Pietari | maaliskuu 2016
Helmikuussa huhuilin täällä vinkkejä siihen, kannattaisiko pääsiäisenä lähteä pariksi päiväksi Viipuriin vai neljäksi päiväksi Pietariin. Aika pian postauksen kirjoitettuani oli selvää, että Pietari veisi pidemmän korren.
Tämä oli paitsi ensimmäinen kertani Venäjällä, myös ensimmäinen ryhmämatka, jolle osallistuin.
Varasimme Aikamatkojen pääsiäismatkan Pietariin, joka maksoi 390 e junalippuineen, hotelleineen ja viisumineen. Varasimme lisäksi retkiä, eli käytännössä kaikki Pietarin tärkeimmät nähtävyydet Talvipalatsista ja Eremitaasista Katariinan kesäpalatsiin ja Iisakin kirkkoon – Verikirkkoa unohtamatta! Niiden kanssa hinta nousi 455 euroon.
Tämä ryhmämatka ei juurikaan eronnut perinteisestä pakettimatkasta: merkittävää oli vain ryhmäviisumi, jolla matkustimme. Muuten ryhmämatkan olisi voinut viettää täysin omissa oloissaan, millekään retkellehän ei olisi tarvinnunt osallistua.
Vainikkalan jälkeen iski kulttuurishokki
Junalla matkustaminen oli varsin leppoisaa vaihtelua lentomatkustamiseen. Ylittäessämme Venäjän rajan Vainikkalassa liimauduin ikkunaan kiinni.
Pakko se on myöntää: minulle tuli pieni kulttuurishokki.
Oli jotenkin häiritsevää nähdä maisemat, jotka olivat täsmälleen samat kuin hetki sitten Suomessa, mutta perus puutalojen sijaan seurasi toinen toistaan ränsistyneempiä hökkeleitä. Eivät kaikki Suomenkaan maaseudun talot ole priimakunnossa, mutta en ole nähnyt mitään niin rähjäistä täällä.
Radan varrella näkyi myös hyvin erikoisia kaupunkilähiöitä. Vierekkäin saattoi olla hävyttömän kokoinen linna sekä peltihökkelimökki. Tiesin, että Venäjällä kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on suuri, mutta oli kummallista nähdä samassa korttelissa ja aivan vierekkäin niin eri maailmoista olevia taloja.
Tuulinen ja jäinen Pietari leppyi toisena päivänä
Kun saavuimme Pietariin, olin itse asiassa helpottunut, että nyt joku muu ottaisi ohjat käsiinsä. Yleensä minä olen matkanjohtaja kaikilla matkoilla, joita poikaystäväni kanssa teemme. Kerrankin sain vain ottaa rennosti ja odottaa muiden ohjeita.
Pietarin sää oli ensimmäisenä päivänä hyvin kolea. Nevajoki oli suurimmaksi osaksi vielä jäässä. Uhmatessamme jäätävää vastatuulta tuli olo, että tässäpä hyvin ankara venäläinen sää. Talvipalatsin nähdessäni ensimmäistä kertaa lensin mielessäni siihen ihanaan Anastasia-piirrettyyn, Romanovien maailmaan. Kylmyys jollain tavalla sopi Pietariin ja siihen mielikuvaan, joka minulla kaupungista on.
Seuraavana päivänä ilma oli jo paljon lempeämpi. Tuuli ei enää piiskannut armottomasti, vaan oli täysin tyyntä. Vesikin loisti peilikirkkaana.
Muut ryhmämatkalaiset olivat nousseet jo aikaisemmin bussikierrokselle, mutta me jätimme sen väliin. Sen sijaan kävelimme Pietari-Paavalin linnoitukseen. Emme käyneet kullankeltaisessa kirkossa, jonne Venäjän keisarit kautta aikain on haudattu. Sen sijaan menimme linnoituksen alueella sijaitsevaan kidutusmuseoon, jossa oikein hauska miekkonen antoi meille yksityiskierroksen ja kertoi meille niistä järkyttävistä tavoista, joilla ihmisiä on kidutettu vuosisatoja sitten.
Kidutuskammiosta liikuimme takaisin palatsinaukiolle. Siellä menimme muiden ryhmäläisten kanssa Talvipalatsiin.
Tässä tiivistyi ryhmämatkan toinen etu: kun liput oli hankittu jo etukäteen, pääsimme palatsiin sisään käytännössä jonottamatta. Toki off-seasonin aikaan jonot ovat muutenkin kesäkuukausia lyhyempiä. Kunnon turistisesongin aikaan jonot Eremitaasiin ovat monia tunteja ja kiemurtelevat jopa Palatsiaukiolle asti.
Talvipalatsissa on yli tuhat huonetta, mutta se kävi liian pieneksi Katariina II:lle ja hänen pojallensa Paavali I:lle. Niinpä leskikeisarinna rakennutti Talvipalatsin viereen Eremitaasin. Me näimme noin kahdessa tunnissa vain pintaraapaisun tästä ylettömyydestä.
Eremitaasi on niin täynnä kaikkea – toinen toistaan upeampia huoneita, maailman kuuluisimpien taiteilijoiden töitä, uskomattomia yksityiskohtia – että seuraavana päivänä en oikeastaan edes muistanut, mitä olin juuri edellisenä pääivänä nähnyt.
Erikseen voisin mainita, että Eremitaasissa on kaksi Leonardo da Vincin maalausta. Ja toisin kuin Mona Lisa, joka oli armoton pettymys, saa da Vincin Madonna Littan ja Madonna Benoisin nähdä aivan läheltä. Jos siis olet da Vinci -fani, mene Pietarin Eremitaasiin.
Kävelimme tänä päivänä niin paljon, että illalla hellimme riekaleisia jalkojamme hotellimme kylpylässä. Tässä vaiheessa voisi kai mainita, että hotellimme oli Valisinsaarella sijaitseva, kotoinen Sokos Hotel Palace Bridge. Oikein mukiinmenevä hotelli, jossa erityisesti kiitoksen ansaitsee tuo kylpylä saunamaailmoineen.
Tosin! Hotellimme ilmeisesti töppäsi pahemman kerran ryhmäviisumimme kanssa, siitä lopussa enemmän.
Katariinan kesäpalatsi lumosi Talvipalatsiakin enemmän
Sunnuntaina jatkoimme tsaarinaikaisen Venäjän tutkimista, kun lähdimme ryhmäretkelle Katariinan kesäpalatsiin. Tämä hulppea palatsi on ihan samaa maata Talvipalatsin kanssa. Nähtävää on sisällä ja ulkona niin järjettömästi, että pyöryttää. Itse pidin ehkä vielä enemmän tästä kesäpalatsista, sillä sen jälkeen muistin vielä, mitä olin juuri nähnyt. Edellisen päivän Talvipalatsin ja Eremitaasin näkymät olivat hävinneet mielestäni lähes täysin. Hämmentävää.
Kuten kuvatulvasta arvata saattaa, ihastuin Katariinan palatsiin ikihyviksi. Olen muistaakseni joskus dumannut kaikki museokuvat, tai sitten ainoastaan akvaariokuvat. Mutta Pietarista huomasin napsineeni paljon enemmän sisäkuvia kuin maisemakuvia.
Talvipalatsin ja kesäpalatsin loistoa ihaillessa ei voinut kuitenkaan ohittaa ajatusta vallankumouksesta. Tsaariperheillä on ollut niin paljon. Vallankumouksen syyt ovat ilmeiset. Mutta näimmekö kommunismin ajan jälkiä? Kyllä varmasti, mutta huomattavasti enemmän koen olleeni vierailulla tsaarin ajan Venäjällä, paraatipuolella.
Olikin kiinnostava kontrasti ajaa Katariinan hulppealle palatsille pitkin tietä, joka muistutti tästä hyvin erilaisesta ajasta. Näimme valtavan Lenin-patsaan, joka kaikessa jykevyydessään karmi bussin ikkunastakin käsin. Sitä ei voinut olla tuijottamatta. Näimme kurjan näköisiä kerrostalorykelmiä ja alueita, jotka oli rakennettu, koska neuvostoaikaan Nevskin aluetta oli pidetty liian porvarillisena. Tätä puolta Pietarista emme oikeastaan nähneet bussimatkoja enempää.
Takaisin Katariinan palatsin jälkeisiin tunnelmiin. Upeusähkymme oli jo huipussaan, mutta meitä odotti vielä vierailu Iisakin kirkkoon. Meillä oli kerrassaa mainio opas, jota emme kuitenkaan poikaystäväni kanssa jaksaneet kuunnella koko aikaa. Jossain vaiheessa kaikki se loistokkuus ja uusi tieto ei vain enää imeydy systeemeihin… Tämä kirkko ei olisi sanoja edes tarvinnut.
Iisakin kirkon yhteydessä on mainittava hyvin mukavasta ja konstailemattomasta ravintolasta. Prospekt eli Проспект sijaitsee Malaya Morskajalla, aivan Iisakin kirkon läheisyydessä.
Sunnuntai ei ollut vieläkään pulkassa. Illalla saimme täytettyä yhden minulle hyvin tärkeän bucket list -unelman: meillä oli liput Mariinski-teatteriin. Liput maksoivat 45 euroa, ja paikat olivat yläparvella. Ne olisivat muuten olleet ihan ok paikat, ellei edessämme olisi ollut yksi penkkirivi. Näkökentässä oli ihmisen pään kokoinen este.
Baletti oli La Sylphide, josta en tiennyt etukäteen mitään. Aika hyvin pysyin silti kärryillä siitä, mitä lavalla tapahtui. Me olimme ottaneet avuksemme myös teatterikiikarit. Niillä näki mukavasti tanssijoiden ilmeitä ja eleitä paremmin, mutta samalla koko esitys ja tilanne tuntui etäämmältä ja vähemmän todelliselta. Vähän niin kuin jos kulkisi matkoillaan aina videokamera kädessä ja näkisi kaiken vain kameran linssin läpi. Kuvia voi kyllä katsoa myöhemmin, mutta parhaiten asiat jäävät mieleen, kun ne aistitaan suoraan verkkokalvoille.
Wanted: Ryhmäviisumi ja luottokortti
Maanantai oli matkamme viimeinen päivä, mutta siihen mahtui silti yhtä sun toista, eikä pelkästään positiivista.
Olimme juuri kirjautuneet ulos hotellista, kun matkanjohtajamme havahtui siihen, ettei hänellä ollut meidän ryhmäviisumiamme. Ääkkikäännös takaisin hotellille, jossa he kertoivat kyllä antaneensa ryhmäviisumin muovikassissa passiemme kanssa. Muovikassi oli annettu joillekin ryhmäläisillemme, joiden mukaan kassissa ei mitään viisumia ollut.
Myöhemmin spekuloitiin sitä, että ryhmäviisumi olisi ehkä annettu toiselle suomalaisryhmälle, joka majoittui samassa hotellissa. Tästä sekoilusta huolimatta silminnähden stressaantunut oppaamme lähti viemään meitä Verikirkolle.
Olo oli vähän hämmentynyt: toisaalta meillä ei enää ollut ryhmäviisumistamme kuin kopio, mutta toisaalta olimme kuin ketkä tahansa turret menossa katsomaan taas yhtä hulppeaa rakennusta. Olisiko mahdollista, ettemme pääsisi maasta? Siihenhän sitä viisumia tarvittaisiin…
Verikirkko eli Kristuksen ylösnousemuksen katedraali on avautunut yleisölle vasta 1997, vaikka sitä on alettu rakentaa jo 1800-luvun lopulla. Kirkkohan on rakennettu Aleksanteri II:n murhapaikalle, ja tämä murhapaikka löytyy aidattuna kirkon sisältä. Marmorilattiasta poiketen katoksella suojattu murhapaikka on katujen mukulakiveä.
Neuvostoaikaan Verikirkko toimi perunakellarina sekä ruumisvarastona. Iisakin kirkosta tehtiin silloin muuten ateismimuseo.
Verikirkossa koimme saman kuin Iisakin kirkossa: vaikka puitteet ovat kuinka upeat, yleensä on mukavampaa vain ihailla niitä yksin ilman, että tarvitsee samalla keskittyä paikan historiaan.
Verikirkon jälkeen meillä oli vielä hetki aikaa kahvitella Nevskillä. Kun olin maksamassa ostoksiamme, huomasin, että luottokorttini ei ollut siellä, missä sen pitäisi olla. Tutkin reppuni pohjan, josta sitä ei löytynyt.
Soitin oppaallemme, jotta hän käskisi bussimme tulla. Odotettuamme vartin pääsin tarkastamaan muut laukkuni. Korttia ei löytynyt.
Joskus vuosia, vuosia sitten olen tallentanut kännykkääni numeron kortin kuolettamiseen ulkomailta käsin. Kun mainitsin korttini kadonneen Venäjällä, saatoin suorastaan kuulla kuinka virkailijan kulmakarvat nousivat. ”Aijaa????” hän sanoi. Todennäköisintä on, että korttini putosi sunnuntai-iltana taksiin, kun olin maksamassa käteisellä. Niin hölmöltä kuin se kuulostakin.
Kuoletettuani luottokorttini ajelimme rautatieasemalle, jossa oppaamme vietti pitkän tovin keskustellen konduktöörin ja muiden virkailijoiden kanssa. He lainasivat yhtä ryhmäläisemme passeista, soittelivat jonnekin ja tiirailivat kopioviisumiamme kulmat kurtussa. Vartti ennen junan lähtöä oppaamme tuuletti, kun meidät päästettiin junaan. En usko, että lopputulos olisi ollut tämä, ellei meillä olisi ollut venäjänkielistä opasta.
3 syytä mennä ryhmämatkalle:
- Joku muu ottaa ohjat käsiinsä, kun saavut perille kohteeseen. Rentouttavaa.
- Lisäretket ovat yleensä vähän kalliimpia kuin paikan päältä ostettuina, mutta matkatoimistosta otettuna ne sisältävät kuljetuksen, oppaan ja kellonajan, jolloin ei tarvitse jonottaa niin kauaa.
- Matkalle varaaminen ja suunnittelu on hyvin vaivatonta, kun kaikki on päätetty puolestasi.
3 syytä mennä Pietariin maaliskuussa:
- Kun ulkona on viileää, voi hyvällä omallatunnolla viettää tunteja Eremitaasissa, Talvipalatsissa ja muissa upeissa sisänähtävyyksissä.
- Nähtäävyyksiin ei joudu jonottamaan puoliksikaan niin kauan kuin kesäisin.
- Pietarissa on Suomen kesäaika, joten siellä voi totuttautua taas naurettavaan kellojensiirtämiseen hieman miellyttävämmin kuin koto-Suomessa.
Piditkö lukemastasi?
Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.
Olipa mielenkiintoista lukea tämä postauksesi ja nähdä monia paikkoja sisältä, joita me ihailimme vain ulkoa. Me olimme Pietarissa helatorstaiviikonloppuna ja silloin oli niin kesäinen ilma, että haluttiin vain nauttia kesästä ja kävellä pitkin katuja ja ihastella kaunista kaupunkia. Käytiin myös kanavaristeilyllä. Eremitaasissa toki käytiin sisälläkin, mutta sekin juostiin aika pikaisesti läpi, kun halusi vain ulos aurinkoon :):
Pietari oli kyllä hieno! Voisin mennä uudestaankin.
Me hommattiin liput Eremitaasiin etukäteen netistä, niin päästiin sisään jonottamatta.
Onneksi sinun pankkikortin katoamisesta ei tainnut sitten seurata mitään ikävämpää!
Kiva, että tykkäsit! 🙂 Pietari kesäisessä säässä on kyllä varmasti aivan ihana, nyt se oli alkuun hieman siperiamainen… Eremitaasihan on kyllä sellainen paikka, että siellä on käytävä monta kertaa, jotta saa siitä tarpeeksi irti. Hyvä että tajusitte ostaa liput netistä, ne turistijonot olivat jo maaliskuun lopulla aivan sietämättömät. Juu, pankkikortti katosi hyvin mallikkaasti, mitään ei oltu viety tililtä. Mutta Pietarissakin pyydetään kaikkialla pin, eli eipä sillä niin kovin paljoa voi tehdä.