ottaa kuvaa, jokin pilasi täydellisen rajaukseni. Tuolta sojottaa joku katulampun puolikas, tuo torni ei mahdu kuvaan kokonaisena, ja niin edelleen.
Berliini ikään kuin näytti minulle keskisormea: Hell no, tyttönen! Tämä ei ole mikään Venetsia. Jos näkymä ei kelpaa, laita kamera laukkuun.
Niinpä keskityin vähemmän kuvaamiseen ja enemmän Berliinin kokemiseen. Kuulostaa kliseiseltä, mutta en osaa sitä oikein paremmin selittää.
Me esimerkiksi istuimme monena päivänä Mauer Parkissa. Se oli mielestäni ihana paikka. Siellä koirat juoksivat vapaana ja telmivät toistensa kanssa, graffititaiteilijat tekivät uusia luomuksiaan Berliinin muuriin, vanhemmat keinuivat lastensa kanssa. Tunnelma oli kerrassaan hurmaava!
Kävimme läpi Berliinin tunnetuimpia nähtävyyksiä Brandenburgista holokaustin muistomerkkiin ja parlamenttitaloon. Käväisimme myös Berliinin nykytaiteen museossa, jota suosittelen kaikille Berliinin-kävijöille.
Kaksi iltaa vallatussa taiteilijatalossa
Näiden kaikkien hienojen kokemusten yläpuolelle nousi kuitenkin kaksi iltaa juutalaiskorttelissa sijaitsevassa taiteilijatalo Tachelesissa. Ränsistyneessä Tachelesissa asui talonvaltaajia ja taiteilijoita, ja juuri silloin maaliskuussa 2012 paikka oli kovan painostuksen alla. Satuimme kävelemään sen edustalle, kun joukko ihmisiä oli kerääntynyt kadulle rynkyttämään sen ovia. Tilanne näyttäytyi varsin sekavana. Väkijoukko tuntui vastustavan kaupungin ajatusta sulkea Tachelesin ovet, mutta en oikein ymmärrä, miksi he silti yrittivät väkipakolla tunkeutua taloon sisään. Sinnehän oli linnoittautunut taiteilijoita. Paikalla oli myös tv-kameroita.
Tulimme Tachelesille takaisin illalla. Silloin katutasossa juhlittiin. Tuplaovet oli avattu kokonaan, sisällä loisteputkivalot olivat päällä ja ihmiset hytkyivät teknon tahtiin. Yhdellä seinustalla oli suuri hamsteriterraario, lattialla tilaa vei flyygeli. Pakkohan meidän oli mennä näihin bileisiin!
Voisi luulla, että laboratoriomainen loisteputkivalaistus olisi tehnyt hallaa tunnelmalle, mutta se ei ollut mahdollista. Tilanne oli absurdi ja äärettömän kiehtova samaan aikaan. Ne olivat yhdet parhaista teknobileistä, joissa olen koskaan ollut. Aika moni on varmaan ollut Berghainissa, mutta kuka voi sanoa teknonneensa Tachelesissa hamsterien kanssa?
Palasin Tachelesiin vielä seuraavana iltana kanadalaisten luokkatovereideni kanssa. He olivat lähdössä reilaamaan ja minä olin menossa heidän kanssaan ensimmäiseen kohteeseen Prahaan. Viimeinen Berliinin-iltamme noudatti jälleen tuttua yllätyksellisyyden kaavaa. Ensin löysimme sattumalta kanadalaisia pizzoja tarjoavan ravintolan. Kanadalainen pizza tarkoitti jättikokoa ja erikoisia täytteitä kuten bataattia. Nautimme pizzan läheisellä sillalla, jossa istuskeli muitakin kaupunkilaisia syömässä ja juomassa. Punaviinipullo kiersi suusta suuhun.
Jatkoimme iltaa ei niin tunnelmalliseen baariin, jossa oluen juomisesta käytiin kisaa muiden saman ketjupaikan juottoloiden kanssa. Juotuamme voiton näkökulmasta aivan liian vähän olutta lähdimme Tachelesiin.
Tällä kertaa siellä oli hiljaista. Teknoa ei kuulunut mistään, mutta lähdimme kipuamaan betoniportaita pitkin kohti yläkertaa, josta kajasti valo. Siellä esiintyi jokin eteläamerikkalainen bändi, jota yleisö kuunteli hiljaa. Jotkut myivät omatekemiään koruja ja unisieppareita. Kanadalainen rumpaliystäväni sai mennä kokeilemaan esiintyjien bongorumpuja.
Se oli tunnelmallinen ilta Tachelesissa. Nukkumaan pääsin lopulta seitsemältä aamulla. Kaksi tuntia myöhemmin nousin lähteäkseni junalla Prahaan.
En voi muuta kuin kiittää onneani, että olimme Berliinissä juuri silloin. Tacheles suljettiin myöhemmin samana vuonna. Gentrifikaatio ja kasvojenkohotus vei voiton luovasta kaaoksesta.
Piditkö lukemastasi?
Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
